13806 - 18.7.2016 (arvosana: -33)

Isä vituttaa.

Vittu tässä vaiheessa oon melko varma että isä ei olis koskaan lapsia halunnu ja oikeesti vihaa koko vanhemmuutta, mutta on silti pari äpärää pyöräyttäny, koska niinhän ne muutkin tekee.

Tätä teoriaa tukee myös vahvasti se, että isä oli potkimassa mua mäkeen ja rähjäs kuinka mä en selvästikään ole hänen poikansa, kun otin äidin sukunimen pari vuotta sitten. (Äidin sukunimi on harvinainen ja äidin suvusta mä oon nyt ainut alle 50 vuotias tällä sukunimellä, isän sukunimi on yleisimpien sukunimien top 3:ssa).


Sisko muutti helvettiin tästä talosta heti kun mahdollisuus tuli, enkä ihmettele yhtään. Sisko kylläkin pakkas laukkunsa ja lähti lähinnä vanhempien ryyppäämisen vuoksi, eikä pelkästään isän perseilyn.

Mutta se, että isällä ei ole enää kahta muksua joille ulista, aiheuttaa sen että mä joudun kuunteleen kaiken sen paskan.


Isä ei osallistunu mun kasvatukseen sillon ku olin pieni sen enempää ku oli pakko. Eniten siltä kuultu lause lapsuudessa oli "turpa kiinni", joka tuli mm. sillon jos sanoin hyvää yötä tai yritin muuten vaan jutella ettei olis sellane saatanan awkward silence meneillään.


Mun isä on myös ollu väkivaltanen ku olin pieni. Se loppu ku uhkasin ilmottaa lastensuojeluun, koska tyyliin joku terveydenhoitaja oli huolestunu musta ja kertonu kuinka laki kieltää lapsien hakkaamisen.

Sitä päivää tuskin tulee jossa mulle ei pukkaa paniikkia päälle kun joku korottaa ääntään tai on humalassa lähellä.


Yksi isän bravuureista oli myös uhkailla tappaa kodin lemmikki, jos mä satuin vituttaan sitä tai pyöriin kys. lemmikin ympärillä liikaa. Isää vitutti jo se pelkkä lemmikin omistaminen kans, koska vittu "eihän se tee muuta ku haisee ja vie tilaa".

Eläinten vihaaminen on kyllä lähinnä esittämistä, koska se jauhaa samaa paskaa omasta koirastaan, jolle lässyttää ja jota se lellii aina kun se luulee ettei kukaan ole kuulemassa tai näkemässä.


Oon tähän mennessä näin teininä kans saanu kuulla kuinka oon perseestä mm. koska vien talossa tilaa (asun siis vanhassa lastenhuoneessa joka on tehty taloa rakennettaessa nimenomaan sitä varten, että huoneeseen pistetään lapsi asusteleen). Pahinta ei ole varsinaisesti se, että olen huoneessa, vaan se että mulla on täälä esineitä.

Isää vituttaa niin helvetisti se, että mulla on mun omassa huoneessa tavaroita, jotka oon itte maksanu ja joita ite käytän.

Jatkuvasti saan kuulla kuinka mun tavarat on kaikki roskaa ja täytän HÄNEN TALONSA paskalla. Tämän vuoksi isä mm. vuos takaperin poltti mun tavaroita (vitutti kyllä tämä kunnialla äitiäkin). Kun se joutu korvaan polttamiaan tavaroita, se paasas koko sen ajan sitä perus "paskaa minun talossani" ulinaansa.

Toisaalta vittu, isää vituttaa myös jos oon mun huoneessa ja ovi ei ole kiinni. Sitä vituttaa jos mun huoneen ovi on auki, koska kuulemma levitän tunkkasta ilmaani HÄNEN elintiloihinsa. (Ilmastointi on niin paska että ilma ei tosiaan vaihdu ellei myös sisäovet ole auki.)


Yksi mikä vitutti pentuna kanssa niin perkeleesti, oli se kun sain kuulla sitä ulinaa kuinka HÄN joutuu maksamaan mun ruokakulut. Vittuakos lisäännyit jos vituttaa niin pahasti että äpäräsi syö.


Mulla ei myöskään saa olla minkäännäköistä yksityisyyttä. Se lukee mun kirjeet ja menee vittu lompakosta kuititkin läpi jos löytää. Isää ei joku kirjesalaisuus paljon vittuakaan kiinnosta. Sähköpostitkin se lukee jos kone on auki ja en oo kirjautunu sähköpostista ulos, myös olan takaa lukee helvetin mielellään jos oon läppärillä huoneeni ulkopuolella.

Puhelimen viestitkin se menis läpi, jos näppäinlukkokoodin käsiinsä sais (ilman koodia se todellakin lukee ne vitun viestit, been there done that).


Näitä asioita on niin vitusti, etten ees sais kerralla ulkomuistista lueteltua kaikkia näitä. Oon terapeutin kanssa kirjottanu näitä ylös ja vittu tätä paskaa oon niin monta A4:sta etten ees halua laskee niitä.


Niin ja kun mut pistettiin kuntoutukseen ja terapeutille, isä rähjäs mulle siitä kuinka oon menossa sinne vaan huomiohuoraamaan. Se että mulle kallonkutistajat diagnosoi sen kourallinen mielenterveysongelmia ala-asteella, on jollakin vitun ilveellä huomiohuoraamista.

Ainut syy miks ne ees suostu antaan mulle diagnoosin niin nuorena, oli se ettei puhuttu enää pelkästään lievistä sairauksista, vaan mentiin vakavan ja keskivakavan seudulla ja ne oireet vaati lääkitystä että pärjäsin ees arkiaskareissa (ja isästä oireetkin oli huomiohuorausta).

Voin vaan kuvitella miten innolla isä alkaa savustaa mua täältä ulos heti ku täytän 18.