13308 - 1.6.2015 (arvosana: -72)

Vituttaa olla ensimmäistä kertaa ihastunu johonku. Tai ei se ihastuminen, mutta kun se sattuu olemaan lestadiolainen tyttö samalta luokalta. Ja lisää siihen vielä, että meikäläinen on tyttö.

Se on varmasti kiinnostavin henkilö, jonka oon koskaan tavannu. Tykkää taiteesta, soittaa niin vitun hienosti pianoa ja urkuja ja on niin helevetin avomielinen ja fiksu. Sillä ei oo ongelmia erilaisten ihmisten kanssa ja se ei nää ongelmaa homoissa. Se tykkää Frankenstainin siitä oikeen vanhasta elokuvasta ja se tappaa muurahaisia kanelilla. Me ollaan niin erilaisia erilaisista maailmoista ja se on niin helevetin söpö ja ihana.

Me tehtiin kesäksi jo hiukan suunnitelmia mitä tehtäis ja mä haluaisin vaan viettää enemmän aikaa sen kanssa ja tutustua siihen enemmän. Haluisin olla edes ystäviä, mutta mietin sitä vaan päivät pitkät ja käyn läpi meidän keskusteluja. Haluun vaan halata ja suudella sitä.

Varmaan sanoisinki sille jotain tyyliin "Tykkään susta ja sä oot niin vitun söpö", mutta kun sen uskovaisuus ja mä en tiedä siitä vielä tarpeeks voidakseni sanoa jotain. Ei se varmaan ainakaa mitää pahaa sanois, mutta haluun olla edes ystäviä sen kanssa enkä haluu riskeerata sitä. Mulla on kaiken lisäks suunnitelmissa erota kirkosta, koska mä en tee sillä mitään. Uskovainen ja pakana? Vitun hienoa, saatana.

Mulla on koko lukion loppu aikaa, mutta vittujen vittu, kun mua ahdistaa vaan miettiä miten ihana se on. Toivottavasti tää fiilis on ohimenevää, koska tää oon tuskaa.