2335 - 4.1.2010 (arvosana: -16)

Minua vituttaa se psykologi joka sanoi etten voi tietää mikä mua vaivaa, kun olin vihdoin saanut järkevän selityksen ja nimen ongelmilleni.
Vihaan sitä että pää on täys ajatuksia jotka haluaisin paperille mutta ne eivät tule, unohtuvat ja sekoavat.
Vihaan sitä, että mitä enemmän jokin asia on sydämelläsi ja mitä enemmän yrität, sitä enemmän päin vittua se menee.
Vituttaa että mulla on päässä vikaa enkä saa kontaktia kehenkään ja mitä ikinä teenkään, pilalle menee. Syytän aina itseäni mönkään menneistä jutuista, käyn ne lävitse huolellisesti ja parjaan joka vitun virheen itsestäni huolella eikä mikään silti mene oikein. Vittu yritän parhaani ja saatana se ei riitä.

Tulee vaan niin vitun perse olo, mä en oo mikää saatanan autisti mut silti oon kaikesta ja kaikilta ulottumattomissa. Mun toive huolettomasta uusvuosikännistä ei toteutunut, en tehnyt mitään varsinaisesti ihan hirveetä kämmiä, mutta huomaa että vaikka alkoholi poistaa viimein estot ja voin jopa jutella ja nauraa ja olla normaali edes hetken niin ihmiset on saatananmoisia petoja. Ne ettii sun joka vitun arven ja lyö naulansa just siihen säälimättä, ilman syytä. En ymmärrä tavallisia ihmisiä joilla on kavereita hirveät määrät ja jotka eivät ole kohdanneet kovin pahaa henkistä väkivaltaa ikinä. Mitä vittua?! Miten ne tekee sen? Mitä tää on? Miksi niiden ympärillä on ihmisiä jotka eivät kiduta sua henkisesti jatkuvasti niin paljon? Itse kun olen tavannut sellaisista ehkä yhden koko elämäni aikana. Ja koska ainut josta tuntuu tolta on minä, vian on pakko olla mussa.

Yritän silti mielestäni enemmän kuin suurin osa ihmisistä onnistua ihmissuhteissa (tämä on niitä harvoja rehellisiä kehuja joita voin itsestäni sanoa) mutta mikään ei silti onnistu. Tiedän etten ole tyhmä enkä erityisen ruma enkä ilkeä enkä haise enkä vittu mitään tavallista enemmän "väärää" mutta kaikki on silti päin vittua. Vihaan myös sitä että mulla on kaikki ainekset onneen; kuitenkin ystäviä, suht hyvä ja varakas perhe, hyvä koulumenestys yms ja silti oon varma että päädyn tappamaan vaan itseni alkoholisoituneena ja täysin yksin 27-vuotiaana.
Olen siis vain läski tavaroihinsa upotettu ja typerä länsimaalainen kakara.

Tajusin tällä viikolla, että ihmisen ja koko ihmiskunnan ainut sovitus on kuolema.
Tämä teksti on noloa, hiomatonta, teiniangstia ja vaikealukuista, mutta vitut siitä. Vituttaa nii saatanasti muutenkin.