13332 - 16.6.2015 (arvosana: -84)

Espoo saisi kustantaa pistosuojarenkaat pyöräilijöille ja talvella talvirenkaat. Näin säästyisi paljon pyöräilijän hermoja ja rahaa ja hyöty palautuisi terveysetuina vuosien mittaan. Hieman kyllä vituttaa nuo neulanterävät kivet pyöräteillä.

13331 - 15.6.2015 (arvosana: -77)

Ketutta mun 9kk ikäinen lapseni joka sylliin nukahtaa,mutta sänkyyn laskiessa silmät rävähtää auki! ja TADAA! ei ennää nukutakkaa...varmaan menee valvoessa puolille öin..mutta noh,mitäs valitan,aamulla herätys klo 6 koska vanhempi lapsonen herättää,ei edelleen pitäs valittaa kun vielä on kesää jäljellä...vai mitenkä? voi migreeni! -.- huhu..

13330 - 15.6.2015 (arvosana: -21)

Mopokoulun ajotunti meni päin vittua, joudun vittu ostaa uuden tunnin

13329 - 15.6.2015 (arvosana: -78)

Vituttaa etten tänäänkään mennyt ajoissa nukkumaan, vaan jäin selaamaan muiden avautumisia. Aamulla väsyttää varmasti helvetisti kun porukat herättää liian aikaisin. Niiden mielestä kaikien kuuluisi olla aamuvirkkuja, koko päivähän menee hukkaan jos herää 12 jälkeen. Ja lomallahan ei sitten prkl laiskotella!

13327 - 12.6.2015 (arvosana: -32)

Vittu mikä siinä on että vaikka kuinka menee aikaisin nukkumaan ja vielä nukkuukin normaalin ihmisen mittapuulla ihan tarpeeks kauan niin aina sitä on illalla ihan vitun väsynyt ja tekis mieli nukkuu seuraavat kymmenen vuotta putkeen

13326 - 12.6.2015 (arvosana: -48)

Vituttaa niin suunnattomasti olla ihastunut poikaan, johon ei enää oo minkäänlaisia mahollisuuksia, jos on koskaan ollutkaan, ja itse vielä sattuu olemaan vielä sellanen tyyppi, joka ei ees kavereille pysty mistään puhumaan kun ahistaa ja pelottaa niin vitusti. Entäs sitten ihastukselle tunteistaan kertominen? Ei saatana miten epätoivosta.

Mulla ehkä oli joskus mahdollisuus, mutta mä heitin sen hukkaan, heitin sen ainoon saatanan mahollisuuden hukkaan. Kuus vuotta oltiin samalla luokalla ja koska käytiin pientä kyläkouluu, luokkakin oli tosi pieni ja tiivishenkinen. Ja lähes koko ala-asteen mä sit salaa olin siihen jätkään ihastunut, pidin sen salassa kaikilta, en ees ittelleni sitä suostunut kertomaan. Okei, aluks se oli sellasta kaveruutta ja jonkinlaista 'ihailua'. Olihan se jätkä tosi suosittu - eli kaikkee mitä mä en ollu. Mut lopulta olin sit ihan kusessa siihen; punastelin kaikkeen, mitä se sano ja teki ja naureskelin ittekseni jossain sivummalla ja unelmoin mun ajatuksissani et jonain päivänä se kertois mulle tykkäävänsä musta. Samaan aikaan mun paras kaverikin tykkäs siitä jätkästä, koska se kerto mulle jossain vaiheessa. Ja sillon mä lupasin, etten kerro kenellekään mun tunteista. Mut mä aattelin koko ajan et ehkä se jätkä tykkäis musta, se lähetti nii selvii merkkejäki. Se puhu mulle paljon ja vitsaili musta ja kaikkee, se joskus otti mun käsistä kiinni ja laitto ne mun selän taa, etten mä päässy karkuu ja ravisteli hellästi olkapäistä. Se joskus kutosen lopulla viel sanoki mulle et oon meidän luokan paras tyttö.
Ja miks vitussa en sanonu mitään sille? En tiiä, ehkä siks et oon maailmanluokan idiootti.

