11429 - 24.4.2013 (arvosana: 3)

On tässä tullut hetki mietittyä omaa sosiaalista elämää ja hajottaa/vituttaa kun tulin siihen lopputulokseen, että mulla ei oikeastaan ole yhtään oikeaa ystävää. Näitä ns kavereita kyllä pyörii ympärillä ihan kohtuullisen verran, mutta luulempa ettei ne mua niitten kaveriksi edes kutsuis. Juttuhan siis menee näin: Jokaisessa kaveriporukassahan on se yksi josta muut jatkuvasti heittää läppää ja on muutenkin ovat yhdessä sitä vastaan. No se olen sattumoisin minä. Ollut jo ties kuinka monta vuotta... Ikuinen naurunaihe, tyyppi jonka jokaisesta eleestä ja sanasta saadaan väänettyä jotain paskaa läppää, Se ylimääräinen joka asiassa. Tuntuu, että sitä on vain olemassa jotta muut saa nauraa sulle, että kukaan ei näe sua niiden vertaisina, että olet vain kasa paskaa josta ei koskaan tule mitään. Miksen sitten yksinkertaisesti haistata pitkät näillä "Kavereille" ja vaihda porukkaa?
Kumpa voisin... Kaikki huhut, nimitykset, teot leviää kuin syöpä muiden huulilla ja kappas. Olet koko koulun naurunaihe. Noh mä tiiän, että joku täällä on jo silleen "Vitun itsesäälissä pyörivä idiootti! kuka tahansa saa kavereita jos vain yrittää!". Itse oon yrittänyt olla positiivinen. Aamulla joskus sanon itselleni, että "Nyt ryhistäydyt ja laitat niille muille vastaan!" mutta. Silloin kun sanoo vastaan niin sut jyrätään ylivoimalla. Kun sitten pimahdat täysin pahenee nauru vaan moninkertaiseksi. Kaikki se nauraminen ja ilkkuminen vetää kyllä itseluottamuksen niin nollaan kun olla ja voi. Tuntuu ettei kuulu mihinkään... ettei kukaan välitä miltä musta tuntuu... Pitäisikö sitä sitten olla yksin? Jotku ihmiset tykkäävät olla yksin, mutta kukaan ei kestä yksinäisyytta. Perkele haluaisin vain elämän, jossa sulla ois kavereita, jotka pitäis sua niiden vertaisena...