6714 - 26.9.2011 (arvosana: -26)

Alkaa vituttaa tää mun loputon ahdistus. Siis vittu oikeesti tekis mieli vetää ittes narun jatkoks mut ku ei vaa pysty ku oon aiheuttanu liikaa tuskaa jo mun läheisille (siis vanhemille ja sisarille ku ei mulla oo kavereita). Kuin mun just pitää olla tällänen koulukiusattu kaveriton ja muutenkin vaan jotenkin sellanen paska. VITUTTAA; AHDISTAA; MASENTAA; ITSARI; EI PYSTY.

Mut nyt oon menossa tapaamaan psykologia, mutta eihän mulle voi määrätä mitän ahdistuslääkkeitä, koska oon käyttänyt lääkkeitä väärin ::::::::::::(

6566 - 9.9.2011 (arvosana: -22)

Sellainen fakta että jalkani ovat juuri halvaantuneet, ja tuskin tulee enään toimintaan.

6472 - 22.8.2011 (arvosana: -11)

Olen (omasta mielestäni) liian väkivaltainen. En ole mikää siima, vaikken kyllä mikään liian bodattukaan. Sen verran lihasta kuitenkin on, että käsirysyissä voi vaan nostaa haastajan yleensäkin seinälle (ja koiraihmiset älyävät enemmän jos sanon että jaksan nostaa täysikasvuisen Bernhardilaisen).

Pystyn hallitsemaan itseni yleensäkin kohtalaisen hyvin, eli ketään en ole fyysisesti mustelmia pahemmin loukannut. Pelkään sitä että jokin kerta kun hermot menee (menevät muuten helposti) telon oikeasti jonkun pahasti.

Asiaa ei auta etten selvänä tai kännissä ole kummassakaan mikään leppoisin, hermot menee helposti ja kännissä haastan riitaa jos olen ottanut liikaa. Kihlattuni myös on riidanhaastaja persoona, mikä ei asiaa auta. (En ole kihlattuani kertaakaan lyönyt, mutta kerran olen häipynyt riidan kesken ja mennyt lyömään käteni seinään, jota seurasi kipsaus.)

Kihlattuni on jo ehtinyt sen ymmärtämään että yleensä kannattaa jatkaa myöhemmin paremmalla ajalla kun minulla alkaa keittää. Silti pelkään sitä että jonakin päivänä minulla sitten napsahtaa lopullisesti.

Ja minkään näköistä apuahan ei asiaa voi saada ellei ole ketään lyönyt jne, pistää vituttamaan.

6470 - 21.8.2011 (arvosana: -8)

Vihaan elämää.

Joo mulla on todettu vaikea masennus ja siitähän mun vanhemmat tykkää. Mulla on rajat, mihin asti saan olla tietokoneella, koska "Pitää mennä aikasemmin nukkumaan" vaikka suunnilleen ainoat kaverit jota mulla on on ne joiden kanssa keskustelen koneella. Masentaa vaan vittu enemmän kun ei saa edes kavereiden kanssa puhua. Ei, ei noi sitä ymmärrä. Eivät vaikka huudan kurkku suorana että teidän takia mä olen tämmönen, te estätte mun elämisen.

Otin lävistyksen, mutta hyi vanhempien mielestä lävistykset on rumia. Eihän sillä ole väliä että minä tykkään niistä ja että minulla on nyt jotain mikä parantaa paskaa itsetuntoani edes prosentin.

Lupasin vähentää tietokoneella hillumista ja yksin huoneessa angstaamista jos saisin oman koiran, hamsterin jonka olisin saanut ilmaiseksi kaverilta tai edes pienen akvaarion johon mulla on jo tarvittavat välineet.
Mutta ei, en saa. Edes tuollaista pientä iloa elämään ja jossa ois mulle jotai muutakin tekemistä ja vähän "kaveria". Ja vittu mulla on omaa työllä ansaittua rahaa jolla mä lemmikin elättäisin.

