11936 - 30.8.2013 (arvosana: -41)

Mitä vittua mä oikeesti teen väärin tän ruokavalion suhteen. Syön pelkkää tummaa leipää. Monipuolista ruokaa. Alotin jopa ne vitun maitohappobakteerit. Mikä vitun suolistosyöpä mulla on ku jatkuva ripuli ja paska on siirappia

11935 - 30.8.2013 (arvosana: -3)

Vituttaa se fakta, että maailmassa tulee aina olemaan rasisteja, homofoobikkoja, sovinistisikoja ja muuten vaan kusipäisiä ilkeitä ihmisiä.
Painukaa joka ikinen ihmisperse helvettiin ja jättäkää normaalit ihmiset rauhaan. Ilman teitä saakelin paskahousuja tää maailma vois olla jopa ihan kiva paikka elää.

11934 - 29.8.2013 (arvosana: -46)

Elitismi. Mikä vittu siinä on, kun syystä X ihminen kuvittelee olevansa toista parempi kaikilla elämän osa-alueilla? Yleensä nämä omassa itserakkausessaan leijuvat yksilöt ovat niitä, joita kukaan ei huomaisi, tai joita kiusattaisiin ilman sitä vitun jatkuvaa "täällä haisee paska"-naamaa. Selkeästi he käyttävät sitä suojakuorenaan, ettei kukaan huomaisi, kuinka hauraita he ovat. Mutta silti, pistävät saatanan vihaksi. Jotkut ovat olevinaan niin paljon älykkäämpiä, luulevat että heidän nuoruutensa/lapsuutensa on ollut kovempi, luulevat että ovat kyvykkäämpiä työssä... nämä ihmiset eivät ikinä edes VIITSI tutustua halveksumiinsa ihmisiin, koska muilla ei ole tarvetta tuoda menneisyyttään julki, tai korostaa omaa paremmuuttaan työssä X tai jutella universumin partikkeleista kahvitauolla. tämän vuoksi nämä idiootit luulevat, että muut vain ovat TYHMIÄ, tai AVUTTOMIA. He leijuvat niin korkealla omassa ylemmyydentunteessaan, etteivät voi edes kuvitella vaihtoehtoa sille, että ehkä joku samassa rakennuksessa oleva onkin ehkä yhtä fiksu! He rajoittavat omaa elämäänsä, voisivat saada kavereita, joille puhua, löytää samoista asioista kiinnostuneita tai mitä vain. Mutta ei. Pitää olla niin saatanan hienoa ja parempaa että ei voi edes hengittää niitä muita kohden.

Viisaus ei löydy vihasta, ei toisen hyljeksimisestä, vaan rakkaudesta, joka ottaa kaiken vastaan, saavuttaa sisimmässään rauhan eikä nostata sotaa toisia vastaan. Niin minä yritän elää, mutta vaikeaa se on, kun aina pitäisi olla pelailemassa näitä helvetin sosiaalisuuspelejä, jossa aina joku luulee olevansa tavoittelemisen arvoinen. Kaikki olemme yhtä lailla ihmisiä. En jaksa juosta pilvissä leijuvien kermaperseiden perässä.

11933 - 28.8.2013 (arvosana: -101)

Ärsyttää kun mies kertoi että pitää ihan päinvastaisen näköisistä naisista kuin mitä olen, tykkää lyhythiuksisista, vähän pulleammista naisista jotka haluaa bilettää. Minä olen pitkähiuksinen, sporttinen ja pukeudun mielestäni ihan tyylikkäästi, rintavakoa näkyy mutta ei nähtävästi tarpeeksi. En ole kuulemma riittävän "porno". Miksi ihmeessä hän nyt tuon minulle kertoo, oliko pakko ottaa tällainen nainen jos ulkonäkö ei miellytä!

