13193 - 24.3.2015 (arvosana: -78)

Mua ahdistaa tosi usein mun yks ystävä, sanotaampa sitä vaikka nimellä x. Sen kanssa yritän olla hyvä ystävä, jutellaa joka päivä fb:ssä (ihan samalla paikkakunnalla asuu) ja nähään välillä lukiolla (mä käyn lukion ykkösluokkaa ja se just kirjotti). Ongelmana vaan tuntuu olevan se, että kun yritän tavata sitä vapaaehtosesti vapaa-ajalla, esim. pyytää syömään, kylään tms. Niin tuntuu ku se aina keksis tekosyitä miksei se onnistu. Lauantainakin piti mennä yhdessä pitämään hauskaa mutta hän selitti, että hän on toisen ystävänsä kanssa, vaikka tästä meidän reissusta oli puhuttu jo paljon aikasemmin. Samaten kyläreissutkin se aina kumoaa sillä, että sanoo unohtaneensa katsoa kelloa, tai että ei jaksa tai on kiireitä, mutta kotonaan hän silti vain on rennosti. Jos kysyn voinko tulla kylään, selityksenä on ettei hän halua kavereita kylään kun äitinsä on kotona. Ja silloin jos meidän yhdessäolo joskus onnistuu, se kestää ehkä max. puoli tuntia, mutta toista ystäväänsä hän tapailee vapaa-ajalla välillä jopa ex tempore-tyyliin "mennää tänää syömää." "joo!" tai "mä voisin tulla teille" "tottakai."
Monesti oon tän ihmisen takia itkenyt ja yhdessä vaiheessa ajattelin mennä kuraattorille puhumaan, mutta juuri sillä hetkellä kun oli ajatus mennä, luulin kaiken olevan hyvin enkä mennytkään. Nyt taas pää on täynnä ajatuksia, muistoja, ja vedän johtopäätöksiä, olkoon ne sitten oikeita tai vääriä. Nytkin kun yritän järjestää tapaamista torstaille, tuntuu sekin olevan vaikeaa hänelle. Joskus mietin pitäisikö vain lopettaa ja jutella vain tyynesti fb:ssä ja odottaa, milloin tämä henkilö x älyää itse pyytää minua jonnekin. Sitten ajattelen, että jos en itse tee aloitetta, niin ehkä hän ei ikinä pyydä minua minnekään. Toisaalta voisin vain unohtaa hänet ja antaa hänen olla ja tuntea tuskaa, tuskaa jonka hän on itse minulle monesti aiheuttanut. Ehkä hän sitten ymmärtäisi miltä tämä kaikki helvetti tuntuu minusta ja kuinka pääni on sekaisin vain hänen takiaan. Mutta välitän hänestä niin paljon, etten vain halua päästää irti myös siinä pelossa, että kohta kaikki muutkin tietäisivät siitä ja olisivat minulle vihaisia, kun itse muka tein väärin pistäessäni välit poikki.
Ei ole helppoa tämä elämä...

13192 - 23.3.2015 (arvosana: -1)

Ottaa päähän kun en nykyään saa enää kunnolla unta. Maksimissaan kuus tuntia per yö, ja viikonloppuisin kun saisi nukkua kunnolla niin eeei, herään varttia vaille yhdeksän. Joka vitun viikonloppu, ei väliä kuinka myöhään menen nukkumaan (normaalisti joskus yhden pintaan, koska aikaisemmin taas en saa unta). Oiskohan unilääkkeistä jotain hyötyä vai tarvitseeko niihin jonkun paremman syyn kun vain se ettei saa tarpeeksi unta koska herää liian aikaisin?

13191 - 23.3.2015 (arvosana: -58)

Tässä maailmankaikkeudessa ei ole puolueetonta oikeudenkäyntiä/rikoskäsittelyä, vaikka ei kannattaisi sanoa näin.

13189 - 22.3.2015 (arvosana: -41)

Vituttaa kun kukaan ei ikinä puhu totta.

