/ 8000 merkkiä käytetty

Avautumiset 14147 - 13384

14147 - 25.11.2017 (arvosana: -40)

Kusin itse oman talouteni, mahtaako riittää rahat laskuihin JA ruokaan, vaiko vain siihen toiseen asiaan. Odotan sosiaalitoimistolta vastausviestiä ja se menee ensi viikon puolelle. Oisin voinut laskea tän matematiikalla, mutta käytinpä koko opintolainan liian aikaseen kuitenkin laskematta sen enempää, varaamatta ihmeempiä yllätyslaskuihin. Ystävä on melkein yhtä köyhä, vaikkakin elänyt työttömänä jo vuosia (hän on myös työkyvytön, mutta byrokratia sitä ei hyväksy). Äiti ei ilmeisesti ole auttamassa, isää ei ole ikinä ollut. Tehtäviä pitäisi tehdä, että oma tulevaisuus olisi edes pikkuisen parempi, mutta nyt ei löydy voimia. Yritän nyt olla ajattelematta mitään, että mielikuvituksen painajaiset pysyisi poissa. On vähän huvittavaa lukea täältä ihmisten pieniä vitutuksen aiheita, kun tiedän tyyppejä joilla on ollut paskempia kokemuksia kuin mulla. Vuoden alussa exä veivasi talosta pihalle pääosin siksi, että ilmaisin itseäni taiteellisesti koittaen välittää sanomaa: lopeta alkoholin juonti. Ja kun mä olin kusessa, se halusi pitää mun pesukoneen ns. korvauksena "seinien tuhoamisesta". Onko se piirtäminen permamenttitussilla oikeesti niin välejärikkovaa? Siis kaksi seinää, ja suhde poikki. Tollanen asennoituminen on paskaista. Sen tyypin sisko vieläpä haukkui mut maahan facebookissa. Ihan vain siksi, kun yritin saada tyypin alkoholiongelman loppumaan, joskin omalla tavallani. Rakastin idioottia, mutta ei mitään, olen rakastanut ennenkin. Yritän valmistautua siihen että elän yksin loppuaikani. Toivoisin kyllä kovasti että joku samanikäinen ihminen jonka kanssa voi keskustella mistä tahansa olis minun kanssa. Mutta sellaista ei ole koskaan ollut eikä varmaan tule olemaan. Kuinka kauan mun pitää elää yksin että totun itseeni? Että voin hallita itseäni? Se on kuin yrittäisi ottaa perhosta kiinni. Käsien ulottuvilla, mutta silti niin vaikeaa. Olen pahin viholliseni, olen oma pelastukseni. Ehkä en välitä toisista ihmisistä niin paljon kuin luulin? Vain tietyistä ihmisistä. Tätä viitsin kirjoittaa vain siitä syystä tällä kertaa, kun huomattavan monella on olemattomat vitutuksen aiheet. Siis sijoituksen pörssihinnan raju laskukin on parempi vitutuksen aihe kuin toisten ihmisten asennoitumiset... ja toisten ihmisten asiat ei mulle varsinaisesti kuulu, joten miksi mun pitäisi angstia siitä? Tosin jos nään jonkun raiskauspuuhissa, jumalauta se saa tuta hirviönartun raivon. Joitakin asioita en vain pysty näkemään edes neutraalissa valossa.
Anonyymi, 6 kommenttia
13975 - 1.2.2017 (arvosana: -5)

Työttömän elämä on kyllä niin huoletonta. Ei oo enää mitään huolen häivää. Ei stressiä.. Ei tarvihe miettiä että mitä söis kun ei ole mitään syötävää. Eikä ole rahahuolia kun ei ole rahaakaan. Vielä voi kuitenkin vettä juoda siihen asti että vesilaitos katkasee hanat.
Anonyymi, 2 kommenttia
13942 - 28.12.2016 (arvosana: -60)

Jee nyt tässä kunhan maksellaan vuokra pois niin käteen jää 870€.
Sit siitä otetaan 160e vakuutusmaksuihin. 150 +114 velan maksuihin, 175 vesimaksuihin, 50e puhelin, 40€ netti + 118e ytk maksu. Sit käteen jää joku 70€?

Mitenkäs 4 henkinen perhe syö 70 eurolla kuukauden? Tuohon 70 euroon sisältyy bensat jotta voi ruokaa käydä hakemassa kaupasta.

Kaikista hauskinta on se että sossutoimisto väittää että ollaan 400€ plussan puolella.. Noh jos kuollaan nälkään niin sitten kuollaan.
Anonyymi, 1 kommentti
13782 - 13.6.2016 (arvosana: -23)

Muistan tämän mahtavan sivuston ja tajusin että tänne.. Oi tänne minun pitää avautua aiheesta joka saa minut sekoamaan.

Olen meidän sählyporukan vetäjä. Meillä on pääasiassa hyvä sakki ja me pelaamme ihan perus höntsää. Mutta... Se fiilis... Se FIIILIS! Kun on näitä eräitä yksiöitä tässä joukossamme ihanassa. AH!

