13287 - 19.5.2015 (arvosana: -51)

Ei vittu että vituttaa tämä sinkkuelämä. Kaks edellistä poikaystävää jätti, koska ei "pysty seurustella" tai "ahdistaa". Pari päivää siitä eteenpäin tulee äijät tinderissä vastan, ja nyt jo parisuhteessa. Onko miussa joku helvetin vika?! Nätti tyttö, hauska, suosittu sekä sosiaalisessa maailmassa että työelämässä. Ei mikään bimbo vaan fiksu ja vahva nuori nainen. Jaksa tällästä sinkkuilua, ikää jo 23. Ja jos joku kehtaa sanoa että eihän se ole mitään NIIN ONHAN SE. TÄSSÄ TULEE KIIRE. MIE HALUAN NAIMISIIN ENNEKU VÄÄNNÄN KAKARAT TÄHÄN MAAILMAAN, JA SEN TÄYTYY TAPAHTUA ENNEKO OON 30. Että kiirettä pitää. On ollu irtosuhteita niin maan perkeleesti jo, kymmeniä treffejä ja tindermatcheja. Siitä puheenollen voi vitun miehet kuvitteletteko te että se on nainen nykyään joka aloitteen tekee. Onhan se kivaa varmasti, mutta JOS SEN JOUTUU TEKEMÄÄN AINA NIIN EIHÄN SE ENÄÄ OLE KIVAA!!! Ei vittu oon varmasti koko lopun elämäni ysin, ja aijon puumailla niin perkeleesti..

13284 - 16.5.2015 (arvosana: -56)

Vituttaa ihan saatanasti tunnevammainen narsisti paska mies, johon menin rakastumaan, vittu! Vituttaa vielä enempi, että mietin sitä sairasta tunnevammaista ja vielä tulee ikävä,VITTU! Superpaljon vituttaa, etten voi olla niin "cool" ja vaan kävellä viileesti pois, niinku sankarittaret elokuvissa.Vittu että kärsin, sekin vituttaa!!

13217 - 6.4.2015 (arvosana: -47)

huoh. oon kyllästynyt ihmissuhteisiin. just kun tuntuu siltä, että joku ihminen alkaa käydä tärkeäks, mun jäinen sydän sulaa sille, niin seuraavaks se feidaa. -__- u know, mielummin en olis tavannutkaan sua ollenkaan :) taidan pysyy vaan etäisenä kaikille vastak. sukupuolta oleville, niin ei tarvi kärsiä näistä tunteista. kiitos.

13203 - 30.3.2015 (arvosana: -51)

Puolisoni on itsepäinen jäärä, joka ensisijaisesti ajattelee omia tarpeitaan, eikä ole valmis joustamaan. Minä itse olen ylikiltti ihminen, joka joustaa ja alistuu, koska en jaksa aina väitellä kaikista pikkuasioista. Ärsyttää, kun toinen pitää kynnysmattona. En halua olla mikään lapanen, mutta olen liian sydämellinen ja kiltti ihminen, sellainen jota on helppo kyykyttää. Suutun harvoin kunnolla. Vaatii aikaa ja paljon paskaa niskaan, ennen kuin osaan lopulta räjähtää kunnolla ja purkaa paineita. Näin käy hyvin harvoin, tuskin koskaan. Puolisoni kanssa näin ei ole käynyt kertaakaan kunnolla.

Meillä on mieheni kanssa myös erilaiset parisuhdenäkemykset. Hän on sitä mieltä, että parisuhteen tulee ehdottomasti vain tuoda lisää kaikkea hyvää, mutta se ei saisi rajoittaa omaa elämää. Ymmärrän itse tämän ajattelutavan, mutta ei se ole noin mustavalkoista minusta. Parisuhteeseen kuuluu se, että molempien osapuolien tulee aina välillä joustaa. Ei niin, että vain toinen joustaa, vaan niin, että molemmat joustaa aina välillä. Hankalapa on löytää sellaista ihmistä, jonka kanssa parisuhde toimisi ilman joustamista erilaisissa asioissa. Jos ei ole valmis joustamaan koskaan, on kyllä vaarana jäädä loppuiäkseen yksin. Minä kyllä olen valmis joustamaan, koska koen, että parisuhde lopulta kuitenkin antaa enemmän takaisin.

