/ 8000 merkkiä käytetty
5787 - 11.5.2011 (arvosana: 21)

Vituttaa alkoholi.
Täytyy myöntää että en ikinä ennen ole ryypännyt kun vasta pari viikkoa sitten otin ensimmäiset kännit (ja kunnolla otinkin). Olen jo pitkään ollut täysi-ikäinen mutta ei minua aijemmin ole koko homma kiinnostanut.
Ihan totta, ei se sitten oikeasti ollutkaan mitenkään erikoista. Samanlaista paskaa mitä selvänäkin, mutta alkoi vain vituttaa enemmän koska koordinaatio ei pelitä eikä kävely oikein onnistu. Kaiken muistan, paitsi kotiin raahautumista kaverin käsipuolessa, joka oli ottanut lähes saman verran kuin minä mutta jolla on verrattain parempi viinapää.

Krapula olikin sitten ihan hirveä. Kummastakin päästä tuli malibua ja sinisiä enkeleitä niin että alkoi lähes naurattaa jos huone ei olisi heittänyt helvetillisiä kärrynpyöriä koko päivän.
Nyt en sitten vaan tajua että minkä vitun takia suomalaiset - varsinkin nuoret - vetääkin sitten kännejä koko ajan vaikka tulee tuollainen ihan paska fiilis ja raha kirjaimellisesti vedetään pöntöstä alas seuraavan päivän aikana? Ei ole minun asiani mitä ihmiset kittaa kurkustaan alas, totta, paitsi sillon kun kyseessä on vanhempani, joista toinen kuoli sen litkun takia.
Vittu vaikka minua vituttaa aina niin ei se alkoholi siihen vitutukseen auta.

Maailma olisi paljon parempi paikka jos ihmisillä riittäisi älliä ja itsekuria sen verran etteivät myrkyttäisi itseään joka helvetin viikonloppu.
Pieni hiprakka on eri asia kun räkäkänni.
- Jerpi

Kommentit

ratis kirjoitti...
Jep, tiedän tunteen. Itsekin otin ensimmäisen kerran alkoholia vasta täysi-ikäisenä, ja tietenkin ekalla kerralla piti vetää jumalattomat perseet. Vannoin, etten ikinä joisi sen krapulan jälkeen, tuntui, että kuolisin. Olin niin vitun kännissä, että ensimmäisen kerran oksensin vasta seuraavana iltana :D Oli helvetin mukava aamulla vasta siivota vessasta rullakebuoksennusta. Muistan vieläkin sen illan, mutta sammuin viideltä aamulla :D Juomingit olivat tuolloin: sixpack, pari isoa kurko long drinkkiä, breezereitä ja puoli pulloa salmiakkikossua. Vieläkään en pysty juomaan salmaria :( Nyt pari vuotta kulunut tapahtuneesta, yhteensä 2-3 kertaa ollut krapulassa, juhannuksen
ratis kirjoitti...
seuraavaksi ehkä :)

Ja miksi ihmiset juo? Ihmiset tulevat eri tavalla känniin. Osalle tulee aivan vekkuli olo eli tulee hyvä olo, kun taas jollain silmät alkavat seisoa päässä eikä ajatus kulje. Meikäläiselle tuli tuolloin tyhjä ja paska olo, ainoa ero selvään tilaan oli, että nyt seisoo. Eikä ollut se seisokki housuissa.
Kouhia kirjoitti...
Miksi juodaan? Koska tulee rentoutunut ja vapaa olo. Lisäksi kaveriporukalla se on ihan helvetin hauskaa, läppä lentää ja juttu luistaa. Ja eihän sitä nyt joka viikonloppu ole pakko juoda. Uskon että jokainen tietää ihan itse kuinka useasti juo ja kuinka paljon sitä keppanaa kestää kaataa kurkusta alas.
Jerpi kirjoitti...
Minulla oli loistavia ihmisiä koko pöytä täynnä koko illan/yön, ja voin vaikka vannoa että paljon hauskempaa olisi ollut selvänä. Kaikki kaverini kuitenkin ovat ennen juoneet joten eivät olleet yhtä pahassa jurrissa kuin minä.
Mutta kai se on ihmisestä kiinni miten hauskaa humalassakin sitä loppujen lopuksi on.

Eikä tosiaankaan kaikki ymmärrä rajojaan. Tunnen pari ihmistä jotka juo päivät pääksytysten, kun muutakaan tekemistä ei ole ja valittavat sitten paskaa oloaan.
Kuolevat varmaan sitä menoa mutta tervemenoa.
ratis kirjoitti...
Oikeastaan kyllä se alkoholi läpänheittoa ja jutun luistamista sopivassa määrin nautittuna tehostaa, mutta kyllä omalla kaveriporukalla on pidetty selviäkin viikonloppuja, silti on ollut hauskaa. Kuitenkin joskus itselleni tulee orpo olo, kun muut juovat ja jätän välistä. En erityisemmin ole viinaan menevä, kasvatettu niin, ja yksi äidin puolen sukulainen on ryyppäämässä itseään hengiltä (alkkis), ettei sen puoleen viitsi.
koira kirjoitti...
Kyllähän se hohto alkaa näin aikuisisiällä kadota tollasiten älyttömien perseiden vetämisestä, pienessä huppelissa voi toki edelleen olla hauskaa. Itse tykkään juoda jossain määrin mutta vituttaa kun monille kavereilleainoo syy lähetä ulos on se mahollsimman suuren alkoholimäärän vetäminen. Ensisijasesti pitäs kuitenki mennä niitä kavereita tapaamaan ja nauttia siinä sivussa sen verran alkoholila kuin hyvältä tuntuu. Ps. ei ne krapulat ihan noin hirveitä ole jos on tottununeempi käyttämään alkoholia..

Kommentoi


merkkiä jäljellä.

Nimimerkki


Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Aiheet ajoneuvot (168)
armeija (47)
elukat (115)
harrastukset (12)
ihmiset (3224)
juomat (28)
kaverit (520)
luonto (51)
musiikki (166)
muut (4139)
naapurit (48)
opiskelu (748)
parisuhde (715)
pelit (202)
perhe (234)
politiikka (25)
raha (39)
ruoka (92)
sukulaiset (85)
terveydenhuolto (16)
terveys (379)
tietotekniikka (253)
tv (138)
työ (320)
ulkonäkö (148)
urheilu (61)
uskonto (30)
vaatteet (32)
varallisuus (161)
yhteiskunta (275)
yritysmaailma (14)







Ketuttaa Facebookissa