/ 8000 merkkiä käytetty
4120 - 20.7.2010 (arvosana: -71)

Ketuttaa kun ei löydy sellaista naista eli tälläistä:

Kun seurustelemme se tarkoittaa että nyt olemme yhdessä ja tarkoitus seurustelulla on se että menemme naimisiin jonkun ajan (1-3vuotta) kuluttua. Kun seurustelemme niin tarkoitus on tutustua toiseen eikä vain paneskella ympäriinsä.

Nainen jolla on aivot (eli sellaista ei löydy) taikka niin taviaivo että tekee niinkuin käsketään eikä ala soveltamaan heti.

Olisi ihan nätti, ei liikaa vaadita siinäkään.

Olisi enemmän vaatimaton kuin vaativa.

Tykkäisi hieroa miehensä selkää edes kerran viikossa saaden samanlaisen vastapalvelun tietty.

Osaisi tehdä ruokaa (ei vain italianpataa) Ja mausteisia ruokia!

Tykkäisi harrastaa muutakin kuin seksiä miehensä kanssa ja että harrastaisi sitä seksiäkin sitten!

Olisi ehdottoman luotettava ja uskollinen ettei edes kävisi mielessä että mitäköhän se juttelee töissä muiden miesten kanssa, flirttaileeko, EI vaan että voisi olla satavarma että e ei sitä tee.

Ei olisi alkoholisti mutta tykkäisi joskus miehensä kanssa hieman ottaa ehkä enemmänkin.

Arvostaisi miestään ja muistaisi että turha nalkutus on vain yksikertaisesti turhaa, asioista voi puhua rauhassa ja harvoin mies tahtoo sinua loukata. Väärin ymmärrykset ovat ihan yleisiä. Niitä sattuu.

Kertoisi mikä painaa kun joku asia painaa.

Niin ja ei olisi sulkeutunut.

Nämä asiat ovat niitä mitä minun vanha ei ollut ja se ketuttaa. Tälläisen naisen (suurinpiirtein) tahtoisin löytää jota voisin pitää hyvänä ja olla vaikka tossun alla :P
- kyllästynyt suomeen

Kommentit

N()()B kirjoitti...
Täältä vitun junttilasta ketään löydä, varsinkaan kuvailemaasi.
kyllästynyt suo kirjoitti...
Niinpä :( paska maa, ei muuta kuin ruotsiin naisia katsomaan!
9 crimes kirjoitti...
Kyllähän tuollaisia naisia nyt löytyy aika monenkin nurkan takaa, mutta useimmiten he ovat jo varattuja. Aina tietenkin viedään parhaat päältä.
Immu kirjoitti...
'Naiset onku saunavuoroja, parhaat o varattu ja loput onki sitte yleisii'
lol kirjoitti...
hahahahahahaaaaaaaaaa
sad kirjoitti...
Naiset on kuin parkkipaikkoja, parhaat on viety ja vapaana olevat on vammaisille.
Höm kirjoitti...
JUNTTILASTA??!?!??!?!?! Suomihan on yksi maailman sivistyneimmistä kansoista ja Suomessa on mainio koulutuksen taso.
hah kirjoitti...
kyllästynyt suo, ei ole maan vika ettet saa naista.
suo suo kirjoitti...
juuri noin tollot sanoinkin, naista saa mutta kunnollista..... ei ole näkynyt
a doog kirjoitti...
ai yksi sivistynein? kaukana siitä, yksi pahin alkoholistinenmaa tämä on. sivistys kaukana perus suomalaisista
HHÄHÄHÄ kirjoitti...
Hei, mä oon täällä! o/