Ala-aste loppu ja yläkoulu alko. Meidän luokka hajotettiin ja tietenkin mä en päässyt sen kaa samalle luokalle. Olin jo kutosen lopulla myöntäny ittelleni tykkääväni siitä ja aattelin et ehkä ne tunteet katoaa kesäloman aikana. Ja paskat ne mihinkään kadonnut, ne vaan voimistu jos jotain. Seiskalla mä yritin vaan unohtaa kaiken. Mä jopa jotenkin hankin ittelleni uuden ihastuksen, joka oli meidän uudella luokallakin, mutta se paljastu lopulta aikamoiseks kusipääks, eikä mulla olis muutenkaan ollut mitään mahollisuuksia, se oli jo puoliks varattu. Koko seiskan ajan mä siis vaan ajattelin sitä yhtä ja samaa jätkää, johon olin ollu kuses monta vuotta, kunnes kaverit sit alko huomata kuinka usein mä siitä puhuin. Mä jouduin ihan paniikkiin, en halunnu mun kavereiden aavistavan tai tietävän mitään, joten mä hiljenin koko ihastuksesta täysin. Koetin oikeesti epätoivosesti unohtaa sen, mut pelkkä yks vilkasu sen suuntaan palautti kaikki tunteet takasin, ja lopulta mä päätin vihata koko jätkää. No eihän se oikeen onnistunut, vaik ittelleni muuta uskottelinki.

Seiska loppu, uus kesäloma ja jälleen uudet ajatukset ja toiveet siitä et loman aikana koko jätkä unohtuu ja pystyn elää elämää rauhallisesti ilman ihastumisen tunteita. Ja sitten alko kasiluokka. Ja arvatkaa vaan mitä, mun tunteet ei ollu muuttunut paskan vertaa, ei hitustakaan mihinkää suuntaan - olin yhä ihastunut siihen, en vieläkään vihannut sitä ja halusin yhä jutella sille. Seiskalla mä olisin viel ehkä voinutki lähtee juttelee sille, koska kutosen lopusta ei sillon ollu viel niin kauan aikaa. Ei se olis vaikuttanu sillon oudolta. Mut en mä nyt kasil enää ees viittiny yrittää. Mut oli jo leimattu koulun friikiks, jonka ystävät ei ollut koulun suosittuja ja jolle ei kannattanu jutella, jos ei halunnu menettää mainettaan. Olin (ja oon edelleen) kummajainen, tykkään liian poikamaisista asioista, vaikka oon tyttö. Päätin lopulta kertoo mun yhdelle läheiselle kaverille mun ongelmasta ja ihastuksesta ja sekös hämmästy. Jotenkin se helpotti mun oloo, nyt ainakin joku muuki mun lisäks tietää kuinka oon hankkinu ittelleni ihastuksen, johon kaikki mahollisuuden menit ikuisuus sitten. Koko loppuvuoden mä päätin vaan katella sitä jätkää sivusta, hymyillä ittekseni sen jutuille ja saatana vaan toivoa ja unelmoida mielessä että SE tulis juttelee MULLE. Munhan se pitäs mennä sille juttelee saatana. Olisin voinu joskus anoo moi tai vaikka ees vittu hymyillä sillä, mutta mäpä olin koko vitun kouluvuoden tosi viisas tyyppi ja välttelin sen katsetta, koska en halunnu sen tietävän, vaikka samalla se oli just ainut asia, jota koko maailmas halusin. Että se tietäis. Eihän siitä mitää pahaa olis tapahtunut. Tiiän et se on sen verran järkevä kaveri, ettei se lähtis huutelee koulus kaikille et tykkään siitä. Vaikka oon haukkunu sitä kusipääks mun ajatuksissa, se ei oo kusipää. Se on järkevä ja mukava, ajattelevainen ihminen.

Mua vituttaa niin suunnattomasti. Kesän loputtuu ysiluokka alkaa ja sama helvetin kierre. Yks vitun kouluvuosi aikaa saada aikaseks ees yks hymy sille, tai jotain sellasta. Mä tiedän, ettei mulla ole mahollisuuksia, mutta mä haluun silti sen tietävän. Haluun sanoo sille ees yhen sanan ennen ku peruskoulu loppuu ja lähetää iha eri teille eikä nähä enää ikinä. Mut pelkkä ajatuski siitä etä sanoisin sanankin sille pelottaa ja ahistaa niin paljon. Saatana. Pitääki olla tällänen joka tilanteesta ja asiasta ahistuva pelkuri, joka tällä menolla ikinä onnistu kertomaan kellekään tunteistaan. Saati sitten olemaan parisuhteessa, saatana. Pitäs varmaan ottaa itteään niskasta kiinni ja tehä jotain, mut... vittu.

