10284 - 6.11.2012 (arvosana: -74)

Oon nyt ysillä, tarkotus olis jatkaa tästä opiskelemaan 400km päähän kotoa, nettikaverin luo. Tiiän, tää kuulostaa nyt aivan saatanan järjettömältä, mut hommahan meni sillee, et se kaveri heitti läpällä, et joo, nyt sä tuut kuule tänne mun kans opiskelemaan vaatetusalaa. No alettiin siin sit tarkemmin miettiä, et miksei? Mä tykkään ompelemisesta, keskiarvo riittää kevyesti kouluun pääsemisee jne. Nyt katoin sen koulun nettisivuja joku aika sitte, siel olis mahollisuus opiskella kans merkonomiks tai kondiittoriks, eli sieltä löytyis kaikkia aloja joita haluisin ehkä opiskella. Ei tarvii ku päättää, mitä lähen opiskelee.

Idea on nyt sit kehittyny sen verran pitkälle, et oon kattonu kaikki asumistuet ja tiiän, mistä saisin asunnon. Vanhemmat on luvannu maksaa loput kustannukset, mihin asumnistuki ei riitä. Opo oli toki vähä ihmeissää, ku ilmotin haluavani sinne opiskeleen, vaikka kaikkkia niitä sais opiskeltua melkeen naapurikaupungissaki. En mä itekkään tiedä, miks mä sinne haluan.. lähtee nyt yhen kaverin perässä, jättää kaikki tuttu ja turvallinen taa. Se vaan tuntuu niin oikeelta, ettei mitää rajaa.

Vitutus onki sit siinä, että kaverit ja tutut ei tunnu uskovan, että pystyisin siihe. Siis muuttamaa niin kauas kotoo ja elättään itteni siel kunniallisesti.. Ärsyttävää! Yksi toitottaa kokoajan, et kuinka sielt on nii vaikee päästä kotii jos mulle tapahtuu jotai ja kuinka mulla voi mennä kaverisuhteet poikki ja jäisin yksin.. Asuuhan siel jumalauta muitaki ihmisiä, kuinka se ny yhtäkkiä olis mulle nii vaarallinen paikka ja se tietää itekki, et mun kans on melkee mahdotonta saada riitaa aikaa.. Ja ei kai se ny saatana pidä mua nii urpona, ettenkö sais muita kavereita sieltä.. Ja kuinka vaikee on sit päästä kotia. Vittu tarvii muuta ku mennä juna-asemalle ja hypätä seuraavaa junaa joka lähtee oikeeseen suuntaan. Ja mä en kuole siihen, vaikken kavereita saiskaa. Mä viihdyn muutenki hyvin yksinäni, pystyn kevyesti olla viikonki ihan omissa oloissani, piirtämässä, kirjottamassa, istumassa tietokoneella jne. Kyllä mä aina itelleni oon tekemistä keksiny. Ja jos olo tulee liian yksinäiseks nii osaan kyllä tutustuu ihmisiin. Ja voin aina olla yhteydessä täälä asuviin kavereihin.

Se mun kaveri kerto tänää, et se oli väitelly vaikka kuinka kauan siskonsa kans siitä, oonko mä lähössä vaan sen nettikaverin takia. Sisko väittää, et oon menossa sinne vaan, koska tää nettikaveri asuu siellä ja se kaveri on yrittäny selittää, et en oo muuttamas sinne sen takia. Saatana, ekaks puolestelee mun motiiveja lähtee nii kauas opiskelee ja sit tulee ite syysää mulle jotai paskaa siitä, kuinka mä en muka pärjää siel. Haista vaan vittu. Tosiasiassahan se menee niin, et oon tietty lähössä sinne sen takia, et se nettikaveri asuu siel, mutta kyllä mä oon menossa opiskelemaan sinne ihan sitä mitä ite haluan, en oo muuttamassa tulevaisuudensuunnitelmiani sen takia, että pääsen sen nettikaverin luo..

Vanhemmilta mä kai oon saanu jo luvan lähtee.. Kumpikaa ei oo ollu hetkeekää vastaa ja luvannu maksaa mulle ja oon menossa täsmäpäivänä tutustumaan sinne siihen kouluun, joten täs ei enää pitäs olla mitää ongelmaa. Vituttaa vaan, ku jotkut ei tajua, että se on nyt sit adios ja sitä rataa. Kyllä te vielä saatte nähä, etten mä oo niin kädetön ku te luulette.

(Ihan näin tarkennuksena:Tää 'nettikaveri' ei oo mikää yhtäkkinen tuttavuus, jonka kans saatiin päähänpisto ja oon menossa ihan randomisti sinne sen perää. Ollaan tunnettu yli kolme vuotta, se on käyny täälä ja mä oon ollu siellä. Puhutaan lähes päivittäin jne. Joten siitä on turha tulla valittaan, ettäkö nettituttavuudet ei oo luotettavia)

Kiitos.