/ 8000 merkkiä käytetty

Avautumiset 7173 - 7121

7173 - 1.12.2011 (arvosana: -93)

Vituttaa se, että juon tässä toiseksi viimeistä oluttani kello 15:00 päivällä torstaina. Voi kumpa saisin lisää. Lisäksi minulla on ihan mahdoton kusihätä enkä jaksa mennä vessaan.
Anonyymi, 2 kommenttia
7164 - 30.11.2011 (arvosana: -45)

Onneton rakkaus. Ei yksipuolinen, vaan toisen osapuolen mukaan mahdoton. Sitä päätöstä minun on pakko kunnioittaa.

En silti vieläkään ymmärrä päätöstäsi. Jos sitä tahtoa olisi löytynyt sinultakin, kyllä me oltaisiin niistä ns. esteistä selvitty. Se taas olisi vaatinut kompromisseja, joihin sinä et ilmeisesti halunnut lähteä. Vaikka sanoitkin muuta, tiedän, että yhtenä syynä päätökseesi oli muiden mahdolliset mielipiteet. Olisihan siitä toki noussut melkoinen myrsky.. En tiedä kauanko minulta kestää päästä yli sinusta, toisinaan toivon, ettei oltaisi koskaan kohdattukaan.. Enpä olisi kyllä silloin uskonut, kun ensimmäisen kerran tavattiin, että mihin se kaikki johtaa.

Muistatko kun sanoit, ettet ymmärrä mitä näen sinussa? En silloin enää kyennyt vastaamaan.. kaikesta huolimatta, olet harvinaislaatuinen ihminen. Aito. Sinä näit minusta sen puolen, jonka vain harvat saavat nähdä, jotenkin kummallisesti pystyin olemaan oma itseni sinun seurassasi ihan alusta lähtien. Jotenkin vaan tunsin, että pystyin heti luottamaan sinuun, eikä se tunne ole kadonnut vieläkään. Jonain päivänä teet jonkun tytön varmasti tosi onnelliseksi. Harmi, etten se voinut olla minä. Mutta elämä jatkuu, kai minun on vaan päästettävä irti, jotta voin itse jatkaa eteenpäin.
Ikuinen optimisti, 3 kommenttia
7160 - 30.11.2011 (arvosana: -65)

Kaikki kysyy et mitä helvettiä mä teen näillä kaikilla kuvilla
mitä susta oon tallettanu vaikka siitä on jo vuosia
kuuntelen surullista musiikkia ja puren yhteen hampaita
mä haluun vaan varmistaa itelleni että se oli totta
mä haluun varmistaa että oon vielä elossa
enkä vaan kuvittele ja ahistele ihmistä tuntematonta
me oikeesti oltiin jotain, vaikka nykyään tuntuu
kun ei oltais koskaan tavattukkaan
sä käyttäydyt niinkun ei tunnettaiskaan
vaikka sä tiiät itekkin, että kyllä meillä oli muutakin
kun laimee nyökkäys pimeessä aamussa
mikä pitää mua edelleen kasassa
mut mitä vitun järkee tälläses elämäs on
se on sama kun söis karkista pelkkää paperia
kun elää tätä paskaa ilman sua
mä voin ottaa vaikka siltä huoralta turpaan jos se sen vaatii
jos en saa muuten sua mun elämään takasin
haluun halata ja suudella sua enkä jakaa mitään tyhjiä katseita
en muista sun ääntäkään
eikä mulle riitä että sä oot parin metrin päässä
sä puhut niin hiljaa
mulla on ikävä sun ääntä, se antaa mulle voimaa
aina kun kävelet ohi mun tekis mieli huutaa sun perään
mut sä oot niin saatanan kaukana
vaikka olisit mun vieressä
sama kun mä asuisin kuussa ja sä maassa
se on sama kun tyhjä huuto erämaassa
enkä mä uskalla eikä kukaan mun ääntä kuuliskaan
siitä on niin kauan pitäis kai päästää jo irtikin
mutta mitä mä sitten tekisin
voisin oksentaa tästä tuskasta
ja kyllä välillä oksennankin
aina kun mä nään sut mä tärisen ku oisin horkassa
tää ei oo enää ees normaalia
vai onko sitä normaalia olemassakaan
mä nautin tästä kivusta
Anonyymi, 3 kommenttia
7151 - 29.11.2011 (arvosana: -65)

Vituttaa suunnattomasti se mainos jossa on kaupassa porukkaa, ja joku naikkonen rupeaa hyräilemään Kulkuset -biisin tahtiin ja joku ukko mörisee että POMPOM POMPOM POM, ja loput alkaa helistelemään jotain vitun kaurapaketteja tai mitä lie alkaa lällättelemään että LÄÄLLÄÄLÄÄLÄÄLÄÄLÄÄLÄÄLÄÄLÄÄLÄLÄÄLLÄÄ...

Se mainos vitutti jo viime vuonna, joulun jälkeen kun sitä ei enää näkynyt niin sain huokaista helpotuksesta. Nyt muutamia viikkoja sitten näin sen taas, ja arvatkaa oliko telkkari lähellä päätyä ikkunan läpi lumihankeen. Ainiin, ei oo vielä ees lumihankiakaan perkele.
pompom pompom pom, 5 kommenttia
7150 - 29.11.2011 (arvosana: -11)

vituttaa ku on tällänen saamaton paska, mikä taaski valittaa vaikkei oikeestaa oo mitää syytä valittaa ku kaikki on oikeestaa iha hyvin. On vaa nii vitun kädetön ja jalaton ettei saa mitää tehtyy ajallaan vaa kaikki on aina viimetipasta kiinni.. ei kämppää ei pokaystävää (vittu koskaa ollukkaa vaik on täysikänenki ollu jo kuukausia). En vaa osaa olla ihmisille mieliks, enkä oikeestaa aina haluukkaa. Joo joo ihmisiä kuolee, toiset on masentuneita ja jollakulla menee vittu kuuskertaa paskemmin, mut vaan trollien iloks jaa kanssanne tämän pinnallisen vuodatuksen. Olkaa hyvä ja kehottakaa ampumaan käsivarret auki jne jne

