8970 - 10.6.2012 (arvosana: -67)

Mun elämä on erittäin syvältä lukuunottamatta yhtä ihmistä. Mun faija on yks vitun kusipää juoppo, joka orjuuttaa mua himassa, enkä mä voi muuta ku totella, koska pelkään että se lyö mua. Ei se oo vielä koskaan lyönyt, mutta lähellä on ollut ihan vitun monta kertaa. Se ei välitä musta vittuukaan, eikä se oo mun muistaakseni ikinä ees puhunu mulle ilman, että mun tartteis pelätä sitä tai ettei se ois haukkunu mua. Vihaan sitä paskiaista, mutta sitten kuitenkaan en, koska se on kuitenkin mun isä, ja se on antanu mulle kodin ja maksanu mun elämisen 16 vuotta, ja oon kiitollinen siiitä. Tai no totta puhuen, en mä ees tajua miksi ajattelen noin, koska eihän se, että se ruokkii mua korvaa sitä että se ei rakasta mua niin ku isän kuuluis rakastaa poikaansa. Mä toivon niin vitusti, että mutsi olis elossa, vaikka en edes muista sitä, koska siitä on niin pitkä aika kun se kuoli, ja mä olin niin pieni sillon.

En onneksi oo nykyään usein kotona, vaan vietän about 5 yötä viikossa naapurissa, jossa asuu mun paras ystävä. En tiiä mitä tekisin ilman sitä. Sen perhekin on niin ihana, kun ne antaa mun melkeinpä asua täällä. Vituttaa vaan, että oon ollu about 4 vuotta kuses tähän mun ystävään. Se flirttailee mulle kokoajan, ja se on tehnyt niin vaikka kuinka kauan, mutta mä en tiedä miks. Tietenkin toivon, että sekin pitäisi musta, mutta toisaalta luulen, että oon vaan niin huono peittämään tunteeni, ja että se tekee sen vain leikillään, koska se tietää ja haluu kiusata mua tai jotain... Mä vaan... No, en tiiä. Mun elämä on yks vitun iso sotku, ja tää E henkilö on ainoo hyvä asia siinä, vaikka me ollaankin vain ystäviä, ja haluaisin ihan helvetisti olla niin paljon enemmän.