Niin, siksi minä olen aina tietokoneella, siksi minä vittuunnun ja paskenen päivä päivältä huoneessani.

Paha olla tässä maailmassa.

6460 - 19.8.2011 (arvosana: -50)

Jalka paketissa ja pitää vetää buranaa helvetisti että voi nilkutella mihinkään.

6445 - 17.8.2011 (arvosana: -32)

Ummetus. Miks juuri nyt? Miksei vaikka ensiviikolla? Saatana, parin päivän ajan ollu vatsa niin kovalla ja vitun kipeä. Välillä paskattaa saatanasti ja tuntuu että jes nyt se vihdoin tulee ja laukkaat intopiukeena vessaan, äkistät pää punaisena eikä mitään tule. Noh, tänään sain pienen vaivaisen pykylän ponnistettua ulos. Melkein itkin riemusta. Huomenna marssin kauppaan ja ostan kaikkea mahdollista josta menee maha vellille, sitten majoitun vessaan. Kivasti tota tavaraa varmaan kertyny suoleen, oon sen verran paljo syöny.

Äsken kärsin virtsatientulehduksesta, ja epäilin että umpilisäke ois tulehtunu. Terveys reistaillu oikein urakalla.

6438 - 17.8.2011 (arvosana: -6)

Sain yöllä jonkinlaisen sydänkohtauksen poikasen, heräsin about 150:n leposykkeeseen, otin sydänpillerin ja lasin vettä mutta sykkeen perkele se vaan nousi ja nousi. Piti 112 soittaa, siinä puhelimessa hätäillessäni alkoi jo ihan todella raju tuplabasarisoolo meikäläisen pumpussa ja myönnän ihan suoraan että siinä oli jo kuolema mielessä kun ei mennyt verta kunnolla päähän ja taju meinasi lähteä. (loppujen lopuksi kyseessä oli "vain" eteisvärinä.)

Selvisin siis kun tätä olen täällä kirjoittelemassa, sykenopeus ja arvot palaili normeiksi ilmeisesti lääkkeen ansiosta ambulanssimiesten tarkkaillessa. Mihinkään kontrolliin ei joutunut/päässyt, vaikka nyt on koko ajan kirjaimellisesti sydän syrjällään tämän homman kanssa, ei uskalla tehdä mitään mikä sykettä nostaisi.

Vituttaa kun en ole ylipainoinen, syön semiterveellisesti ja harrastan liikuntaa ja olen alle 25v mutta silti pumppu on noin paska. Sain just duuniakin, ei tässä joutais mitään sydäreitä saamaan.

6417 - 14.8.2011 (arvosana: -52)

Sen kerran saatana kun minä erehdyn sylkeä tuntemattoman herran kanssa vaihtamaan, niin eiköhän muhun sitte iske pusutauti! Tää on niin vitun jees kun kaikkia nivelen tapasia särkee, kurkku on kuiva vaikka mitä jois ja silmissä jyskyttää ihanku joku yrittäis pullahtaa ulos niistä. Puhumattakaan siitä että pää täys räkää ja koko ajan kylmä.

Mä en suutele enää ketään ilman että desinfioin sen herran koko pään ensiks.

6400 - 10.8.2011 (arvosana: -36)

täytyy kyllä sanoa että vituttaa kaverin puolesta...
se sai 5 vuodes tapeltua koulunsa vihdoin läpi ja sai suoraaan oman alan töitä... sit se sai elämäsä ensimmäisen epilepsiakohtauksen. ja ainut tähän mennessä... lopputili tuli, ku ei on tiukat säännöt terveydentilasta tolla alalla ja ei tarvii enää koulutuksen mukaista työtä hakee... varmasti hajottaa...
käy sääliks mutta minkäs teet? :/

6359 - 2.8.2011 (arvosana: -11)

No nyt se sitten tapahtui.
Älkää kukaan ottako missään nimessä kirjoitustani vakavasti, sillä täällä näppistä hakkaa hullu, toisarvoinen kansalainen, jolla on "tunnepuolen ongelmastaan" nyt ihan mustaa valkoisella. Kaksisuuntaiseksi mielialahäiriöksi sitä herrat sanoivat, lykkäsivät reseptin ja uuden käyntiajan kouraan ja potkivat takaisin maailmaan jonne en heidän ja ilmeisesti usen muunkaan mielestä juuri sovi.