Olen liian kiltti ja vaatimaton, ajattelen enemmän muita kuin itseäni. En myöskään jaksa aina väitellä vastaan, se uuvuttaa. Mieheni sanoo, että voisi kyllä joustaa, mutta minä en kuulemma ole sopiva ihminen siinä suhteessa, että saisin hänet joustamaan. Minun pitäisi kuulemma vaatia ja väitellä vastaan uskottavasti suunnilleen tuntitolkulla, ennen kuin hän voisi ehkä joustaa ja silloinkin pitkin hampain. Toki nykyäänkin hän välillä joustaa, mutta aina naama mutrussa. Minä kun joustan, niin minun pitäisi olla silti suorastaan hymyssäsuin.

Lisäksi ärsyttää se, ettei mieheltä meinaa irrota yhtään yhteistä aikaa. Omaa aikaa pitäisi olla koko ajan. Aivan kuin olisin joku seinäruusu, kivahan se on olla olevinaan suhteessa, muttei sitten oikeasti tee toisen ihmisen kanssa mitään.

Olenko liian kiltti ja alistuva ihminen? Löytyykö mistään sellaista ihmistä, joka ymmärtäisi kiltteyteni ja hyväsydämisyyteni ja kohtelisi minua hyvin, eikä alistaen? Minä kohtelen muita siten, kuin toivoisin heidän kohtelevan minua. Hirvittää huomata, miten monet ihmiset (mukaan lukien puolisoni) ovat niin itsekkäitä ja ajattelevat omaa napaansa. En täysin kykene ymmärtämään. Minusta ainakin tuntuu pahalta, jos lyttään muita ja olen itsekäs.

13183 - 19.3.2015 (arvosana: -31)

Surettaa ja vituttaa se, ettei avomiehelläni ole koskaan aikaa minulle. Ymmärrän, että hänellä on opintojensa kanssa tekemistä, mutta harmittaa se, että hän on niin etäinen ja omissa oloissaan. Jos kysyn voidaanko tehdä jotain, sanoo ettei ehdi. Jos joskus suostuu tekemään kanssani jotain, on suorastaan ärtyneen oloinen. Koskaan hän ei ehdota mitään yhteistä tekemistä, aina se saan olla minä joka ehdottaa, eikä juuri koskaan edes tuota tulosta ehdotukset. En ole mitenkään riippuvainen seurasta, en ole jatkuvasti vonkumassa seuraa. Enkä halua mitään kovin ihmeellistä, olisi esim. kiva vaikka katsoa leffaa, pelata tai käydä kävelyllä. Viihdyn kyllä yksin, mutta kaipaan kuitenkin myös sitä seuraa ja hajottaa, kun sitä ei oikeasti koskaan meinaa olla. Aina saa olla itsekseen.

Lisäksi tästä tekee ärsyttävämmän se, että avopuolisoni tosiaan sanoo ettei ehdi olla kanssani, mutta sitten aika usein suurimman osan päivästä vaan pelaa videopelejä ja selaa nettiä ja sen pienemmän osan käyttää oikeasti siihen opiskeluun. Sanoo haluavansa omaa aikaa. Juu, ymmärrän, niin minäkin. Mutta eikö sitä omaa aikaa voisi välillä kaventaa ja antaa yhteistä aikaa? Ollaan kuitenkin parisuhteessa, olisi kiva jos tuntuisi siltä. Nyt tuntuu lähinnä siltä kuin olisin yksin, tuntuu kuin asuisin jonkun kämppiksen kanssa, jonka kanssa jostain syystä syön ja nukun yhdessä. Muuta yhteistä päivissä ei yleensä ole, nukkumista ja syömistä. Kunnon kahdenkeskistä laatuaikaa tosiaan.

