861 - 20.7.2009 (arvosana: -30)

Seurustelin tytön kanssa 3,5 joista 2 vuotta hän sairasti masennusta ilman, että kumpikaan tätä tajusi. Yritin aina tukea häntä henkisesti, ostin kalliita lahjoja (mm. 700€ maksaneen tietokoneen), kohtelin kuin prinsessaa ja peruutin hänen vuokseen kaikki menoni ystävieni ja perheeni kanssa, vain koska hän tarvitsi minut rinnalleen jatkuvasti, yötä päivää.

Pikkuhiljaa hän hylkäsi myös omat ystävänsä, haukkui heitä minulle ja vaikka en ymmärtänyt, yritin tukea. Hän suuttui kaikesta sanomastani, ahdisti ja pakotti henkisesti raiskaamalla minut jatkuvasti rajoittamaan pois jokaisen hivenen omasta itsenäisyydestäni ja omasta ajastani ja myöhemmin tulivat itsemurhauhkauksen, joiden johdosto ensimmäistä kertaa todella huolestuin ja pakotin hänet käymään lääkärillä puhumassa jos se olisi vaikka masennusta. Noh, tyttö sai antidebressantit ja terapiaa. Sängyssä hän ei ollut halukas tyydyttämään minua, mutta itse sai kuitenkin aina mitä pyysi. Joka ainut kerta rakastelun lopuksi hoidin hänet "loppuun" naisten ehkä eniten suosimalla tavalla, häntä ei kuitenkaan kiinnostanut vastapalvelus enkä halunnut pakottaa häntä mihinkään. Annoin hänelle kaiken kompromisseja ei koskaan ollut vaan asioista kiristettiin henkisesti kunnes hellyin ja annoin periksi. Pikkuhiljaa hänen tapansa henkisesti raiskata minua (pakottaa syyllistämällä ja kiristää henkisesti sellaisiin asioihin joita en halunnut) alkoi nakertaa suhdettamme, rakkaus kuoli asteittain eikä mikään ihme. Hänet jättäessäni pyysin hänen äitinsä pitämään hänestä huolta koska minä en siihen kykenisi (olin kasvanut läheiseksi hänen koko sukunsa kanssa), vastaus oli "Ei mikään ihme, ei ole helpoin tyttö tämä. Saatika nyt kun on sairas". Minä edelleen rakastin häntä olin hänelle äärimmäisen kiltti ja kohtelin silkkihansikkain, mutta hän teki minut hyvin hyvin onnettomaksi ja aloin menettää haluni elää kokonaan.

Sitten tuli kissa. Olimme asuneet avopuolisoina saman katon alla yli vuoden. Minulla sattuu olemaan paha kissa-allergia josta johtuen en voi ottaa kissaa, ikävä kyllä minulle on myös "siunaantunut" allerginen astma, jolloin yhdistelmä voi olla jopa hengenvaarallinen. Seurustelun ensimmäisistä päivistä asti oli selvää että kun seurustelemme, kissaa ei voida ottaa sillä se saattaa vaarantaa terveyteni. Hän kiristi ja painosti minua kissasta kunnes annoin periksi, tätä jatkui kauan. Asiaa ei helpottanut se että olen henkeen ja vereen kissaihminen itse ja allergiatestit olivat näyttäneet kolmea tähteä entisen viiden sijaan. Maksoimme kissasta, joka ei ollut edes rotukissa 250€ ja eipä aikaakaan niin ensimmäinen vakava kohtaus tukki hengitystieni. Nyt alkoi puheet siitä miten miehiä kyllä maailmassa riittää, mutta ei kissoja. Hän teki jokaisessa käänteessä selväksi että nyt on kissa valittu minun sijastani, enkä muista minkään maailmassa koskaan satuttaneen minua niin syvästi. Kaikkeni uhranneena ja antaneena hän valitsee kissan minun sijastani. Minä olen siis hänelle arvoton vaikka hän on minulle kaikkeni maailmassa? Kissan hankintaa edeltävään aikaan kuului tietenkin itsemurhalla uhkailu.

Myöhemmin hän kuitenkin suostui antamaan kissan parhaalle ystävälleni hoitoon, jotta voisin asua saman katon alla, sillä ehdolla kuitenkin, että kohta otettaisiin eri kämpät jotta hän saa pitää kissan ja olla sen kanssa. 2 asuntoa mutta hän halusi kuitenkin seurustella kanssani, prioriteetti vain meni näin: #1 kissa #2 mies.