1. Raha. Mikään ei ole ilmaista tässä maailmassa ja tuskin on hengittäminenkään enää kauaa! Miten nämä jotkut luulevat että se pelaaminen hallissa on ilmaista? Luulevatko he että hallin omistajat ovat rakentaneet sen ilmaiseksi ja lämmittävät sitä ilmaiseksi ja valot toimii ilmaiseksi ja ilmastointi toimii ilmaiseksi ja he valvovat sitä huviksi ja ja!!! Siis KAIKKI MAKSAA! Minulle avaudutaan päin naamaa välillä kun muistutan maksuista. NO MIKSETTE MAKSA?! Siis luuletteko te nakkipäät että omistajat haluaa antaa teidän pelata velaksi? Tai luuletteko te että on kivaa kun me MUUT maksamme teidän itsekkään asenteenne? Jos ei ole rahaa niin ÄLKÄÄ pelatko!

Meillä oli alunperin hieno systeemi maksuista joka meni pilalle kiitos näiden mätien yksilöiden! Me kaikki maksoimme yhdistyksen kassaan kuukausimaksua JOTTA se olisi mahdollisimman halpaa kaikille. Me kaikki hyväksyimme sen systeemin ja kukaan ei vikissyt. Mutta kun joltain jäi tyyliin yksi kerta kuukaudesta pois niin he alkoivat heti tyrkyttää pienempää summaa ja kitisemään että "en pelannut silloin kuin vain 3 kertaa" VAIKKA me sovittiin että kiinteäkuukausimaksu... Sitten alkoi alamäki ja me muut jouduimme maksamaan heidän kitinää. Se oli vaivaton ja yksinkertainen kikka ja se kuukausi maksu oli 5e per kuukausi. 5E PER KUUKAUSI?!?!?!? KÖYHÄT! Nyt ei muuten puhuta lasten sählystä vaan aikuisten työssäkäyvien sählystä....

Nyt me joudumme sitten joka kerta erikseen laskemaan pelaajat ja ottamaan jokaiselta tyyliin sen 50c ja sitä kolikoiden määrää......... Ihana maksaa kerran kuukaudessa omistajille sellasella aku ankasta tutun rahasäkin kanssa johon pitänee painaa $ kuva btw... Muut porukat nauraa meille tämän asian johdosta sillä olemme ehkä rikkain porukka siellä lasten seassa... Mutta osa kitisee että 5e kuukaudessa maksaa liikaa. Itsehän pelaan myös lätkää ja se maksaa noin 8e per kerta eikä kk...

Sitten on näitä "maksan ensikerralla" tyyppejä... Eiiii... Tästäkin ollaan sovittu kaikkien kesken että jos ei ole rahaa mukana niin voi sitten lähteä kotiin. Mutta ei.. Näitä riittää. Osa sitten suuttuu minulle tästä kun sanon että mene kotiin hakemaan rahat. Vaikka tämä ei ollut minun ehdotus mutta minähän olen syyllinen koska minulle maksetaan.

Suurimmasta osasta ollaan päästy eroon jotka ovat ongelmallisia mutta ongelma onkin siinä kun omat työkaverit ovat sitten ne vialliset yksilöt... Paha sanoa niille että et tule enää...

2. Maalivahti ongelmat. Meillä on vakiomaalivahdit 2kpl. Jotka ovat melkein aina paikalla. Mutta he ovat ihmisiä ja myös sairastuvat tai joskus on vain elämää ja siihen liittyviä ongelmia tai menoja. He eivät siis pääse aina. Noh... Varamaalivahdit ovat niin kamalassa tykityksessä että oikein itkettää. Jos he eivät saa jotain kiinni niin se syyttely... Voi elämä! HÖNTSÄ SÄHLY? MITÄ VÄLIÄ?!?!

Eikä vain se vaan se että jos hekään eivät pääse. Nämä eräät MÄDÄT yksilöt valittavat että "en tuu jos ei oo molareii.." Siis LUOPIOT! Se FIILIS! Itse olen varamolari myös ja usein menen sinne kitisemättä mutta kun ne jotka valittaa että ei ole molaria niin saisi mennä joskus itsekkin sinne maaliin. Ärsyttävää sontaa sellainen asenne että "en mene maaliin koska en tykkää siitä." No luuletteko te että minä tykkään? EN! Mutta menen silti koska haluan että saadaan pelit aikaan. Tekin voisitte joskus katsoa peiliin ja tajuta että se idiootti joka teitä sieltä katsoo takaisin EI OLE AINOA IHMINEN MAAILMASSA!

