/ 8000 merkkiä käytetty
4426 - 13.9.2010 (arvosana: -56)

Vituttaa kun menin lukioon. Mutta oli pakko koska haluan ammattin johon en amiksen kautta voi päästä. Eikä mikään putkimiesautorukkarin homma kiinnosta pätkääkään joten lukiohan se oikea valinta oli.
Kuitenkin on äärettömän vituttavaa herätä joskus 4.30 aamulla ja raahautua keittiöön, puoliunessa tunkemaan kahvipannua perseeseen, jonka jälkeen pitää mennä kylmään suihkuun. Sitten itse koulussa istun 12 tuntia tajuamatta hevonpersettä siitä paskasta mitä siellä opetetaan. Muutenkaan en tykkää koko lukion järjestelyistä.
Sitten kun pääsen kotiin, teen läksyjä toista tuntia ja joka päivälle kymmenen esseetä sun muuta paskaa, ja kun ne saan tehtyä, onkin jo niin myöhä, että pitää mennä nukkumaan, että jaksaa herätä taas seuraavana päivänä lukioon homoilemaan.
Toinen mikä vituttaa on pitkämatikka josta en tajua vitunpilluakaan. Kuvittelin, että lukion ensimmäinen vuosi menee vihellellen läpi, mutta nyt kävi näin. Numerot tippuu kun lehmän häntä ja opiskelu kiinnostaa suunnilleen yhtä paljon, kun vesimeloonin työntäminen poikittain perseeseen, perkelevittuvieköön.
- Jonnehomo96

Kommentit

sonoppari kirjoitti...
Tää oli hauska
sad kirjoitti...
trulli :/
Reality kirjoitti...
Eli oikeasti:

Joudut heräämään kahdeksalta, jotta ehdit kouluun yhdeksäksi - hui! Vitun aikaista, ei tää oo inhimillistä. Sitten istut siellä koulussa sen kuusi tuntia ja lähdet kolmelta kotio. Läksyihin et edes vilkaise ennen iltaa tai jopa aamua, jos silloinkaan. Sen sijaan istut koneen ääressä kahteen asti yöllä. Kylläpäs veikin koulu kaiken ajan, eihän siinä ehdi mitään tehdä. Onneksi sentään keksit kopioida esseesi wikipediasta, ne kaikki kaksi tai kolme per jakso. Tuskin se opettaja mitään huomaa, vaikka tekstisi seassa viliseekin sinisiä alleviivattuja sanoja ja alareunassa lukee urli...

Meniks oikein?
deyseemetrollin kirjoitti...
- Jonnehomo96

näin tänään...
:( kirjoitti...
voi vitun pässi.. luulitko tosiaan ett...... tai no joo miks etes vaivautua. Röllihän se siinä joten: I am disappointed..
nisse kirjoitti...
kahvin nauttimien oraaliteitse ainakin piristää mua huomattavasti enemmän kuin rektumin kautta nautittuna
tiedän kirjoitti...
hahah 12 tuntia koulussa hahaha niin siis kai viikossa on yhteensä 12 tuntia?...

No se kahvin keitto aamuisin on vaikeaa mutta koetappa olla ilman, se vasta vaikiaa onkin.
Jonnehomppeli97 kirjoitti...
En ole trolli.
Reality, todellisuudessa joudun heräämään kuudelta, että ehdin kahdeksaksi kouluun koska en asu koulun lähettyvillä.

Läksyjä tein esimerkiksi eilen n. 2 tuntia, tultuani kotiin viideksi.Matikan testiä tein tunnin vielä niiden jälkeen, koska se piti palauttaa seuraavaksi päiväksi.

Esseisiin en ikinä ota paljoakaan wikipediasta, yleensä lähteenä toimivat kirjat ja jotkin muut nettisivut.
kola kirjoitti...
ahaa käytit siis ns hyperbolaa.
koulu kirjoitti...
on se todellinen elämä vaikeeta joillekkin.
Jonnehintti 95 kirjoitti...
Eiköhän se oo vaikeeta kaikille.
uve? kirjoitti...
hmm... kuulostaa tutulta. mutta sillä erotuksella että minä jätin koko paskan sikseen, ja jätin menemättä sinne, snkä ekan vuoden jälkeen läksyihin jaksanut koskeakaan. mun onni että oon suht "fiksu" kaveri, tai siis että reaalit menee heittämällä läpi ja kielet on helppoja kuin pillun saaminen teinihuorilta (en väitä että ne jakorasiat MUA kiinnostais). mun onni myös, että oon isossa lukiossa jossa on myös aikuislinja ja oppilasvaihtoja ulkomaille. itse vaihdoin molempiin kun ei enää kestänyt sitä paskaa mitä tunneilla satoi niskaan ja sitten valitettiin kun poissaoloja oli enemmän kuin läsnä oltuja tunteja. mutta silti pääsin kokeista kunnialla läpi niin mitä vitunpaskan väliä??
uve? kirjoitti...
no joo, pitkä matikka muuttu sellaseks tervanjuonniks että tosiaan mieluummin saisin vaikka turpaani. se nyt meni sitten vituiksi muiden aineiden ohella kun ei enää kiinnostanut kamelin perseen vertaa.