13188 - 22.3.2015 (arvosana: -1)

Vituttaa, kun mulle väitetään alati, että mun tyttöystävä on tappanu ittensä. Ja sitten kun tarkistan asian täydellisen paniikin vallassa, näin ei olekaan käynyt. Miksi vitussa pitää a) pilailla itsemurhalla, b) leikkiä meikäläisen mielenterveydellä? Tiedän tyttöystäväni kärsivän vakavasta masennuksesta, mutta hän saa siihen nyt laitoshoitoa ja toivottavasti toipuu mahdollisimman hyvin, ei väliä miten kauan se kestäisi.
Taitaa valehtelijoilla olla itellä päässä jotain vikaa?

13187 - 22.3.2015 (arvosana: -51)

Vituttaa kun vanhemmat hössöttää liikaa mun painosta. Ei 46 kiloo oo vähän 172 senttiselle tytölle. Bitch please turpa kiinni jooko?

13186 - 21.3.2015 (arvosana: -30)

Entäs sitten, jos minä kaadoin limsaa miehen päälle Espoon Isossa Omenassa Big Gamen-leffan jälkeen limsan hörppimisestä? On täälläkin muita ihmisiä, jotka napostelevat herkkuja äänekkäästi, eikä saisi vittuilla yhdelle ihmisille noin!

Nyt aikuinen ystäväni on itsekin vihainen miehelle niin, että tekisi mieli antaa miehen kuolla verilammikossa kuolleena! Minä en kommentoisi heidän riitansa! Anteeksi vain ei-puuttumisella!

13185 - 20.3.2015 (arvosana: -28)

Jees, nyt ei vituta nii pahasti ku muina päivinä mut vituttaa kuitenki. Kaikinpuolin asiani on aika hyväs kuosis mut silti ottaa kupoliin välil nii perkeleesti et mietin pitäiskö ottaa vähä lähempää kontaktii maahan hyppäämäl jostai kalliolt alas. Koulu tuntuu menevän päin hevonhelvettii. Lukio meni perselleen koska minä vitun nuija vaan pelleilin siel frendien kaa, räpläsin kännyy ja en tehny paljoo paskaakaa. Nyt sit käydään aikuislukiota mut kyl seki vois mennä viel paremmin. Sit pitäs löytää jostai töitä et ois jotai tekemist sitku skole loppuu ja ennenku intti alkaa mutku ei löydy nii ei löydy. Tänää meinas tärpätä ekaa kertaa varmaan sataa vuoteen mut sit vittu esteeks tuli just toi aikuislukio, se kun sattuu olee samaan aikaan ku tää duuni. Perkeleen perkele. Sit viel vituttaa oman nupin ongelmat. Must on viime vuosina tullu joku vitun syrjäytynyt ku en nää kavereitani enää ollenkaa, vittu pelaan jotai pelei, surffaan netis, käyn salil ja katon pornoo tai animee päivät pitkät ja ainoot ihmiskontaktit on perhe ja koulun opettajat, ja vaik mul on nii helvetin ikävä niit aikoja ku sain hengata porukoiden kaa nii silti ei vittu vaan pysty ottaa kontaktii niihin kavereihin ku ahistaa nii helvetisti et ne ei viitti hengaa mun kaa. Eilen oli eka kerta ku kysyin kavereiltani et jos lähtis vaik jonnekki perseeseen mölisemään ja vetää bissee mut emmä ite siihe pystyny vaa faijan piti ekaks kannustaa et ota nyt vaa yhteyttä niihi nii kyl se siit taas lähtee. Miten tää elämä lähti tällasee paskaan suuntaan?

13184 - 20.3.2015 (arvosana: -18)

Vittu. Ihme pimahdus iski äsken. Paska fiilis ollu koko päivän ja poikaystävä silti jaksanut vittuilla. Se oli menossa nukkumaan ja mä sanoin meneväni ulos heilumaan hetkeksi. Sit se pyys hyvänyön pusun... Siinä vaiheessa sanoin että vitut, menin sänkyyn sen viereen ja yhtäkkiä huomaan että se pitää mua helvetin vahvassa otteessa, sen jälkeen vasta tajusin hakanneeni seinään ja levy oli jäänyt jumiin. Nyt on sitten käsi turvonnut ihan muodottomaksi. Jes

13183 - 19.3.2015 (arvosana: -33)