3. Asennevammaiset. Näitä on joka porukassa aina vähintään 1. Mutta meillä 6. Ja kaikki ovat työporukkaa. Se VAMMA että jos syöttö en onnistu sentilleen lapaan taikka ei tule maalia tai tulee se maali omaan niin sitten hakataan mailaa maahan ja lakataan pelaamasta ja ollaan kuin maailma olisi juuri tuhoutunut ja se on muiden vika. Tai kitistään muille siitä. Oih. ah uh ihuhugjhuhhau... Minua koetellaan niiiiiin vähäpätöisillä asioilla tehden niistä isoja että suorastaan sekoan pian nauramalla hysteerisesti ja silmät eri suunnassa kuola valuten.

Olen jo pitkään harkinnut että jätän tuon porukan ja aloitan uuden VAIN kutsuen ne hyvät yksilöt. Heitä on mutta ei tarpeeksi...

Noh maailmassa on suurempiakin ongelmia mutta halusimpahan vaan avautua. Nyt teinit ja muut, teidän vuoronne.
Olen omeena., 2 kommenttia
13766 - 24.5.2016 (arvosana: -54)

Vituttaa kun on hiukset saatana perseessä asti eikä emäntä rupee leikkaamaan. Oon jo vittu kuukaus tolkulla jankuttanu että napsi perkele kaljuks muttakun aina sama viulu kun ei "jaksa". Vittu kun ois rahaa käydä kampaajalla.
Anonyymi, 2 kommenttia
13723 - 24.4.2016 (arvosana: -3)

Vituttaa kun menee rahaa joka vitun paikkaan ja nyt molemmat autot ajokunnottomia. Toinen pasko aurauskulmat ja toinen kusi jäähytysnesteet alleen.
Tilillä 20€ jippii!

Töitäkään ei saa vittu mistään.

Pitäs olla 20v jolla 40 vuotta työkokemusta ja 3 ammattitutkintoa että kelpuuttaa perseenpyyhkiäks.

On se kumma miten vaikeaa on työpaikan saaminen nykypäivänä.
Periaatteessa kelpuuttas minkä tahansa työpaikan.
Anonyymi, 3 kommenttia
13598 - 30.12.2015 (arvosana: -4)

Saatana 2 lahjakorttia meni vanhaksi yhteensä 22€ vain koska äiti toisteli "täytyy harkita" aina kun mä halusin mennä ostamaan jotain.. saatana.. ja nyt kun äidille soitin näistä korteista ni EIKUN SE ONKIN MINUN VIKANI
Anonyymi, 4 kommenttia
13541 - 8.11.2015 (arvosana: 42)

On tämä saatana työmaa.
Koneesta paskaantui näyttis,husseen pitäs tehä alakerta remppa ja muuta (sinne meni osiin 800e) ja kesätyörahat hupenee. Rahaa vanhemmilta ei tipu muussa muodossa kuin ruoan ja katon pään päälle.
Kotona vaan vittuillaan, välillä pidetään mykkäkoulua ja välillä auotaan päätä mistä sattuu. Syynä se, että haluan sähköpuolelle enkä lukioon koska olen enemmän käytännöllinen tyyppi, ja haluaisin nopeasti töihin. Muut perheessä käyneet lukion/ovat lukiossa ja ovat sitä mieltä että muu ei kannata.
Sisko vittuilee siitä miten amiksen käynyt ei voi tienata kuulemma. No eipä sen nyt työtä tarvii tehä juuri muutenkaan. Mie käyn viikonlopputöissä ja vanhemmat katsoo paljonko saan palkkaa ja lisää saman verran siskon tilille. Saatana!
Anonyymi, 5 kommenttia
13474 - 12.9.2015 (arvosana: -7)

Kaikki raha menee turhaan paskaan ja 3 päivää vanha reppu on jo hajoamispisteessä vittu
Anonyymi, 1 kommentti
13384 - 14.7.2015 (arvosana: -22)

Voi saatana! Nää aivojeni pierut vituttaa! Rupes vähän näpistämään vaikka rahoista ei oo pulaa. Joku vitun köyhänsyndrooma iski. Stressattaa sen takia helvetisti ku ei oo mitään lasten leilliä kuitenkaan. Pilaan elämäni, vaikken haluu sitä.. Olen ilmeisesti helvetin sairas ja kandis hakeutua hoitoon! voi vittuvittuvittu
Anonyymi, 0 kommenttia
Vanhemmat
Aiheet ajoneuvot (168)
armeija (47)
elukat (115)
harrastukset (12)
ihmiset (3225)
juomat (28)
kaverit (520)
luonto (51)
musiikki (166)
muut (4139)
naapurit (48)
opiskelu (748)
parisuhde (715)
pelit (202)
perhe (234)
politiikka (26)
raha (39)
ruoka (92)
sukulaiset (85)
terveydenhuolto (16)
terveys (379)
tietotekniikka (253)
tv (138)
työ (320)
ulkonäkö (148)
urheilu (62)
uskonto (30)
vaatteet (33)
varallisuus (161)
yhteiskunta (277)
yritysmaailma (15)







Ketuttaa Facebookissa