4112 - 19.7.2010 (arvosana: -72)

Olen jo pari vuotta ollut täysin kusessa erääseen toisella puolella maailmaa asuvaan henkilöön. Välimatkan lisäksi kyseinen henkilö ei edes usko rakkauteen, vihaa minua toisinaan hyvin paljon, on itseäni yli kymmenen vuotta vanhempi ja tuon päälle vielä samaa sukupuolta (enkä ole 24-vuotisen elämäni aikana koskaan tuntenut vetoa toisia miehiä kohtaan, en tosin naisiakaan). Hän ei pysty avautumaan omasta elämästään minulle, enkä minä pysty kertomaan omastani hänelle. Kaikki läpällä heitetyt rakkaudentunnustuksen pitävät toivoa yllä, ja kaikki minua halveksuvat sanat ahdistavat ja itkettävät ihan liian kauan.
Voi helvetin helvetti. Tahtoisin edes tietää hänestä enemmän. Mitä tahansa. Tämän jatkuvasti kasvavan ihastuksen myötä säälittävyyteni on saavuttanut täysin uuden tason. Minulla olisi sitä paitsi ehkä, EHKÄ mahdollisuus tavata hänet joulun aikoihin, mutta en uskalla koska sosiaalinen olemattomuus. Tuntuu helvetin paskalta. Ja koko juttu on täysin naurettava.

4101 - 17.7.2010 (arvosana: -67)

Kaikenlaista. Itte en yleensä tahdo valittaa asioista, enkä jakaa niitä kenenkää kanssa. Ainakaa semmosen joka tuntee miut, joten aattelin tänne tuntemattomien myötätuntoisten ihmisten sekaa heittää huoleni.

Mie oon älykäs, ahkera ja muutenki mukava poika. Ulkonäkö, sitä on, mutta se ei tunnu olevan vastakkaisen sukupuolen mielee. Tässä lähinnä nyt se vaan ottaa päähä ku eräs kaveri löyti mukavan tytön (ilmeisesti) ja tämä kaveri ei omasta mielestäni ole paremman näköne ku mie. (melkei ensinnäki kaks kertaa miun kokone ja toiseks sen älynväläyksissä olis parantamisen varaa) Toki olen iloinen hänen puolestaa mut välillä yksin pienen pienen pääni sisällä mietin miksi minulle ei voi tapahtua sellaista: löytää joku mukava tyttö joka VOISI tykätä miusta.

Kavereina miulla on monia naispuolisia henkilöitä mutta joko kukaa ei tosissaa tunne mitää minua kohtaa tai sit eivät uskalla ilmaista asiaa. (vahvasti epäilen ensimmäistä)

Asian laitahan on siis niin, että olen melkein kokonaan kyllästynyt istumaan yksin kotona, kun voisin olla tällaisen tyttöystävän kanssa ulkona vain oleskellen ja jutellen. Maaseudulla asustelen joten ei kovin montaa aktiviteettia löydy mutta silti...

Itse olen yrittänyt tehdä aloitteita, mutta nenilleni siitä olen vain saanut joten ei sekään enää mitenkään kiinnosta.

Kiitos teille jos jaksoitte lukea tämän "romaanin" ja kiitän kaikesta palautteesta.

4075 - 11.7.2010 (arvosana: 6)

Inhottaa, kun paripäivää on päähän koskenut. Eikä se lakkaa vaikka lääkkeitä siihen söisi. Lisäksi tuntuu, että en jaksa seurustelua enään. Vie liikaa voimia. Tuntuu muutenkin, että se olen minä joka jaksaa pitää suhdetta yllä.

4069 - 10.7.2010 (arvosana: -105)

Vituttaa saatanansti kun aina jos löydän jonkun kiinnostavan tytön niin Se on AINA VARATTU JOLLEKKIN SAATANAN PERKELEEN Derbillä kulkevalle Sinisalotakkiselle homohyppyrin omaavalle SAATANAN PERKELEEN STEREOTYYPILLE JOTKA SAIS HAKATA JA PAHASTI.Sellaset kusipäät on yhtä rasittavia ku ne vuvuzela runkkarit.

4063 - 8.7.2010 (arvosana: -37)

Vituttaa ihan kamalasti, kun oon nykysen poikaystävän kanssa seurustellu vuoden ja pari kuukautta, ja silti mietin entistä, onneks harvemmin nykyään.
Tää entinen oli aivan paska jätkä, olin sille pelkkä laastari, ja se ois halunnu vaan seksiä.
Onneksi en antanu murrrmurrrmurr.