Mut mä oon varattu, joten möngin takaisin miehekkeen kainaloon <3

kranaatti kirjoitti...
herranjumala mitä tekstiä!!lähe sitte ruotsista etsii niitä sa*tanan fiksuja blondeja isorintasia bimboja jos "fiksuja" naisia kaipaat, sää etit vain vääristä paikoista ja sitä paitsi parhaat tulee vastaan iliman etsimättä.
yyyyyyyyyyyyyyy kirjoitti...
mä en ymmärrä miks teille miehille ei kelpaa suomalaiset, ku pitää sinne ruotsiin mennä kattoo muijii.
trhh kirjoitti...
tommonen muija on aika vaikee löytä
hnngh kirjoitti...
Siirry 2D-tyttöihin
koira kirjoitti...
Ne jotka ei vaan saa naisia sanoo että Suomessa on paskat naiset :D
Ootte naurettavia!
kissa söi sen kirjoitti...
Nimen omaan tässä tarkoitin sitä että suomesta löytyy naisia mutta tälläisiä saa etsimällä etsiä. aivan kuten jo sanottiin "naiset ovat kuin saunoja, parhaat ovat varattuja ja loput yleisiä"
omena kirjoitti...
voi vittu mitä yleistystä. ei se maasta aina riipu millaisia ihmisiä siellä on, luonne on jokaisella eri asia. voi olla paljon ihmisiä, jotka on luonteeltaan mukavia ja samanlaisia mitä kuvailit, mutta esim. ujouden takia eivät ole löytäneet kumppania.
O kirjoitti...
Joni!?:D
morosmo kirjoitti...
sellaisen naisen saa millaisen ansaitsee.

Milla kirjoitti...
Usko tai älä, mutta minä olen just kuvailemasi nainen. Ainoa vika minussa on, että en tee lapsia. Olen 37-vuotias ja ikäisilleni miehille tuo lapsiasia näyttäisi muodostuvan kynnyskysymykseksi, joten 3 vuotta sitten päätin elää yksin ja päätöksessäni pysyn.
2d kirjoitti...
2d-miehellä vaan elämä menee kivuttomammin.
asfadf kirjoitti...
Onnittelut, et tule ikinä löytämään naista joka täyttää edellä mainitut kriteerit.
fuuuuu fuuu fuu kirjoitti...
Mutta Milla Milla... Olet hieman liian kypsentynyt. Olen vasta 22... :S
Exitos kirjoitti...
kaikkea ei voi saada, valitse onko tärkeämpää saada fiksu vai vaatimaton vai kokkaava nainen?
soundsperfect kirjoitti...
tuohan kuulostas täydelliseltä naiselta..eipä taida tuommosta löytyä, ainakaan minulle :/
tattoo kirjoitti...
mistähän päin maailmaa mahtaa tämä vittuuntunut olla?
BOOOOBIIIEESS kirjoitti...
"kun olin 14 haaveilin tytöstä jolla olisi isot tissit, löysin tälläisen ja olimme yhdessä. Hän oli kuitenkin aika tyhmä ja tahdoin tytön joka oli fiksu. Löysinkin sellaisen mutta hän oli ruma. Rupesin haaveilemaan tytöstä joka olisi nätti. Löysinkin tälläisen. Hän oli sitten helvetin vaativa ja nirso ja valitti kaikesta joten siirryin takaisin fiksuun. Fiksu ei antanut koskaan enkä olisi tahtonutkaan. nyt tahdon tytön jolla on isot tissit"
freak kirjoitti...
eh... tunnen itseni ihan friikiks. mulla on d-kipon rinnat, oon ihan viksu. ja libidokin on paremmassa vireessä, ku edellisellä miehelläni, jolle riitti seksi ehkä kerran viikossa/kahdessa. kokkailisin, leipoisin, mutta en vaivaudu itseni takia.
298 kirjoitti...
Mua samaan aikaan naurattaa ja vituttaa tuo sun teksti. Jotenkin objektiivisen naisen haluat, kaikki pitäisi olla just-näin-kun-mies-haluaa. Vastaan sanova nainen on totalOUT? Ja kokata pitäs (sitä varten maksetaan ihmisille palkkaakin, tiedätkös?)? Oikeesti, miks ihmettelette ettette löydä naista? Siis ihan oikeestioikeesti? Lue tekstis ja mieti tumputtaessa.
hihi kirjoitti...
bye bye boobies

Kommentoi


merkkiä jäljellä.

Nimimerkki


Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Aiheet ajoneuvot (168)
armeija (47)
elukat (115)
harrastukset (12)
ihmiset (3224)
juomat (28)
kaverit (520)
luonto (51)
musiikki (166)
muut (4139)
naapurit (48)
opiskelu (748)
parisuhde (715)
pelit (202)
perhe (234)
politiikka (25)
raha (39)
ruoka (92)
sukulaiset (85)
terveydenhuolto (16)
terveys (379)
tietotekniikka (253)
tv (138)
työ (320)
ulkonäkö (148)
urheilu (62)
uskonto (30)
vaatteet (32)
varallisuus (161)
yhteiskunta (275)
yritysmaailma (14)







Ketuttaa Facebookissa