6356 - 1.8.2011 (arvosana: -39)

Elämä vituttaa. Tässä vaiheessa elämää se on viellä helppoa kun käy koulujaan ja asuu kotona alaikäisenä, mutta välillä ei jaksaisi.

Minulla ei ole ollut niin pitkään kuin muistan yhtään vuotta ettei joku minulle rakas olisi kuollut. Molemmat mummot menee pahempaan kuntoon, ja se on hirveää seurattavaa, kaikista pahinta on että tietää omien vanhempien menevän samaan jamaan lähi vuosikymmenissä.

Äiti miltein sokea, isällä toinen jalka entinen. Isä nostaa metakaa turhaan silloin tällöin, purkaakseen jalasta aiheutuvaa kipua. Äiti tuskastuu helposti, koska ei näe joitakin asioita joita vähän väliä pitäisi katsoa.

Koulussa on ongelmia kiusaamisesta, miksi minua ei voi jättää rauhaan? Miksi on niin vaikeaa elää sen kanssa, että käytän verkkareita ja normi farkkuja, enkä legginssejä. Myös suuri ongelma muille tuntuu olevan se, että käytän colitsipaitoja, enkä herutustoppeja.

Sisko huutaa kotona minulle varsin pienistä asioista ja siitä seuraa usein kova huuto. Välillä vaan tuntuu että ainut asia jonka voin ehkä hyvällä tuurilla pitää loppu elämäni, on lemmikkilintuni (elää n. 85 vuotiaaksi), mutta tuskin sitäkään.

Välillä ei vaan jaksaisi.