itselle auttoi (ja auttaa edelleen) tyttöystävä, kamppailulajit, melodic death metal (muukin metal paremman puutteessa), suklaa, autolla kaahailu pikkuteillä oppituntien aikaan, saunaillat kaljan kera, ja viimeisimpänä tää vaihtarina olo. on se jees kun eu maksaa mun menot ja halvat vodkat, ja kursseja tulee hyväksiluettua niin että ropisee. tän jälkeen sit kirjotan ulos paskoilla papereilla, sit inttiin vuodeks ja rauhanturvaajaks pyrin ja ehkä mpkk:hon tai muihin hommiin. sellasta.
Jonnehinari98 kirjoitti...
Joo, mulla sama juttu että reaalit ja kielet menee helposti, mutta sitten tää matikka onkin eri juttu. Ja vituttaa kanssa toi, että jokaisesta poissaolosta pitää ottaa allekirjotus lääkäriltä, vanhemmilta, sekuilta, sisarilta, lapsilta ja hallitukselta. Paskaa.
Jonnefagot99 kirjoitti...
Ja joo itelläkin auttaa, kun koko koulupäivän olen napit korvissa ja kuuntelen MJtä ja Eminemiä.
dasdasdasd kirjoitti...
hohhoh mitä paskaa...

LLL:llä mennään.
sss kirjoitti...
SIINÄHÄN SE TULI!!

"lukioon homoilemaan!"

lukio on ho......


ja tappelu alkaa

3...
2..
1.
GO!

vitsivitsi
OonKaiSitNero? kirjoitti...
Koko lukio meni helposti läpi melko hyvin arvosanoin tekemättä mitään :D

Kunhan koulussa kävi kääntymässä sen verran, että läsnäolovaatimukset täytty jotenki ja palautti ne pari pakollista isompaa tehtävää per jakso.

Ja korkeakoulussa ollaan, 2 vuotta takana jo oikeestaan samalla taktiikalla (tosin niitä ihan pakollisia töitä on hieman enemmän) :D
lovetti kirjoitti...
Ai saatana,miksi alkoi tuntua että en ensivuonna menekkään lukioon!!!
Mutta minulla on vielä paskemmin asiat asunnon suhteen,holhoojat asuu jossain hevonpersees ja minä asun suoalueella,vahtikoiran kanssa,vahtijana täälä on minulla isosisko joka käy välillä kotona ja tuo ruokavärkkejä,aamuisin tepastelen kilsan lankkuja pitkin kovalle maalle ja siitä sitten 5 kilsaa kylille ja sieltä linjurilla kouluun,ei vitutta kun matkaan menee kolme tuntia.Enkä ole edes vielä aikaisissa.Olen vitun ylpeä että en ole hienhelmä pissis,voin ainakin käyttää nahkarotsiani ja verkkareita,sekä talvella kunnon vaatetusta,ja ei meikkejä saan myös olla rauhassa mielikuvitukseni kanssa!
lovetti kirjoitti...
Paitsi että minulla on vielä jotain vanhempien päätämiä mutta itse päättämiäni kursseja,olen ylpeä että hiphop/räp/punk kurssilta vedin priimuksen,hyvä alku.
lovetti kirjoitti...
Siis,tarkoitan että vanhempani päättivät että minulla pitää olla 5 kurssia opintojen lisäksi,sitten sain aiheet päätää itse.

Kommentoi


merkkiä jäljellä.

Nimimerkki


Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Aiheet ajoneuvot (168)
armeija (47)
elukat (115)
harrastukset (12)
ihmiset (3224)
juomat (28)
kaverit (520)
luonto (51)
musiikki (166)
muut (4139)
naapurit (48)
opiskelu (748)
parisuhde (715)
pelit (202)
perhe (234)
politiikka (25)
raha (39)
ruoka (92)
sukulaiset (85)
terveydenhuolto (16)
terveys (379)
tietotekniikka (253)
tv (138)
työ (320)
ulkonäkö (148)
urheilu (62)
uskonto (30)
vaatteet (32)
varallisuus (161)
yhteiskunta (275)
yritysmaailma (14)







Ketuttaa Facebookissa