http://naurunappula.com/650519/forevar-alone.jpg
Anonyymi, 0 kommenttia
7149 - 29.11.2011 (arvosana: -39)

vituttaa kun wc haisee paskalle (+ kissan jätökset ja viemäri). ei oo edes kunnon ilmastointia.
7145 - 28.11.2011 (arvosana: -56)

vituttaa ku aina menkkojen aikana kauhee ripuli... mistä helvetistä se ees johtuu?
Anonyymi, 10 kommenttia
7144 - 28.11.2011 (arvosana: -67)

Karppausta siellä karpausta täällä (EI KIINNOSTA!!!!!!)PLÄÄÄÄÄÄÄÄHHHH!!!
7124 - 27.11.2011 (arvosana: -40)

No ei voi taas muuta sanoa ku että vituttaa ja kunnolla. Koko vitun marraskuu on ollu niin täyttä paskaa aivan ihanan syksyn päätteeksi.

Syksyn alussa löysin ihanan tyttöystävän ja oltiin tosi rakastuneita ja kaikki meni ihan mahtavasti sen kanssa, eikä kotonakaan ollut mitään valittamista. Koulukin alko hyvin ja motivaatiota löyty. Sit kuitenkin lokakuun vikana päivänä mun isä kuoli ihan yhtäkkiä kun sen aortta repesi. Koko juttu tuli hirveenä shokkina, koska isä oli aina ollut terve mies, eikä me oltu mietitty yhtään mitä tapahtuisi jos äiti tai isä kuolis yllättäen. Kaiken shokin ja surun keskellä sitten kävi vielä ilmi, että meillä ei oo ollenkaan minkäänlaisia kuolemanvara vakuutuksia tai mitään muutakaan taloudellista tukea missään. Isä tienasi meidän perheessä eniten, ja käytännössä elätti meidät yksin, joten me tuskin voidaan jäädä tähän nykyiseen asuntoon ja joudutaan muuttamaan johonkin pieneen kerrostaloasuntoon.

No, vihdoin mun elämästä alko taas löytyä jotain iloa kun jaksoin taas tavata kavereita ja tyttöystävää ja koulussakin jaksoin taas käydä, niin mitäs muutakaan tapahtuu kun tyttöystävä jättää. Sillä on siis masennus, ja nyt sillekin on tullut joku masennuskausi, vaikka aluksi se oli oikein tännä iloa ja elämänhalua. Kuitenkin se aina vaati kauheasti tukea ja muuta, mutta ilmeisesti se ei sitten tajua, että multa on kuollut isä ja mahdollisesti sen lohduttaminen ja tukeminen ei mulla nyt ole se kaikista tärkein juttu. Oli meillä jotain eripuraa ollut sen takia, että en jaksanut oikein viettää aikaa sen kanssa nyt kun surin isää, mutta nyt se oli jättänyt mulle meseen viestin, että jättää mut koska suhde ei sen kohdalta toimi.

Että voisinpa nyt sitten laukoa sille tyttöystävälle vähän totuuksia. Se on ihan vitun ylimielinen ja pitää itseään parmepina kuin muut, vaikka sitten toisaalta haukkuu ulkonäköään ihan lyttyyn. Se kerjää kokoajan muilta kehuja kaikesta, vaikka se ei ole mitenkään kovin hyvännäköinen eikä hyvä oikein missään. Sitten jos sille sanoo jotain negatiivista niin se suuttuu verisesti ja alkaa vihaamaan sitä ihmistä. Sitten vielä se on ihan vitun paska koulussa eikä tuskin tuu pääsemään yläasteelta keväällä, mutta kuitenkin se väittää että jos se vain jaksaisi niin se voisi olla parempi kuin kaikki muut. Oikeasti voisi se muija haistaa paskan kun annoin itteni rakastua ja nyt se vetää maton mun jalkojen alta näin... Mä en tajua miten elämä potkii mua päähän näin vitusti!

Sitten vielä sellainen pieni loppuvitutus että huomenna olisi matikan uusinta, jota oon siirtänyt jo vaikka kuinka monta kertaa enkä mä vieläkään osaa paskaakaan niistä jutuista. Ja muutenkin niin paska päivä huomenna että taidan vaan lintsata. Niin ja mulla olisi vielä yhteisiä tunteja tyttöystävän kanssa. Hups korjaan: ex tyttöystävän...

Tulis jo se vitun maailmanloppu...
haista vittu maailma, 5 kommenttia
7121 - 27.11.2011 (arvosana: -77)

vituttaa ku en saa mitään aikasekss. huone pitäis siivoo ja kokeisii lukee.. :(
Anonyymi, 0 kommenttia
Uudemmat       Vanhemmat
Aiheet ajoneuvot (168)
armeija (47)
elukat (115)
harrastukset (12)
ihmiset (3224)
juomat (28)
kaverit (520)
luonto (51)
musiikki (166)
muut (4139)
naapurit (48)
opiskelu (748)
parisuhde (715)
pelit (202)
perhe (234)
politiikka (25)
raha (39)
ruoka (92)
sukulaiset (85)
terveydenhuolto (16)
terveys (379)
tietotekniikka (253)
tv (138)
työ (320)
ulkonäkö (148)
urheilu (61)
uskonto (30)
vaatteet (32)
varallisuus (161)
yhteiskunta (275)
yritysmaailma (14)







Ketuttaa Facebookissa