Viime kesäkin meni siinä, kun mies oli kesätöissä ja minä koko kesän kotosalla. Päiväni koostuivat siitä, että tein kotitöitä neljän seinän sisällä ja ulkona tuli käytyä naurettavan vähän. Kavereita minulla ei hirveästi ole, olen ujo introvertti, joka ei pahemmin halua tutustua ihmisiin. Oma moka, tiedän, mutta olen sosiaalisesti kankea ja uusien tuttavuuksien hankkiminen ei ole helppoa. Jos puolisolta kysyi kesällä haluaisiko tämä tehdä jotain tai käydä jossain, oli tämä sen oloinen kuin voisi kuristaa minut siihen paikkaan. Ymmärrän kyllä, että työpäivät väsyttää ja uuvuttaa, mutta minusta kesällä olisi kiva viettää yhteistä aikaa, kun ulkona on yleensä kiva ilma jne. Nyt sitten turhauttaa hyvin paljon ajatus siitä, että tämä tuleva kesä voisi olla aivan samanlainen, hän kun sai työhaastatteluun kutsun. Ei rentoa yhteistä lomailua, ei reissaamista, ei myöhään valvomista, ei yhteistä aikaa. Yhteistä aikaa ei ole juuri koskaan, jotenkin sitä odottaa, että kesä olisi sellaista aikaa, kun sitä yhteistä aikaa voisi saada. Mutta kun ei. Vietetäänpä sitten mahdollisesti taas yksinäinen, neljän seinän sisällä vietetty kotitöillä kyllestetty kesä. Ja syksyllä jatkuu samaan malliin, opinnot vie sitten vuorostaan ajan. Minä olen nurkkaan heitetty, koko ajan.

Nyt sitten ajattelette, että hanki oma elämä. Minulla on kyllä ja viihdyn tosiaan itseksenikin, mutta olisi kuitenkin kiva parisuhteessa ollessa kokea, että on oikeasti parisuhteessa. Kyllä syömisen ja nukkumisen lisäksi saisi olla muutakin yhteistä aikaa. Aikalailla yli vuoden tätä on kestänyt näin, ettei mieheltä liikene mitään aikaa minulle. Kyllä tämä alkaa jo hajottaa.

13132 - 22.2.2015 (arvosana: -44)

Mies haluaa seksiä vaan silloin kun itseään haluttaa. Mun tekis mieli vittu vähän useemmin. Se ei jumalauta tajua että jo nyt mietin pettämistä ihan vaan sen takia ettei se tyydytä mun tarpeita.

13085 - 29.1.2015 (arvosana: -96)

Kun rakas asuu todella kaukana eikä kaipaa muutakun läheisyyttä ;(

13056 - 18.1.2015 (arvosana: 1)

Taas vedettiin matto alta huolella. Ihmeellisiä asioita nämä ihmissuhteet kun muutama pikku takaisku saa koko mielen romuksi. Elämässä oli asiat kunnossa vielä viikko sitten sillä oli töitä, ystäviä, harrastuksia ja erittäin lupaava tuleva elämänkumppani mukana kuvioissa. Tapailua oli jatkunut jo muutaman kuukauden ja meni kaiken aikaa vain totisemmaksi ja vakavemmaksi. Kerrankin tuntui siltä, että tässä se on. Tämä toimii. Vaan annas olla, saan ilmoituksen että rakastamani nainen on löytänyt miehen jonka kanssa asiat nyt olivat menneet pitkälle ja ilmeisesti muuttavat yhteen. Olin siis kolmiodraamassa varmaan kaiken aikaa. Tässä on nyt vietetty unettomia öitä asioita pohdiskellessa ja vatvotessa.

Tiedän kyllä, että naisia tulee ja menee, mutta ääh. Nämä ovat aina niin vaikeita ja suuria vastoinkäymisiä, että ne vaikuttavat vähän jokaisella elämän osa-alueella. Eikä tilannetta yhtään helpota, että vuosi sitten tapahtui täysin vastaava tilanne. Kaikki vaikutti täydelliseltä, kunnes saapui se toinen mies. Pelottaa hieman itseni puolesta, että menetänkö kyvyn uskoa ihmisiin - kyvyn sitoutua. Nyt jo mietiskelin, että löytyykö minulle koskaan sitä oikeaa johon uskaltaa luottaa, tietysti puolin ja toisin. Jos aina tuloksena on kasa paskaa niskaan, itkua ja hammasten kiristelyä niin miksi edes yrittää?