11932 - 28.8.2013 (arvosana: -49)

no voi vittu, huomasin kirjoitusvirheen vasta kun painoin lähetä. Hyvällä tuurilla nää on peräkkäin ja ..... Tai no. Kyllähän joku kuitenkin kasvattaa nettipippeliään ja pätee jostakin. Jos ei kirjoitusvirheestä niin vaikka siitä kuinka koira haukkuu

11931 - 28.8.2013 (arvosana: -34)

Heh, tämäkin sivu vielä olemassa.
Olen vainoharhainen. Oikeasti. Jos joku kävelee selän takana, stressireaktio on aivan tolkuton. Varsin usein ihmettelen, mitä annettavaa minulla muka voi ihmisille olla, muuta kuin olla selkään puukotettavana tai jonkun "hauskan" jekun kohde.
En keksi muutakaan syytä miten jotkut vielä jaksavat minua.

Tämä esimerkki on jo naurettava, mutta totta; Jos keskustelen englanniksi, pelkään että kaikki, mitä olen oppinut onkin paskaa ja keskustelukumppani ei ymmärrä mitään.

Tarinan opetus: älkää vittu kuisatko niitä yksinäisiä. PTSD on monimuotoinen ja varsin ikävä häiriö.

11930 - 28.8.2013 (arvosana: -16)

Miksi sitä täytyykin olla aina näin ahdistunut? Töissä, kaupassa ja kaupungilla. Vois vain ottaa lunkista ja olla murehtimatta.

11929 - 28.8.2013 (arvosana: -3)

Oon pilannu yhen ihmisen elämän. Ensin annan olettaa, sitten en ehkä haluakaa mitään sen kanssa. joku ei vaan natsaa. oon halunnu tuntee sitä kohtaan fyysistä vetovoimaa, mut sitä ei vaan tuu. se ois muuten täydellinen mies. MIES. Hyväkroppanen, komea ja asiat hyvin. paitti nyt. Se rakastu muhun mut mä en siihen. Laitto avioliittonsa palasiks mun takia. Se ämmä on kyl kauhee. ja niillä meni huonosti jo ennen mua. mitä täs pitäs tehä. Mä niin haluisin että tuntisin jtn suurempaa sitä kohtaan. se on hyvä mies. ääh.. pitäkää mua ihmeessä ämmänä, sikshän tänne avaudutaan että muut saa tulla aukoon päätään. noh, eipä tässä.

11928 - 27.8.2013 (arvosana: -54)

mööö, mulla on nälkä, vaikka söin ja sitten oskettaa jos syön lisää. Lisäksi väsyttää. Taidan hakeutua suihkuun

11927 - 27.8.2013 (arvosana: -41)

Oon tykänny koko lukion ajan yhestä tyypistä ja oon nyt kolmosella. Syitä siihen miks en oo yrittäny mitään on ihan vitusti, alkaen siitä että se tyyppi on samaa sukupuolta ku minä. Mulla on niin heteron maine ku olla ja voi ja mulla on ollut paljon säätöjä ja kaks vakavampaakin tyttöystävää lukion aikana, mutta oon kuitenkin kokoajan tykänny myös siitä pojasta.

Yks toinen syy miks en oo yrittänyt mitään on se että kiusasin sitä ala asteella ihan hirveesti siks että se harrasti jotain voimistelua mikä oli tietenkin mun mielestä tyttömäistä. Yllytin siihen hommaan mukaan kaikki muutkin meijän sillosen luokan pojat, eikä sillä ihanalla ollu ketään kavereita. Me lähinnä vaan haukuttiin sitä homoks ja tytöks ja joskus talvisin seurattiin sitä kotiin ja heitettiin lumipalloilla ja muuta vastaavaa idioottimaisuutta. Joskus vitosella mä ja muutama mun kaveri jouduttiin koulussa kunnon kriisipalaveriin kun se oli vihdoin kertonut vanhemmilleen että sitä kiusataan ja ne oli ottanut kouluun yhteyttä. Jätettiin se sitten suurimmaks osaks rauhaan, mutta ei myöskään otettu porukkaan tai mitään.

