13896 - 2.11.2016 (arvosana: -25)

Palataanpa aiheeseen. 2,5 vuotta sitten kirjoitin näin:

14.3.2014
"Jumalauta! Kaks aikuista ihmistä, molemmat tahoillaan naimissa. Jo lähtökohtaisesti tilanne on enemmän kuin perseestä, mutta että sitten pitää olla vielä niin NIIN HELVETIN VAIKEA! Miksei voi puhua, sanoa suoraan? Ihmeellistä venkoilua ja välttelyä ja voiiiiii viiiiiittttuuuu! Lähtee järki! Tätä on nyt jatkunu, mitä, kolme vuotta? Ja hei, mä käsitän että olen vain hetken huvi aina kun siltä tuntuu ja se on ihan okei, samoinhan se toimii toisinkin päin. Mutta ei silti tarvi olla vittupää, eihän?
Kai se on sitten vaan niin...niin... no en keksi. Pelkää sen perkeleen loistavan parisuhteensa puolesta ja yrittää pitää etäisyyttä, mutta heti kun vaimokullan silmä välttää niin ollaan luvattomilla teillä. Mulle kelpais ihan hyvin sellainen secret friends with benefits- tyyppinen juttu, mutta kun ei, kun se olis liian helppoa.
Pitäis heivata koko jätkä, kokonaan ja lopullisesti, mutta kai mulla vaan on liian tylsä elämä jotta sen tekisin. Mitäs läksit, niinpä."

Tää on niin uskomatonta että palaan tähän samaan vitutukseen täällä vieläkin. Niin uskomatonta että melkein naurattaa. Melkein.

Tilannehan on nyt se, että molemmat ovat tahoillaan eronneet/eroamassa. Ihan toisistamme riippumattomista syistä, ja aivan sattumalta näin samaan aikaan. Tässähän siis alkais pikku hiljaa olla käsillä se tilaisuus, mitä ollaan monta vuotta odotettu, eikö? Ollaan juteltu ja nähtykin ja ah, se oli just sitä mitä toivoa saattaa monen vuoden "niin lähellä mutta kuitenkin niin kaukana" kärsimisen jälkeen. Mä oikeasti pelkäsin, että sitten kun ihan oikeasti nähdään, niin jos kemia ei pelaakaan tai jotain. No, turha pelko oli se. Mutta nyt! NYT jatkuu se sama kuin aina ennenkin. Yhteydenpito on olematonta ja jotenkin tuntuu että mikään ei olekaan muuttunut, vaikka mun mielestä kyllä mitä suurimmissa määrin just on muuttunu!

Käsitän kyllä, että heillä(kin) on eroprosessi vielä kesken ja ettei sitä haluta vaikeuttaa sotkemalla tilanteeseen kolmansia osapuolia liian varhaisessa vaiheessa. Ymmärrän täysin ja tunnen tahollani samoin. MUTTA eikö tässä nyt oikeesti voitais mennä silleen nätisti varovasti fiilis-pohjalta? Ei tosiaankaan mitään vakavaa, mutta eikö tässä nyt olis jo ansaittu vähän jotain kivaakin välillä?

Molemmilla meillä on pitkä parisuhde takana, joten en usko että tässä on kummallakaan mitään hinkua mihinkään kotileikkeihin ihan äkkiä. Jutellaan mukavia silloin tällöin, käydään vaikka kahvilla tai jotain, joskus. Harrastetaan hyvää seksiä, tutustutaan, ilman mitään paineita. Jos siitä jotain ajan kanssa sitten tuleekin, niin hyvä. Jos ei, niin olipa kivaa kuitenkin. Eiks tää olis ihan jees skenaario? Mikä sit mättää?

Pitäis tietysti antaa aikaa (ko. mies on eronsa kanssa pari kuukautta jäljessä omastani ja asuu vielä hetken eksänsä kanssa saman katon alla olosuhteiden pakosta), mutta kun en helvetti soikoon malta. Mä himoitsen sitä tyyppiä, enkä jaksais odottaa enää. Yritän hillitä itteni ja antaa tilaa, mutta vittu mulla sekoaa pää. Mä en käsitä miten se pystyy pysymään tolleen etäällä. Joko sillä on ihan rautaisen hyvä itsekuri, tai sit sillä on vaan niin helvetin kauhea stressi koska elämä tai sit sitä ei yksinkertaisesti vaan kiinnosta (ei kyllä siltä vaikuta niinä hetkinä kun ollaan yhdessä).

