7230 - 7.12.2011 (arvosana: -36)

Olen 28v ja vasta tässä iässä on tullut hirveä angsti, kapina, uhmaikä ja viha. Olen ollut hirveän ymmärtämätön kaikkea kapinointia kohtaan, nyt ehkä tajuan mistä siitä on kyse. Tähän asti olen ollut eräänlaisessa lapsuuden tilassa, jossa ei kyseenalaisteta mitään, oteta liikaa vastuuta omasta elämästä ja siihen liittyvistä päätöksistä, vaan ihanasti ajautua ja iloisesti hyväksyen kaiken mitä elämässään tapahtuu. Voin sanoa, tässä on helppoa olla.

Kun sitten sain lopputyöni valmiiksi ja valmistuin deeiiksi, jonkinlainen, jonkinasteinen loppuun palaminen tapahtui. Tästä angstini alkoi. Lopetin kaikki vastuutehtäväni ja töissä annoin itselleni luvan tehdä asioita vasemmalla kädellä ja perseillä, että jaksaisin. En halua tehdä koulutusta vastaavaa työtä, koska siinä on liikaa vastuuta, josta pää hajoaa, mieluummin menen vaikka siivoojaksi tai käyn lisää koulua, koska siinä voi tehdä asioita vasemmalla kädellä, kunhan panostaa tiettyihin asioihin. Voi voi, menevät yhteiskunnan resurssit hukkaan koulutuksessa, kun eivät opeta ihmisiä ottamaan ja kantamaan vastuuta. Minulla on tällä hetkellä paha ongelma vastuunottamisen kanssa, mikä ei haittaa niin kauan, kunnes haluan ottaa asuntolainaa ja lyhentää sitä, (mikä on perseestä) tai ryhtyä vakituiseen parisuhteeseen.

Angstiset teinit, olkaa iloisia siitä, että olette angstisia. Tämä on välttämätön vaihe siihen, että teistä kasvaa itsenäisiä omat päätökset tekeviä aikuisia, jotka ei toivon mukaan turhaan kumartele muita. Ilman tätä vaihetta teistä tulee ehkä jollakin tasolla vajaita. Tiedän, se tila missä olette nyt, on tuskallista ja perseestä, mutta niin se vain on. En osannut ennen arvostaa teidän typeriä ajatuksia ja tekojanne ja kiroilua, mutta nyt ymmärrän. Kiroilu on muuten keino ilmaista tunteitaan, olen huomannut. Muistakaa kuitenkin, että jokaisella teolla on jonkinlainen seuraus, mutta teillä on silti vapaa tahto tehdä mitä vain.

En ole katkera vaikka olin lapseuden tilassa niin pitkän aikaa. Armeijani oli helppo, koska minua ei vituttanut mikään, oikeastaan väittäisin että koko elämäni oli helpompaa kuin keskimäärin muilla. Nyt on minun vuoroni kärsiä. Onneksi tiedostan sen, että tästä on minulle hyötyä.