Miksen sovi? Itse olen sitä mieltä että jos oikein tutkimalla tutkitaan, meissä kaikissa on jotain häiriintynyttä. Tapaukset, jotka nyt löivät otsaani henkisesti epävakaan henkilön leiman, eivät omasta mielestäni olleet lainkaan pahimmasta päästä. "Hallitsemattomat tunteenpurkaukseni" ovat lähinnä sitä luokkaa että saatan todella nauraa kun muut sitä teeskentelevät, saatan innostua jostain asiasta kuin pikkulapsi muiden katsellessa epäröiden vierestä, saatan itkeä kuullessani kauniin kappaleen tai lukiessani koskettavaa kirjaa.

En ole elämässäni yläasteiän jälkeen tarkoituksellisesti vahingoittanut ketään ihmistä henkisesti enkä fyysisesti. En ole koskaan varastanut (paitsi pikkusiskoltani suklaapatukoita kun olin kahdeksan vanha, anteeksi sisko), enkä myöskään tuhonnut muiden omaisuutta. Mitä haluan elämältäni on saada elää se kaikessa rauhassa tehden niitä asioita mistä eniten nautin, kuten kahdenkeskiset hetket tyttöystäväni kanssa, hyvä musiikki (kuuntelupuoli lähinnä), omat harrastukset ja maailman hauskimmat illat parhaiden ystävien seurassa, aivot päässä tai narikassa, ne on niitä ihania hetkiä kun se on aivan sama.

Olen silti latvasta laho, sillä en nolostu lainkaan jos joku huomaa bussissa kirjaa lukiessani kyyneleen poskellani, mutta kiertelen ja kaartelen ennen kuin kehtaan myöntää olevani työtön. Käsittääkseni jotkut "terveet" jopa kerskailevat tuolla jälkimmäisellä. Työtehtävän saadessani pidän kunnia-asianani hoitaa se moitteettomasti, oli se sitten rappukäytävän siivous tai maailmanlaajuisten yritysten johtaminen. Nyt minun kai on totuteltava työttömyteen, sillä ei millään firmalla ole "hullukiintiötä", vaikka hulluja kiintiöitä löytyykin.

Minulla on ollut itsemurha-ajatuksia, mutta niin on jokaisella muullakin. En mieti sitä päivittäin, en viikoittain eikä se tule mieleeni edes joka kuukausi. Mutta kun joskus on ajatellut mitä oman elämän päättämisestä seuraisi ja miltä sen tuntuisi, varsinkin jos on edennyt niin pitkälle että tietäisi miten sen tekisi, on varmasti hourulasta karannut tai sinne menossa. Uskallan myöntää, vaikka viime aikojen tapahtumat tervejärkistä kehottaisivat jättämään tämän sanomatta, olen myös ajatellut toisen ihmisen tappamista. Mutta kuten kirjoitin, en ole miltei kymmeneen vuoteen tehnyt toiselle ihmiselle tarkoituksellisesti pahaa, ja se pieni rikkomukseni yläasteaikana oli tappelussa samankokoiselle kaverille aiheuttamani musta silmä. Meissä kaikissa on jotain vikaa. Ihan varmasti jokainen on joskus leikitellyt ajatuksella miten mukavaa olisi päästä jostain ihmisestä eroon, oli se sitten inhottava stalkkeri, naapurin pärisevä mopopoika, puolison viettelijä, epäreilu pomo, vittumainen työ/koulukaveri...

...mutta aina se jää ajatuksen tasolle. En ymmärrä millä perusteella diagnooseja nykyään jaellaan, mutta pirun heppoiset tuntuvat olevan. Mutta ehän minun mielipidettäni kysytä, olenhan sentään sekopää.