No, pallo on taas kerran hänellä. Ei auta ku odottaa ja pureskella kynsiä. Tunnen itteni säälittäväksi ruikuttajaksi, joka vaan tekee itestään naurettavan. Puhukaa mulle järkeä!

Pitäis kai keksiä joku harrastus. Unohtaa koko mies toistaiseksi, ehkä kokonaan.

13895 - 2.11.2016 (arvosana: -41)

Kolme romaninaista tölvi ravintolassa kun kaivoin nenääni toisessa pöydässä. Sanoin, että ei ole heidän asiansa. Sain kuulla olevani "paskanen suomalainen" ynnä muuta mukavaa. Hyvä kun lähtivät, nyt voi sentään taas syyä rauhassa.

13894 - 1.11.2016 (arvosana: -23)

Pomo on todellakin perseestä. Täysi narsisti. Kotona en jaksa mitään, ei kiinnosta siivota, ei laittaa ruokaa, ei treenata, ei vittu mitään. Edes seksi ei nappaa. Ei liiemmin masenna, on vain kestokaamosvitutus päällä. Tekis mieli ottaa lomaa ja ryypätä koko viikko.

13893 - 1.11.2016 (arvosana: 11)

Tää mun elämä on yhtä suurta näytelmää. Päällisin puolin kaikki ok, etenen uralla jne. Mä olen pitänyt tätä kulissia yllä kohta 10 vuotta, ja ilmeisen hyvin, kun kukaan ei ole ikinä kysynyt onko kaikki ok. Suoraan sanottuna, ei ole.
Kulissien takana tapahtuu sen tason paskaa että en todellakaan aio sitä kenellekkään näyttää, joka mut tuntee. Järkytys olis aika suunnaton.

Todellisuudessahan olen käynyt läpi vaikka mitä mielisairauksia, masennuksesta ahdistukseen ja paniikkihäiriöstä psykoosiin. Näiden aikana tuli vähän perseiltyäkin, raha-asiat edelleen kuralla ja olenpa vielä ehdonalaisessakin.
Näihin turtuneena tunnen enää oikeastaan pelkkää kyynisyyttä. Ei muuten kiinnosta paskaakaan hypätä aamuisin oravanpyörään, mutta tästä näyttelystä on tullut elämäntapa ja oikeastaan se ainoa syy jatkaa.

Oikeastaan joka päivä toivon, että sattuisi jotain joka katkaisisi tämän kierteen kunniallisesti. Näytös kun jatkuu haudan taakse. Jos ei muuten, niin ainakin tupakoinnin määrä takaa keuhkosyövän parin vuosikymmenen sisään, perkele.

Kuinka käy kun ihmiseen asennetaan kunnianhimo, liian suuret odotukset ja vähän epävakaa ohjausyksikkö?
-Juuri tällainen täydellisyyden tavoitteluun hajonnut ihmisraunio, joka ei enää erota hyvää pahasta eikä noudata sääntöjä omantunnon, vaan syy-seuraussuhteiden vuoksi.

Tällä hetkellä kuitenkin vituttaa eniten se, että se kuuluisa oravanpyörä odottaa taas harmaassa marraskuisessa tiistaiaamussa, johon on tunteja kovin vähän jäljellä.

Malo mori quam foedari.

13892 - 31.10.2016 (arvosana: -71)

Vituttaa, että oon vielä hereillä tähän aikaan. En taas viikonloppuna tehnyt mitään. Kahdet bileet oli. Koulutöitä kasa, motivaatiota ei yhtään. Mitä enemmän toi kasa kasvaa, sitä enemmän mua ahistaa, ja sitä vähemmän mä haluun tehä noita. On puoliyö ja huomenna ruotsin välikoe, mutta kun ei vittu jaksais.

Sit mul ei oo miestä eikä vittu mitään. En tiiä mitään haluun ja oon paska suhteissa. Haluisin vaan seksiä, mut se on paskaa jos mul ei oo tunteita ja sit jos mul on, ni yleensä sil toisellaki on, ja se haluu muutaki ku seksiä. Enkä oo ees hyvä seksissä, tai vittu en ees tiiä koska mua ei kiinnosta se toinen vaan haluun vaan tyydytystä itelleni. Se on aika paskaa. Onneks kännissä ei mieti mitä tekee, ja sit voi ain sanoo et kyl mä oisin selvänä parempi, koska eihän ne saa tietää. Ne on yhen illan juttui.

Vituttaa vaan enemmän, ku kirjottaa jotai tällasta paskaa vaan koska googleen kirjotin vitutuksissani hakusanan "vituttaa". Mut on kiva lukee, et muitaki vituttaa. Mut vituttais vähemmän jos oisin tän ajan käyttäny ruotsin sanojen pänttäämiseen.