Tätä jätkää kun mietin, rupeen melkein aina itkemään, koska se PASKA sai mun ihan koko elämän sekasin, kun sen entinen ero oli tosi sekainen, ja tyypin exä vainos mua jonkun aikaa.
Joo tein siinä itekkin tosi paskasti ja sekin vituttaa, mutta siinä meni kyllä yks vuos siitä selvitessä kokonaan.
Vittu että vituttaa, kun se runkkari kummittelee aina välillä mielessä. En saa siltä rauhaa. Ihan vitun paskaa. Kuolispa se pois.

Niin paska rasistijätkärunkkarihomopettäjä että en ikinä tajua, mitä helvettiä mä siinä muka näin..
Vituttaa se paska !!!!

4042 - 2.7.2010 (arvosana: -74)

Vituttaa, kun oon liian ujo. Vituttaa, kun Suomi on niin iso maa.

Tutustuin tähän kaveriin netissä reilu viikko sitten. Joka päivä on puhuttu tunteja ja aina on ollut kivaa. Aina kun keskustellaan, hymyilen täysillä ja kiitän siitä, että tapasin tämän hienon ihmisen. Keskustelujen jälkeen jään vain tuoijottamaan sekaisin onnesta (aivan paras ihminen) ja surusta (miksi en voi viettää vielä enemmän aikaa hänen kanssaan).

Vituttaa oma ujous. Haluaisin tunnustaa olevani täysin lätkässä. En kuitenkaan ole uskaltanut. Olen yrittänyt etsiä merkkejä toisen puolen samoista tunteista ja niitä olen välillä nähnytkin.

Vituttaa tämän maan koko. Miksi noin hieno henkilö voi asua noin kaukana? Haluaisin vain olla aivan lähellä. Koko ajan.

Itken ilosta ja surusta melkeinpä päivittäin. Haluaisin niin kertoa tunteista, mutta kun pelottaa, että tämä toinen ei tunne samoin. Sitten katkeaa yhteys ja jään taas ihan yksin.

Pelottaa, vaikka olen samalla toiveikas.

4035 - 1.7.2010 (arvosana: -46)

Olen niin vitun ihastunut suhun. En ole ollut vuosiin niin onnellinen, kun silloin, kun näen sun hymyilevän.
Vitutta kun mokasin kohtaamisemme. Vituttaa kun tiedän että on liian myöhäistä saada sut.

4010 - 24.6.2010 (arvosana: -67)

Vitutttaa ku tyttöystävä ois tullu yöl ajelee munkaa sen skootteril mut vittu ei, veli pölli vittu sinä päiväne sen skootterin. Ihan perseestä vittu .

3984 - 20.6.2010 (arvosana: -65)

Ketuttaa IKÄVÄ! Tää on sanoin kuvaamattoman kauheaa ja ihmettelen, miten kestän tätä. Teen kaikkea, koko ajan. Mun täytyy koko ajan keksiä jotain tekemistä, ihan mitä vain, kunhan en ajattele ikävääni ja sitä kuinka kaukana olen poikaystävästäni. Muuten en ole enää iloinen enkä pysty ajattelemaan muuta. Pidätän silloin kyyneliä.
Välimatkamme on pitkä ja kummallakin on myös omia juttuja. Emme saa töistä noin vain vapaata ja kun kouluni taas elokuussa alkaa, matkustan vielä kauemmas. Haluan nähdä hänet heti, nyt. Mutta onko se mahdollista? Ei tietenkään.

3953 - 16.6.2010 (arvosana: -73)

Olen vittuuntunut itseeni, tuntuu että en ole antanut itselleni alitajuisesti rauhaa menneestä suhteesta. Seurustelin joskus 2 vuotta ja olen päässyt siitä erosta hyvin yli. Myöhemmin seurustelin vain noin kuukauden ja tämä on se suhde mistä en vaikuta päässeeni yli vaikka siitä erosta on jo yli puoli vuotta aikaa. En kaipaa tätä miestä mutta olen jotenkin jumittunut hänen olemukseensa, olen alkanut kuunnella samanlaista musiikkia kuin hän, kiinnostunut samoista asioista, liikun paljon samoissa / samantyylisissä paikoissa kuin hän ja vaikka mitä. En tiedä miksi mutta voisin sanoa että tämä ihan vituttaa mua. En pidä tähän mieheen mitään yhteyttä, mutta luulen että olen jäänyt alitajuisesti roikkumaan häneen. Pitäisi varmaan yrittää palata sellaiseksi mikä ennen olin. En tajua miten n. kuukauden kestänyt suhde on voinut muuttaa minua huomaamattani todella paljon, ottaen huomioon että sen toisen (yli kahden vuoden) suhteen ero oli mulle täysin so what vaikka tulinkin jätetyksi lähes yllättäen.