/ 8000 merkkiä käytetty
7164 - 30.11.2011 (arvosana: -44)

Onneton rakkaus. Ei yksipuolinen, vaan toisen osapuolen mukaan mahdoton. Sitä päätöstä minun on pakko kunnioittaa.

En silti vieläkään ymmärrä päätöstäsi. Jos sitä tahtoa olisi löytynyt sinultakin, kyllä me oltaisiin niistä ns. esteistä selvitty. Se taas olisi vaatinut kompromisseja, joihin sinä et ilmeisesti halunnut lähteä. Vaikka sanoitkin muuta, tiedän, että yhtenä syynä päätökseesi oli muiden mahdolliset mielipiteet. Olisihan siitä toki noussut melkoinen myrsky.. En tiedä kauanko minulta kestää päästä yli sinusta, toisinaan toivon, ettei oltaisi koskaan kohdattukaan.. Enpä olisi kyllä silloin uskonut, kun ensimmäisen kerran tavattiin, että mihin se kaikki johtaa.

Muistatko kun sanoit, ettet ymmärrä mitä näen sinussa? En silloin enää kyennyt vastaamaan.. kaikesta huolimatta, olet harvinaislaatuinen ihminen. Aito. Sinä näit minusta sen puolen, jonka vain harvat saavat nähdä, jotenkin kummallisesti pystyin olemaan oma itseni sinun seurassasi ihan alusta lähtien. Jotenkin vaan tunsin, että pystyin heti luottamaan sinuun, eikä se tunne ole kadonnut vieläkään. Jonain päivänä teet jonkun tytön varmasti tosi onnelliseksi. Harmi, etten se voinut olla minä. Mutta elämä jatkuu, kai minun on vaan päästettävä irti, jotta voin itse jatkaa eteenpäin.
- Ikuinen optimisti

Kommentit

kissu kirjoitti...
Tuota.. Tsädäm... Miehet on sikoja.
J. kirjoitti...
vastaako tämä sinulle M. mitään http://www.youtube.com/watch?v=_L9UrePScXw&feature=related
Jos vastaa niin kai se ehkä selittää jotain.
M kirjoitti...
^Helvetti sentään J.. Ehkä kyse on kumminkin siitä, etten mä halua edes ymmärtää. Se on mun ongelma:/ Life is a bitch..

Ei vittu tää ole todellista. En nyt tiä, pitäiskö itkeä, hävetä vai nauraa.

Kommentoi


merkkiä jäljellä.

Nimimerkki


Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Aiheet ajoneuvot (168)
armeija (47)
elukat (115)
harrastukset (12)
ihmiset (3224)
juomat (28)
kaverit (520)
luonto (51)
musiikki (166)
muut (4139)
naapurit (48)
opiskelu (748)
parisuhde (715)
pelit (202)
perhe (234)
politiikka (25)
raha (39)
ruoka (92)
sukulaiset (85)
terveydenhuolto (16)
terveys (379)
tietotekniikka (253)
tv (138)
työ (320)
ulkonäkö (148)
urheilu (61)
uskonto (30)
vaatteet (32)
varallisuus (161)
yhteiskunta (275)
yritysmaailma (14)







Ketuttaa Facebookissa