13891 - 29.10.2016 (arvosana: -74)

Vituttaa kun haluisin olla oma itteni mut tuntuu et kukaan ei hyväksyis mua..

13890 - 26.10.2016 (arvosana: -50)

Vituttaa, kun Joensuun Jodel on tällä hetkellä täynnä ruikutusta parisuhteen puutteesta "miksen saa pillua/munaa", "yhyy... haluun jonkun jonka viekkuun käpertyä", "yksin on pahaolla, missä kaikki musta kiinnostuneet ihmiset on" -.-'

13889 - 26.10.2016 (arvosana: -45)

Elämä on paskaa yltä ja alta

13888 - 23.10.2016 (arvosana: 6)

Vituttanut kosmisesti koko päivän eikä loppua näy. Kesti näin kauan edes tajuta, mikä tilanteissa niin kovin ottaa päähän.

Kaverit tuntuu päivä päivältä etäisemmiltä; niiden jutut ei kiinnosta mua eikä mun niitä. Tuntuu, että kaikilla on jotain masennusta tai ahdistusta ja se vaan käy pidemmän päälle niin raskaaksi, kun ei enää tiedä, kuinka paljon siinä ihmisessä ja sen jutuissa on sitä itseään ja kuinka paljon sairautta. Monella itsetunto selkeesti ihan nollilla, mutta ei se siinä kohtaa paljon kiinnosta kun ignoorataan tekstiviestejä ja perutaan suunnitelmia. En mä kestä sellaisia ihmissuhteita, joissa joudun koko ajan miettimään, että kelpaanko ja oonko toivottu.

Laihduttaminen etenee hitaammin kuin haluaisin, kun oon vieläkin liian kiinni vanhoissa syömistottumuksissa (lohtu- ja sosiaalinen syöminen). En osaa sanoa ei.

En tiedä pitäisikö lopettaa ranskan opiskelu vai painaa vielä neljä-viisi kuukautta ylioppilaskirjoituksiin asti. Ei kiinnosta, ei huvita, ei haluta. En ymmärrä kielioppia ja vihaan tunteja ryhmän pienuuden takia. En jaksa tehdä läksyjä. Toisaalta numerot ovat olleet ysejä ja kymppejä, vaikka etenkin esseissä on ihan todella tyhmiä juttuja (verbin taivutus unohtunut, ihan perussanat kirjoitettu väärin). En halua puhua opettajalle lopettamisesta, koska tiedän, että se jotenkin onnistuisi painostamaan jatkamaan vaikkei kiinnostaisi. Niin vähän enää aikaa ja sitten saisi jonkun tunnustuksen viiden vuoden aivopiereskelystä, mutta kun ei. Pitäisi tehdä nytkin läksyjä, joita olen vältellyt koko syysloman.

Paska loma olikin. Ei tapahtunut mitään kun en pannut tapahtumaan. Oon vaan niin väsynyt just nyt. Ällöttää ajatus siitä, että joutuu huomenna puhumaan ihmisille. Ällöttää ajatus siitä, että jäisin kotiin vellomaan tähän saatanalliseen yksinäisyyteen ja saamattomuuteen ja epävarmuuteen.

13886 - 23.10.2016 (arvosana: -23)

Noniin. Tässä ollaan taas.

Päästiin sen loman ohi joka ei sitten ollukkaan niin katastrofi loppua kohden. Alkaa seuraava yllättävän hyvin ja hei, luokassa on KINKKUA moneen lähtöön.
Siitä sitten, hyvin lähtee käymään kun ei änkytellä ja sitä rataa.
Ja siinäpä se vittu onkin.

Edelleen yhteyksissa vanhaan porukkaan. En päässytkään karkuun silta edelliseltä jossa en vitullakaan onnistunut, jonkun näkönen PERKELEEN NOLO gatherinki pitäis kans jossain kohtaa repiä.

Okei. Siitä pystyisi vielä luovimaan läpi.

Mutta entä jos tällä kertaa pystyisikin johonkin?
Se on taas oikea kysymys.

Suurimmat ongelmat onkin edellisen pohjalla edessä. Omassa luokassa sitä kinkkua on mutta kinkku vai juusto??
Ja jos tulee tämä kolmas pyörä mukaan niin ollaankin sitten lontoon kielellä "Well and truly fucked".

Odottamalla selviää, kaikki aikanaan.
Mutta vitut kun päässä tämä ongelma on NYT ajankohtainen.
Pienempiä ongelmia saa hakea mutta päänvaivaa on raamatullisissa mittakaavoissa.