8974 - 10.6.2012 (arvosana: -41)

Hämähäkit on tosi söpöjä, koiria ja kissoja en oo koskaan osannu pelätä, samoin en myöskään inhoa kaloja, hyttysiä inhoan mutten pelkää, paarma ällöttää muttei pelota.

MUT JUMANKAUTA

sitten nään yhen pienen ampiaisen surraamassa pihalla kukassa- ja lähen saakelinmoisen kiljunnan säestämänä karkuun. Kaikki aina nauraa mulle ja mietin itekkin että mitä niissä muka pelkään mut sit kun nään yhenkin niistä niin saan jonkun hysteriakohtauksen. Kiljun, huidon, juoksen, itken, teen kaikkee typerää enkä pääse pelostani eroon.

Tilannetta tietysti pahentaa se että asun ns. "vintissä" eli ullakkomaisen yläkerrän päähän rakennetussa huoneessa. Ullakkohan on tietysti aivan täynnä reikiä. Nytkin ootan paskat housussa että siellä tällä hetkellä oleva ampiainen suostuis menemään tee-se-itse- ampiaisansaan ja jättäisivät mut rauhaan. Eilen toinen yksilö löysi sattumoisin reiän ullakon ja vintinhuoneen välisestä seinästä ja teki kamikaze-ninja-itsemurhaiskun ikkunaan. Iskä on jo kyllästyny siihen kun joka toinen päivä pitää käydä sieltä joku amppari tappamassa.

Viime kesänä oli vielä kamalampi tilanne, kun pyöräilin tavallista lenkkiäni. Yksi ampiainen sitten kilahtaa mun rintakehälle ja suoraan tissienväliin. No tästähän nousi aivan hirvittävä huuto, heitin paidan pois ja hätyyttelin ampiaista pois rinnoiltani. No kyllähän se sitten lähti, ja jätti läksiäisiksi mukavan piston rintakehään ja minä laitan hikisenä ja tärisevänä paidan takaisin päälle ja yritän kyyneleet silmissä vakuutella paikalle tulleelle nuorelleparille ettei mulla oo mitään hätää...

Naurakaa pois, ei se mun pelkoa yhtään helpota. Kusettaiski mutten uskalla mennä alakertaan vessaan.