En ikinä, kertaakaan pettänyt häntä, ikimaailmassa vaikka mahdollisuuksia olisikin ollut. Pysyin hänen rinnallaan ja tuin kunnes eräänä päivänä elämäni oli sietämätöntä. Jos elämä on tälläistä, miksi elää ollenkaan? Jouduin miettimään elämääni uudestaan ja päätin muuttaa yhteisestä asunnostamme pois, takaisin äitini luokse. Pyysin että saisin aikaa ajatella suhdettamme ja halusinko tätä elämältä, hän kuitenkin jatkuvasti tekstiviestitteli ja soitteli minulle ahdistaen ja pakottaen minua päättämään "jo", tapailimme useasti tuon viikon aikana. Eräänä päivänä menin ystäväni kanssa elokuviin ja häneltä tuli tekstiviesti siitä miten hän on elämässäni aina kakkossijalla, menetin mielenterveyteni ja räjähdin, jätin hänet siinä paikkaa ja häpeäkseni tunnustan että tekstiviestillä. Tämä kuitenkin oli jatkuvan ahdistamisen ja painostamisen tulos jota en voinut lykätä enää sekunttiakaan.

Koska välitin hänestä ja pidin häntä tärkeänä ihmisenä elämässäni päätimme pysyä ystävinä. No ystäväthän jakavat asioita, eikös? Vain 2 päivää erosta entinen tyttöystäväni kertoi minulle miten oli alkanut fantasioimaan villistä seksistä parhaan ystäväni kanssa ja miten unissaan hän repi hänen paitaansa pois päältä voidakseen tehdä noh en viitsi mennä yksityiskohtiin mutta "tuhmuuksia". Kuuma kolli oli ystäväni kuulemma. Ystäväni, joka toki oli kaikkien naisten suosiossa kun minä taas en ole juuri koskaan ollut naisten huomion arvoinen. Ettekö usko? Myöhemmin samana iltana oma äitini tunnusti että ihastuisi tähän parhaaseen ystävääni jos hän olisi vähän vain vähän vanhempi (30v ikäero). Tunnustan, kyseessä on siis ihan perinteinen kateellisuus. Tämän vuoksi päätin niellä ylpeyteni ja pistää egoni sivulle. Olla parempi ihminen tai ainakin yrittää kehittyä! Ilmoitin, että jos heillä molemmilla on sellaisia tunteita mikä minä olen sitä estämään? Sanoin myös, että jos paras ystäväni (josta on ollut tukea koko seurusteluni ajan) alkaa puhumaan hänestä samoin voisin järjestää heille toistensa puhelinnumerot ja asian paljastaa. Sain pettyä itseeni, lomamatkalla jonka järjestin unohtaakseni hirvittävät asiat joita olin joutunut tyttöystäväni vuoksi kokemaan, alkoivat hänen sanansa painaa mieltäni raskaammin kuin koskaan. Paras ystäväni oli matkalla mukana (maksoin ystäväni matkan ja kaikki kustannukset, huom. tällä ei ole varsinaisesti tekemistä tuskani kanssa vaan annettu lahja on annettu lahja ja parhaan ystäväni onnellisuus on minulle tärkeää, sitä ei voi rahassa mitata milloinkaan), mutta en voinut kertoa hänelle mitään, myös exäni oli kieltänyt minua puhumasta hänen tuntemuksistaan parhaalle ystävälleni, luultavasti siksi ettei pilaisi mahdollisuuksiaan tuohon hänen fantasioimaansa villiin seksiin hänen kanssaan.

En voinut puhua kenellekään, tämän lisäksi matkalla poltin kasvoni, tiedän pieni ongelma, mutta kaikki tuntui niin hyvin hyvin raskaalta. Kipeästi kaipaamani merkki siitä etteivät kaikki naiset vihaa minua tai että joku voisi jopa nauttia seurastani ei oikein päässyt toteutumaan kun näytin nassesedältä. Ehkäpä pinnalliset arvot todella vallitsevat maailmaa ja enkä oikeastaan itse ole sen parempi tai sitten minun vain luultiin olevan vahvassa humalassa. Olo oli kuin tukehtuisin, itkin mutta olin hiljaa. Ystäväni kysyi mikä oli hätänä, yritin kierrellen kertoa että ongelma oli lähinnä sellainen missä esteenä on lähinnä oma egoni ja pikkumaisuuteni. Mikä siis pitää kyllä paikkansa. Todellisuudessa ajatus entisen tyttöystäväni himokkaista tarpeista parasta ystävääni kohtaan ja mahdollisesti parhaan ystäväni kiinnostuksesta harrastaa "merkityksetöntä" seksiä hänen kanssaan, satutti minua.

Oloni on arvoton, korkeintaan muovikupin luokkaa. Tänään, päivä matkan jälkeen, alkoi ketuttamaan.

850 - 17.7.2009 (arvosana: -93)

Vituttaa nuo ämmät kun ne ragee iha turhasta. Ja sitte saa saatana anteeksi pyydellä vähintään kolme päivää.

845 - 16.7.2009 (arvosana: -7)

Vituttaa, että äijä josta välitän on mieshuora.
Ja mun tunteisiin ei vastata. Tietenkään.

Vielä enemmän vituttaa se, ettei oo rahaa tai töitä ja kitarastakin katkes kieli.
Vituttaa myöskin koko helvetin suku joiden mielestä oon epäonnistunut naisena ja oon rappiolla.

