7221 - 6.12.2011 (arvosana: -71)

Suomen itsenäisyys koostuu kolmesta asiasta, sodasta, sodasta ja sodasta. Kiitos, sotaveteraanit, että saamme rauhassa sotkea suomen kieleen englannin sanoja venäjän sanojen sijaan.

Itsenäisyys merkitsee myös sitä, että kerran vuodessa valittu joukko henkisiä eläkeläisiä kokoontuu suuruudenhullusti Linnaksi nimettyyn taloon hörppimään vaaleapaahtoista kahvia, murustelemaan hillopikkuleipää ansiomerkeilleen ja toistelemaan sotaan liittyviä latteuksia.

Itsenäisyys on ollut järjestetyssä avioliitossa sodan kanssa niin kauan, että harva erottaa, etteivät ne oikeasti ole ihan niin naimisissa, miltä näyttää.

On epäkiinnostava, fossiilinen kuriositeetti, että varsinainen itsenäisyys hankittiin aikoinaan neuvottelemalla, ei pyssyilemällä itärajalla.

Vielä epäkiinnostavampaa on se, että Suomi ei varsinaisesti voittanut sotaa, eikä ehkä oltu niin hyvien puolellakaan, mutta so not, tähän perään Porilaisten marssi.

Sotakouhkaamisen takia joillekin kansan urhokkaille on jäänyt päälle c-kasetti, jonka mukaan Suomen itsenäisyyttä pitää rauhan aikanakin "puolustaa" ulkoisilta uhkilta, joita ovat esimerkiksi ulkomaalaiset yksityishenkilöt, kotimaiset ja ulkomaiset homot, ei-kristityt ihmiset sekä solidaariset Suomen kansalaiset.

Itsenäisyyden lisäksi sodanpalvojat ovat kaapanneet isänmaallisuuden käsitteen.

Yhä useammin isänmaallisuus näyttää tarkoittavan sitä, että on naurettavan leuhka ja mustasukkainen kotimaastaan, ja kalistelemassa kielensä tylsää sapelia jokaisessa mahdollisessa tilanteessa.

Isänmaan petturiksi pääsee sellainen hullu, joka on valmis tarjoamaan itsenäisessä Suomessa leivottua kakkua muillekin.

Itsenäisyys ilman kansanvaltaa on kuin hillomunkki ilman hilloa ja munkkia. Maailmassa on kaikenlaisia jänskiä, itsenäisiä valtioita, kuten Pohjois-Korea tai Libya.

Isänmaallisuudessa on järkeä silloin, kun on sitä mieltä, että närpiöläiset tomaatit maistuvat kyllä paremmilta kuin espanjalaiset, mutta ei ala sen takia vihaamaan ulkomaisia tomaatteja.