Surettaa ja vituttaa se, ettei avomiehelläni ole koskaan aikaa minulle. Ymmärrän, että hänellä on opintojensa kanssa tekemistä, mutta harmittaa se, että hän on niin etäinen ja omissa oloissaan. Jos kysyn voidaanko tehdä jotain, sanoo ettei ehdi. Jos joskus suostuu tekemään kanssani jotain, on suorastaan ärtyneen oloinen. Koskaan hän ei ehdota mitään yhteistä tekemistä, aina se saan olla minä joka ehdottaa, eikä juuri koskaan edes tuota tulosta ehdotukset. En ole mitenkään riippuvainen seurasta, en ole jatkuvasti vonkumassa seuraa. Enkä halua mitään kovin ihmeellistä, olisi esim. kiva vaikka katsoa leffaa, pelata tai käydä kävelyllä. Viihdyn kyllä yksin, mutta kaipaan kuitenkin myös sitä seuraa ja hajottaa, kun sitä ei oikeasti koskaan meinaa olla. Aina saa olla itsekseen.

Lisäksi tästä tekee ärsyttävämmän se, että avopuolisoni tosiaan sanoo ettei ehdi olla kanssani, mutta sitten aika usein suurimman osan päivästä vaan pelaa videopelejä ja selaa nettiä ja sen pienemmän osan käyttää oikeasti siihen opiskeluun. Sanoo haluavansa omaa aikaa. Juu, ymmärrän, niin minäkin. Mutta eikö sitä omaa aikaa voisi välillä kaventaa ja antaa yhteistä aikaa? Ollaan kuitenkin parisuhteessa, olisi kiva jos tuntuisi siltä. Nyt tuntuu lähinnä siltä kuin olisin yksin, tuntuu kuin asuisin jonkun kämppiksen kanssa, jonka kanssa jostain syystä syön ja nukun yhdessä. Muuta yhteistä päivissä ei yleensä ole, nukkumista ja syömistä. Kunnon kahdenkeskistä laatuaikaa tosiaan.

Viime kesäkin meni siinä, kun mies oli kesätöissä ja minä koko kesän kotosalla. Päiväni koostuivat siitä, että tein kotitöitä neljän seinän sisällä ja ulkona tuli käytyä naurettavan vähän. Kavereita minulla ei hirveästi ole, olen ujo introvertti, joka ei pahemmin halua tutustua ihmisiin. Oma moka, tiedän, mutta olen sosiaalisesti kankea ja uusien tuttavuuksien hankkiminen ei ole helppoa. Jos puolisolta kysyi kesällä haluaisiko tämä tehdä jotain tai käydä jossain, oli tämä sen oloinen kuin voisi kuristaa minut siihen paikkaan. Ymmärrän kyllä, että työpäivät väsyttää ja uuvuttaa, mutta minusta kesällä olisi kiva viettää yhteistä aikaa, kun ulkona on yleensä kiva ilma jne. Nyt sitten turhauttaa hyvin paljon ajatus siitä, että tämä tuleva kesä voisi olla aivan samanlainen, hän kun sai työhaastatteluun kutsun. Ei rentoa yhteistä lomailua, ei reissaamista, ei myöhään valvomista, ei yhteistä aikaa. Yhteistä aikaa ei ole juuri koskaan, jotenkin sitä odottaa, että kesä olisi sellaista aikaa, kun sitä yhteistä aikaa voisi saada. Mutta kun ei. Vietetäänpä sitten mahdollisesti taas yksinäinen, neljän seinän sisällä vietetty kotitöillä kyllestetty kesä. Ja syksyllä jatkuu samaan malliin, opinnot vie sitten vuorostaan ajan. Minä olen nurkkaan heitetty, koko ajan.

Nyt sitten ajattelette, että hanki oma elämä. Minulla on kyllä ja viihdyn tosiaan itseksenikin, mutta olisi kuitenkin kiva parisuhteessa ollessa kokea, että on oikeasti parisuhteessa. Kyllä syömisen ja nukkumisen lisäksi saisi olla muutakin yhteistä aikaa. Aikalailla yli vuoden tätä on kestänyt näin, ettei mieheltä liikene mitään aikaa minulle. Kyllä tämä alkaa jo hajottaa.