Tietysti ei tilanne välttämättä ole helppo sen toisenkaan kannalta. Ollut kenties epävarma omista tuntemuksistaan ja nyt joutuu valitsemaan kahden väliltä. Aina on tärkeää ajatella asiaa myös toisen kannalta, mutta tällä hetkellä tuntuu vain siltä että olin hetken huvi jonka nyt voi dumpata kuin tupakan tumpin. Mikäli sinä haaveilemani nainen nyt luet tekstiä, niin tiedä se että on tekopyhää puhua pettämisestä seuraavin sanoin "En ymmärrä niitä jotka kykenevät pettämään. Se on helvetin ilkeää ja toisen tunteilla leikittelyä" ja samanaikaisesti itse "pettää"/antaa olettaa väärin...Jos joku nyt luki tämän paskan loppuun saakka niin vinkkejä/kokemuksia otetaan vastaan tuosta luottamuksen menettämisestä. Koska se on vihoviimeinen asia johon haluan joutua. Sellaiseksi kyyniseksi ihmisperseeksi joka näkee kaiken negatiivisena ja tyrmää jo idean tasolla kaikki asiat joihin on ryhtymässä.

13029 - 7.1.2015 (arvosana: 12)

Kyllä olen 21-vuotias ja en ole koskaan vielä seurustellut. Mikä siinä kummastuttaa? Kaikki kyselevät, että onko poikakaveria vielä löytänyt ja sitte, kun vaan vastaan että ei, niin sitä ihmetellään suuresti. Pitäsikö mun siis seurustelle vain, että olisin "normaalia" ja he olisivat tyytyväsisiä? Eikö nykyään enää saa odottaa, että löytyy se poika, joka todella valloittaa junou. Onko vanhanaikainen vai jotenkin friikki? :(

12973 - 12.12.2014 (arvosana: -42)

Taas jotain parisuhdeongelmia..

Meni taas niin sanotusti muijan kanssa välit poikki. Nyt kun ollaan taas parin viikon jälkeen "yhteydessä" (asutaan erillämme) niin kaikki on tietenkin mun syytä ja mun pitäis pyytää anteeksi vaikka muija tän koko härdelin aloitti.

Muija haluaa aina olla oikeassa joka hemmetin asiassa ja mun pitää aina se osapuoli joka pyytää anteeksi.. Nyt sitten päätin että saa riittää, en jaksa enää. Viime yönä vaihdettiin "kiihkeästi" viestejä, riideltiin niin sanotusti, siinä tuli sanottua pari valittua sanaa.. Alkuun muija oli sillein että painu helvettiin ja tää on sun syytä "mikset sä ottanut muhun yhteyttä tässä parin viikon aikana"... Mutta noin 30min jälkeen kun kerroin että tää parisuhde oli tässä ni sitten on heti eri ääni kellossa "kuinka sä voit olla noin tunteeton" jne jne..

Nyt aamulla vähän harmittaa ku tuli oltua niin tiukka ja tyly mutta en oikeesti enää jaksa. Hän on NIIN hankala ihminen välillä.. En ole itsekään aina se helpoin mutta silti. Muija on kauhean mustasukkainen ja aina luulee että mä petän sitä mennen tullen (mitä en tietenkään tee).

Toisaalta haluaisin jatkaa tätä suhdetta mutta ne kaikki helvetin ongelmat mitä tässä suhteessa on, on liikaa mulle.

Tietenkin on paaaljon hyviäkin hetkiä, muija on kauhean suloinen ja söpö ku puuhastelee jotain :3 :3 :3 Mutta sitten ku teen jotain väärin tai jotain mikä sitä ei miellytä ni helvetti on irti. Ja tää muija on hirveän takertuva, mikä nyt on sinänsä ihan hyvä juttu.

