8038 - 12.3.2012 (arvosana: -56)

En tajuu itteeni... On yks tyyppi ketä mä oikeesti vihaan niin paljon ku ihmistä voi vihata. Se on oikeestaan opettanu mulle, mikä koko sanan viha merkitys on, koska en oo koskaan enne vihannu ketää yhtä tulisesti ku vihaan sitä. Aina jos nään sen tai kuulen mitään siihen viittaavaakaan, mut täyttää halu mennä sen luokse ja repiä sen rumat hiukset ja silmät sen päästä ja kertoa sille kuinka vitun paska ihminen se on. Kaikista paskin homma kuitenki on se et samalla mä oon siihen niin vitun rakastunu, edelleen... Meillä on historia eka vihamiehinä sit kavereina ja sit jonain muuna, mikä oli hetkellistä ja ihanaa... Ja nyt en tiiä miten on mahollista et en oo ollu sen kanssa väleissä melkein vuoteen, ja välillä edelleen, vaikka vihaan sitä enemmän ku mitään, musta tuntuu etten saa henkeä kun ajattelen sitä ihmistä ja sitä mitä me oltais voitu olla. Välillä mua itkettää vaan koska mulla on niin ikävä sitä miten hyvin me tunnettiin toisemme. Musta tuntuu ettei kukaan koskaan voi tuntea mua niin täydellisen hyvin ku se tunsi. Se ihminen on opettanu mulle mitä on viha, mut myös mitä on rakkaus. Se oli (on edelleen) mun ensirakkaus, enkä mä enää muista miltä tuntuu elää ilman tätä välillä niin voimakkaana iskevää tunnekuohua sitä ihmistä kohtaan.

Sori mut mua vaan angstittaa kun luin yhen jutun ja oli pakko valittaa johonkin...