![]() ![]() Mitä tähän sanois? Päällimmäisenä itkettää, seuraavaks ahdistaa ja kolmanneks masentaa. Selvisin itsemurhayrityksestä muutama kuukausi sitten josta kerroin myös psykiatrile, pari käyntiä sen jälkeen ja that's it. Meni parempaan suuntaan ja nyt taas pahenee. Mitä jos se alkaa taas? Jos taas tulee se tilanne, ettei oo enää muuta vaihtoehtoa ku itsemurha? Pelottaa vitusti. Hellyydenkaipuusta puhumattakaan. Kuinka monta kuukautta on siitä kun on suudellut? Öäh, kolme neljä? Ja sekin oli maailman kamalin ja surkein pusu kaverilta, joka on enemmän kuin veli. Kaikkea sitä pakon edestä tekeekin. Mikä siinä muuten on, että on semi ok -näkönen, suunnilleen fiksu ja hauska, mutta ystävät pettää ja jättää? Jätkille ei kelpaa kuin hoidoks. Ei siinä, ensviikonloppuna on juhannus ja kaikki hanat auki ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen. Paitsi että kun satut olemaan paria kuukautta vaille 18 ja vanhoillislestaadiolaiseen perheeseen syntynyt ja asut kotona kesät ja viikonloput vielä koska opiskelet, asia ei ole niin yksinkertainen. Lahkosta ei voi vielä erota koska mulla ei ois muuten kämppiksiä ensvuodeks eikä oo varaa asua yksin. Saaaaaatana. Onneks kämppikset edes on vähän samanhenkisiä kuin minä, eikä niitä jeesustelijoita. Että voi kuitenkin kämpässä olla miten haluaa mutta vanhemmille esittää enkeliä vielä vuosi. Ja vaikka tienaa töissä, kaikki rahat menee autokouluun. Eikä oo yhtään lomaa koko kesänä. Ja koulu on varmaan vähän vituillaan, ja pitäis valmistua vuoden päästä. Kai se tästä, joskus. Vetäis iltasavut ihan yksin ja heittäis nää kosteat housut pois päältä ku kestää saatana viis vuotta kuivua. Olipas avautuminen. - Anonyymi Kommentit![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() LUVASSA MURHAPALKKIO LASTENRAISKAAJA JOHAN ÅIKÄS KARJAALTA! LUVASSA MURHAPALKKIO LASTENRAISKAAJA JOHAN ÅIKÄS KARJAALTA! LUVASSA MURHAPALKKIO LASTENRAISKAAJA JOHAN ÅIKÄS KARJAALTA! LUVASSA MURHAPALKKIO LASTENRAISKAAJA JOHAN ÅIKÄS KARJAALTA! LUVASSA MURHAPALKKIO LASTENRAISKAAJA JOHAN ÅIKÄS KARJAALTA! LUVASSA MURHAPALKKIO LASTENRAISKAAJA JOHAN ÅIKÄS KARJAALTA! LUVASSA MURHAPALKKIO LASTENRAISKAAJA JOHAN ÅIKÄS KARJAALTA! LUVASSA MURHAPALKKIO LASTENRAISKAAJA JOHAN ÅIKÄS KARJAALTA! LUVASSA MURHAPALKKIO LASTENRAISKAAJA JOHAN ÅIKÄS KARJAALTA! LUVASSA MURHAPALKKIO LASTENRAISKAAJA JOHAN ÅIKÄS KARJAALTA! Kommentoi |
Aiheet
ajoneuvot (168) armeija (47) elukat (115) harrastukset (12) ihmiset (3231) juomat (28) kaverit (520) luonto (51) musiikki (166) muut (4142) naapurit (49) opiskelu (748) parisuhde (715) pelit (203) perhe (234) politiikka (26) raha (40) ruoka (92) sukulaiset (85) terveydenhuolto (16) terveys (379) tietotekniikka (254) tv (138) työ (321) ulkonäkö (148) urheilu (62) uskonto (30) vaatteet (33) varallisuus (161) yhteiskunta (279) yritysmaailma (15) |