Menisivät nyt vittu katsomaan peiliin, eivätkä valittais mulle siitä miten kone on mun koko elämä.

Itse en ole kolmen lapsen ylipainoinen äiti, joka asuu täydellisessä punasessa tuvassa keskellä ei mitään ja on ollu naimisissa pienen ikuisuuden TÄYDELLISEN miehen kanssa, joka tietysti elättää mut vittu perkele. Eikä tietenkään mulla oo muuta elämää kun paapoa niitä vitun rasittavia kersoja ja tehä ruokaa mun täydellisessä elämässä ilman mitään sisältöä vittu.

Mulla sentään vittu on harrastuksia ja kavereita ja muuten mun elämä menee niin vitun hyvin ku voi vaan mennä perkele mut vittu ku vituttaa tommoset saatana!

ANTAA MENNÄ SE ON ALAMÄKI
vittu ja kiitos

837 - 13.7.2009 (arvosana: -15)

Vituttaa niin suuresti kun en kertonut rakkauteni kohteelle mitä todella ajattelin. Menin aivan lukkoon. Toki hän kertoi ettei ole vielä valmis uuteen suhteeseen, mutta aistin ettei se ollut lopullinen "Ei". Teenkö siis tilanteen pahemmaksi jos tunnustan, voih tätä tuskaa!

810 - 9.7.2009 (arvosana: -99)

meinaa pistää vituttamaan kun on niin vaikea ymmärtää toista ja ei taida täysin ymmärtää aina hänkään mitä minä olen tarkoittamassa...

798 - 7.7.2009 (arvosana: -51)

Vituttaa aivan vitusti !!!!!!! aina pitää mennä päissä sekoileen. Menin paneen päissä kaverin vaimoa joka on vielä aivan vitun ruma ja sitte mun oma tyttöystävä näki meidät!! Nyt ei ole enää tyttöystävää ja kaveri ei puhu mulle ja ne eroaa .... vittu ku pitää mennä pilamaan kaikkien elämä!!!!!!!!!

796 - 7.7.2009 (arvosana: 35)

Vituttaa ku tunnustustenluola ei toimi! vituttaa ku poikaystävä toistaa samat virheet aina uudestaan ja uudestaan, sitten saa sille rautalangasta vääntää esimerkin, että miltä hänestä itestään tuntuis jos tekisin niinkuin se. no sitten löytyy pieni empatianpilkahdus jostain aivojen sopukasta, mutta tadaa! tässä ollaan taas. "anteeks, en enää tee toiste. rakastan sua." voisin ampua hirviä kohta. vituttaa yleistys.

794 - 7.7.2009 (arvosana: -28)

vittu!! En vaan voi ymmärtää, miten joku voi, jostain velvollisuudesta kaiketi tai jostain, jäädä ihmisen luo, jota ei rakasta. Kai se tykkääminenkin kivaa on, joo. mut ei kannata tuhlata elämäänsä sellaseen, josta tietää, ettei se vois koskaan kasvaa satukirjamittasuhteisiin. kokeilin sitä joskus nuorempana, eikä siitä seuraa mitään hyvää.

kauheeta kattoo vierestä tämmöstä tilannetta kaveripiirissä. vitunvittu. aikuset ihmiset. jos se ei toimi, se ei sitten toimi. ei auta itku, ei asuntolaina....

Molemmille ois tarjolla parempaa, tiedän.

onneks itellä toimiva, rakkaudentäyteinen suhde. ihan vittuilematta kelleen. osaan arvostaa onneani.

791 - 7.7.2009 (arvosana: -44)

Nyt on moni asia silleen, että voi 'PIIIP'.

Poikaystävä muuttaa, pelottaa miten suhteelle käy. Se ahdistaa ja vituttaa koko homma, miten just mulle voi käydä näin? Heti ku asiat oli menossa taas parempaan suuntaan. Huoh.

Vuoden päästä ois muutto edessä kun peruskoulu päättyy. Suurinosa kavereista on tuntunu suunnittelevan aika pitkälle. Ovat aika moni muuttamassa samaan asuntoon, mikä ihmeen vuoksi? Huoh. Minä ite en kerta kaikkiaan vois asua ku parin kaverin kanssa korkeintaan samassa asunnossa, asuntola ym tietty eri juttu. MUTTA miks niitten pitää sunnitella kaikki jo nyt kun eine kumminkaan mene niinku ne suunnittelee, joo tottakai saa suunnitella ja pitää miettiä, mut se on niin ärsyttävää, että voi vitun vittu.

+ sata muuta asiaa

788 - 6.7.2009 (arvosana: -47)

Vituttaa kun poikaystävän tutut/sukulaiset vertaa mua sen exään josta se erosi jo pari vuotta sitten.... "Hanna (nimi muutettu) oli sellainen...", "Eikös se Hanna...", "Hannalla ainakin oli...", "Hanna oli vähän..." ARGH! Prkl eikö voitaisi elää nyt ja tässä ja lopettaa mun ja ikivanhan exän vertailu, jooko?!