13325 - 11.6.2015 (arvosana: -39)

Ihmiset on niin ajattelemattomia. Perus käytöstavat puuttuu ja käyttäydytään itsekkäästi. Bussissa ja metrossa mennään istumaan vaan, jos saa olla rauhassa. Laukkuja ei siirretä penkiltä ellei erikseen pyydä. Kerran olen myös istunut laukun päälle, kun lehmä ei sitä pyynnöstä huolimatta siirtänyt. Kerran täydessä sporassa kyytiin nousi pari vanhusta,
nousin paikaltani ja siihen hyökkäsi parikymppinen nainen. Täytyi erikseen mainita että olin tarkoittanut sen paikan vanhalle ihmiselle, etenkin kun mummo näytti siltä että hädin tuskin enää käveleekän omin jaloin. Nyt junassa pari naista hyppäsi pasilasta kyytiin. Nousin taas penkistäni ja sanoin että mä voin kyllä nousta niin pääsee vierekkäin istumaan. Toinen lehmistä sano vaan "aha", sellasella äänensävyllä että olis odottanukki mun nousevan. Nyt ne tossa juttelee keskenään ihan iloisesti, mutta mulle ei voinut sanoa edes kiitos. 2 kappaletta n. 30 vuotiasta naista. Olen asiakaspalvelussa viidettä vuotta töissä. Konditionaalin käyttäminen on asiakkaille täysi mahdottomuus. "Anna pussi!" "Punanen Lm" tai sitten ne ei puhu mitään.
Ei osaa tervehtiä takas. Moikkaan töissä siivoojaa, se ei moikkaa koskaan takas. Moikkaan sitä silti joka kerta. Moikkaan naapureita, pidän hissiä/ovea auki. Kaksi kertaa naapuri on jutellut mulle tai tervehtinyt takas. Olen itse reilu parikymppinen, ihan tavallisen näkönen ja olonen mies. Mutta koska mä oon tuntematon, mua voi kohdella miten vaan.

13324 - 11.6.2015 (arvosana: -75)

vittu saaatana en päässy sinne vitun kouluun mihin halusin vittu saatana VITTU

13323 - 10.6.2015 (arvosana: -59)

Johtuen sanomalehtien etusivuista, jossa pyörätuolissa oleva uhri ei autettu ollenkaan pahoinpitelyjen jälkeen, miltä ihmisistä tuntuu, jos kukaan ei myöskään suostu auttamaan heitä heidän itsekyytensä takia? Ensiksi näkövammainen pappi, nyt tämäkin! Siksi epäsuorasti kirvessurma metrossa monta vuotta sitten "ulkopuoliset" saivat rangaistava opetuksen heidän itsekkyydestä perusteella, josta kärsii syyttömätkin. Vähän kuin Carrien kaltainen elokuva. (pahoittelen epäselvää viestiä)

13322 - 9.6.2015 (arvosana: -87)

Ketuttaa kuinka kaikki jyräävät ohi, joka kerta kun löydän asian josta pidän niin kohta tulee joku ja tekee kaiken paremmin. Ketuttaa, kuinka perheessäni on kaikki päin helvettiä, idioottimaisten ihmisten kitinän, ääliöhuumorin ja tekopyhyyden sietämistä päivästä toiseen. Ketuttaa, kuinka niskaani kasautuneet henkiset valmistusvirheet rajoittavat ja vaikeuttavat jatkuvasti kaikkea mitä teen. Ketuttaa, kuinka vaikeaa yksinkertaisimmatkin asiat minulle ovat. Ketuttaa, kuinka joka helvetin päivä päätä särkee ja väsyttää, ketuttaa kuinka mikään ei parane vaikka ihmiset pöydän toisella puolella toistavat tyhjiä sanojaan, kipu ei hellitä vaikka pillereitä napsisi kuin karkkeja. Ketuttaa, kuinka ne tärkeimmät ihmiset potkivat jatkuvasti päähän, ja tuen sijaan antavat minulle vain halveksuvan ivansa. Ketuttaa, kuinka päivästä toiseen suurin unelmani olisi vain nukkua hiljaa pois.