Se meni eri ylä asteelle ja ajattelin, etten enää ikinä nää sitä. Siinä vaiheessa ei vielä oikeestaan kaduttanut se että kiusasin sitä, mutta joskus kasiluokalla ihastuin mun joukkuekaveriin ja mulle tuli hirvee identiteettikriisi ja aloin ajattelemaan asioita. Siinä pohtiessani omaa seksuaalisuuttani tajusin miten vaikeaa sillä pojalla varmaan oli jos se oikeesti olikin homo ja sai kuulla haukkumista ja vastaavaa kaiket päivät niin monta vuotta. Meinasin sillon jo mennä pyytämään siltä facebookissa anteeks, mutta jotenkin en saanut ikinä aikaseksi.

Ysin syksyllä menin kavereitteni kanssa kuokkimaan yhtiin bileisiin ja näin sen pojan siellä. Olin aikamoisessa kännissä ja alkoholin rohkasemana lähin puhumaan sille ja pyysin sitä tulemaan ulos juttelemaan. Pyysin siltä sitten anteeksi ja aloin itkemäänki. Se oli kai vähän vaikeena eikä tienny mitä olis pitänyt tehä tai sanoa, mutta loppujenlopuks me päädyttiin juttelemaan se koko yö syvällisiä ja se kerto olevansa homo ja että se satutti tosi paljon kun sai kuulla sitä lapsellista homottelua joka päivä kun sen oli muutenkin vaikea hyväksyä seksuaalisuuttaan. Meinasin itekkin kertoa mun poikaihastuksesta siihen joukkuekaveriini, mutta jotenkin se oli siinä vaiheessa vielä liian vaikeeta ja en sitten kertonut mitään vaan pyytelin vaan kokoajan anteeks sitä kiusaamista.

En nähny sitä enää uudestaan ysin aikana, ja taas luulin, etten nää sitä enää ikinä. Jotenkin se ilta oli mulle tosi tärkee ja ajattelin sitä tosi pitkään, koska tunsin jotain outoo hengenheimolaisuutta siihen ihanaan ja tuntu että se oli ainoo hetki ikinä kun olin aidosti oma itteni. Oon nimittäin aina ollu vähän sellanen esittäjä... Tai en nyt tiiä esittäjäkään, mutta ainakaan en ikinä näytä kenellekään mun ns herkkää puolta tai puhu koskaan läheisten kavereittenkaan kanssa mistään tunteista tai muusta syvällisestä.

No, en ikinä harkinnutkaan mitään poikien iskemistä, vaikka olinkin pariin vähän ihastunut ja muutenkin kattelin sillä silmällä. Tykkään kuitenkin tytöistäkin ja oon aika suosittu niiden keskuudessa joten mulle tuli sellanen pleijerin maine kun säädin monien kanssa ja menetin siinä ysin aikana neitsyydenkin yhelle.

Sitten menin ysin jälkeen tohon lähilukioon, ja joku pari viikkoa lukion alun jälkeen sain tietää, että se poika on samassa koulussa. Ihastuin siihen melkein heti tosi kovasti ja sillä tiellä oon vieläkin. Ei olla mitään kavereita, vaikka oonkin sen kanssa ihan hyvissä väleissä. Tyyliin oon ollut sen kaa monilla samoilla kursseilla ja puhunu aika monta kertaa jostain koulujutuista käytävällä ja jossain naamakirjassa... Toisaalta musta kuitenkin tuntuu että se tyyliin vihaa mua edelleen siks että kiusasin sitä, vaikka ei se oo ikinä ollu mulle tyly tai mitään muutakaan.

Vituttaa ja kaduttaa niin vitusti, että nyt on jo vika vuosi lukiota enkä oo saanut tehtyä mitään vaikka toisaalta haluaisin vaan antaa maineen ja muun paskan olla kun oon ihan vitun ihastunu siihen ihanuuteen... Se on nii mukava ja hyvännäkönen ja tiiän että voisin olla sille maailman paras poikaystävä mutta vittu kun mua ahistaa kaikki mitä mun kaverit ja vanhemmat ajattelis ja tiiän että se on aika tyhmää mut en vaan voi itelleni mitään... Mitäköhän vittua sitä tekis :(