Ja tää muijan perhe on muuten AIVAN kauhea: Ensinnäkin sen setä, joku entinen narkkari. Kun tapasin sen ekaa kertaa, oltiin menossa yksiin juhliin. Alkuvaikutelma oli ihan kiva. Sen sedän piti tehdä koneella joku hakemus mun muijan apua käyttäen, mä venailin siinä ulkona taksia. Sitten kun se taksi vihdoin tuli, koputin äänekkäästi keittiön ikkunaan merkiksi että nyt se tuli (muija ja setä istuivat keittiöpöydän ääressä), tää setä pelästyy ihan hulluna sitä koputusta ja ryntää pihalle ja alkaa huutamaan mulle miks mä tein noin ja samalla läimäs mua olkapäähän lujaa muutaman kerran. Olin siinä sitten tyyliin "MITÄ VITTUA??". Olis pitänyt leipoa sitä vitun läskiä turpaan silloin... Ja tietenkin muija syytti mua siitä.. Vasta myöhemmin illalla muija olikin sitä mieltä että se oli sen sedän vika! TADAA...

Muijan täti, hyi hitto mikä bipolaarinen hirviö. Esittää sellaista sivistynyttä mutta todellisuudessa se on jotain ihan muuta. Somessa se on olevinaan nokkella ja perhekeskeinen.
Tädillä ja sen miehellä on AINA jotain riitaa. Se mies on jo tirvaissut sitä tätiä leukaan jo varmaan 3-4 kertaa tässä sinä aikana ku oon ne tuntenut. Ja ihan syystä on kyllä vetänyt lättyyn.. Heheh muistan aina kun puhuttiin sen miehen kanssa kuinka me ollaan kusessa ku ollaan näiden muijien kanssa.

Muijan toinen täti, kans ihan pihalla. Se haluaa lapsen sen miehen kanssa. Tällä miehellä on jo ennestään kolme lasta, tädillä ei yhtäkään ja sekös sitä sapettaa. Yhden kerran jouduttiin herään joskus kahden aikaan YÖLLÄ ku tää täti soitti muijalle että "tulkaa hakeen mut täältä, toi mies on väkivaltainen!" Lähettiin sitten siinä keskellä yötä köröttelemään, matkaa tädin luo oli tyyliin 40km/suunta. Muutamaa kilometriä ennen sen täti tekstaa "Kaikki onkin hyvin, se pyysi multa anteeks". MITÄ VITTUA?! HUHHUH.

Muijan kolmas täti, tädeistä vanhin. Samaa sarjaa näiden muiden kanssa. Suvun "menestynein".. Kaikki nuoleskelee tätä tätiä. Kyseisen tädin lapset, aivan pilalle lellittyjä rasvaperseitä, helvetin rasittavia. Ja tää täti oli aivan raivona ku tapasin sen ekaa kertaa, sen mielestä muijan olis pitänyt käydä koulua ennemmin kuin seurustella. Ja tää täti on AINA utelias siitä paljonko mulla on rahaa (MITÄ VITTUA???) Ja tän tädin koira, vittu mä nyljen sen rotan ja teen siitä kintaat itelleni vielä joku päivä. Kerran jouduttiin yöpymään sen tädin luona kun ne lapset tartti jonkun niitä vahtimaan.. Tää koira on valmiina pureen mua joka hetki! Aamulla ku heräsin ni tää koira tulee mun päälle ja alkaa murisemaan uhkaavasti. Meen peiton alle piiloon ja ootan että se häippäsee. Eiköhän se tietenkin KUSE mun peiton päälle. Voi vittu.. Jälkeenpäin ajateltuna olis pitänyt potkasta sitä koiraa kuonoon.

Ja lopuks tän muijan äiti ja veli. Muija asuu vielä näiden kahden kanssa samassa kämpässä. Ei ole päivää kun muija ja anoppi EI tappelis ja riitelis keskenään. Aina HIRVEE kalkatus. Joka päivä. Tää anoppi oli ihan mukava mua kohtaan, siitä pisteet. Ja sen pikkuveli, 18v, pysyttelee omissa oloissaan koko ajan, sisällä ja näprää tablettia. Ihan ok.

+ sitten muijan kaikki ihme kaverit. Se on jo sitten tarina erikseen.

Kuulostaa varmaan epäuskottavalta tää mun kirjoitus mutta totta joka sana :/