9553 - 21.8.2012 (arvosana: -47)

Vituttaa, kun kaikki sanoo, että yliopistossa pitäis verkostoitua ja hankkia kavereita ja bilettää. Koskaan aikasemmin en oo juonu enkä bilettäny enkä haluaisi nytkään alottaa. Mutta kun muuten ei kuulemma saa kavereita, vittu!! (Mulla ei muuten oo ollu kavereita sitten ala-asteen) Ei sillä että haluaisin pyöriä känniääliöiden kans örveltämässä, mutta kun tulevaisuutta ajatellen ei sitä työtäkään varmaan oikein meinaa sitten saada ilman niitä suhteita. Varsinkin kun on humanisti. Täytyy kai vaan sitoutua työttömyyteen ja komeroasumiseen.

Sitä paitsi voisin haluta ehkä muutaman hyvän kaverin, jotka on yhtä ujoja kuin mä, kiinnostuneita peleistä ja pyörii koko ajan tietokoneella, on hikkyburgereita, mutta niitä ei tosiaan mistään löydä, kun ne istuu koneillansa kaikki! Saatana! En halua kaveereta normihomojen kans, mut jos vaikka tutustuis muutamaan niin kehtais ehkä tehdä fb-profiilin tai jotain, en tiedä. Mutta kun sitten on nää fuksiaiset ja muut opiskelijariennot, ahdistaa niin vitusti. En helvetti uskalla. Tiedän, tiedän, kaikki sanoo, että alkoholi auttaa, mutta en oo koskaan juonu sitä enkä ajatellu ottaa nytkään, ettei tuu tehtyä mitään mitä myöhemmin joutuis katumaan. ETENKÄÄN mitään seksuaalista. Seksi on jotain, mitä en todellakaan halua harrastaa.

Häpeen myös itteeni ihan helvetisti, tai no vähän vähemmän nykyään ku ennen, mutta en voi esim. kävellä nuorisojoukon ohi kaupungilla ilman että alkaa ahdistaa edes jonkin verran. Miten vitussa voisin muka saada kavereita? Tai edes tuttuja? Ongelmanahan on se, että elämä sellasena ku oon viettäny sitä tähän asti on ihan helvetin tylsää ja haluaisin jotain vaihtelua vaikkapa sitten tuttujen muodossa, mutta yksinolokin on ihan ookoo, kunhan ei joutuisi koko ajan kampuksella häpeemään ja ahdistumaan. Auttais jos olisin puheväleissä edes joidenkuiden kanssa, mutta tuskin tutustun kehenkään kun oon tällanen outo ja muutenkin oon ihan paskat housussa jos pitäis kysyä vaikkapa jotain suuntaa tai jotain muuta. Helvetti!

Vituttaa niin paljon, että kaiken asumisjärjestelyn, rahajuttujen ja muun lisäks pitää pelätä koko vitun ajan ja kuumotella, että mitä ihmiset musta ajattelee, etenkin suunnilleen omanikäset.

(PS. Tää nyt oli tällanen paskasti jäsennelty ja huonolla kieliopilla varustettu oksennus, kun piti avautua ja purkaa tunteitaan. Pahoittelen.)