14147 - 25.11.2017 (arvosana: -37)

Kusin itse oman talouteni, mahtaako riittää rahat laskuihin JA ruokaan, vaiko vain siihen toiseen asiaan. Odotan sosiaalitoimistolta vastausviestiä ja se menee ensi viikon puolelle. Oisin voinut laskea tän matematiikalla, mutta käytinpä koko opintolainan liian aikaseen kuitenkin laskematta sen enempää, varaamatta ihmeempiä yllätyslaskuihin. Ystävä on melkein yhtä köyhä, vaikkakin elänyt työttömänä jo vuosia (hän on myös työkyvytön, mutta byrokratia sitä ei hyväksy). Äiti ei ilmeisesti ole auttamassa, isää ei ole ikinä ollut. Tehtäviä pitäisi tehdä, että oma tulevaisuus olisi edes pikkuisen parempi, mutta nyt ei löydy voimia. Yritän nyt olla ajattelematta mitään, että mielikuvituksen painajaiset pysyisi poissa. On vähän huvittavaa lukea täältä ihmisten pieniä vitutuksen aiheita, kun tiedän tyyppejä joilla on ollut paskempia kokemuksia kuin mulla. Vuoden alussa exä veivasi talosta pihalle pääosin siksi, että ilmaisin itseäni taiteellisesti koittaen välittää sanomaa: lopeta alkoholin juonti. Ja kun mä olin kusessa, se halusi pitää mun pesukoneen ns. korvauksena "seinien tuhoamisesta". Onko se piirtäminen permamenttitussilla oikeesti niin välejärikkovaa? Siis kaksi seinää, ja suhde poikki. Tollanen asennoituminen on paskaista. Sen tyypin sisko vieläpä haukkui mut maahan facebookissa. Ihan vain siksi, kun yritin saada tyypin alkoholiongelman loppumaan, joskin omalla tavallani. Rakastin idioottia, mutta ei mitään, olen rakastanut ennenkin. Yritän valmistautua siihen että elän yksin loppuaikani. Toivoisin kyllä kovasti että joku samanikäinen ihminen jonka kanssa voi keskustella mistä tahansa olis minun kanssa. Mutta sellaista ei ole koskaan ollut eikä varmaan tule olemaan. Kuinka kauan mun pitää elää yksin että totun itseeni? Että voin hallita itseäni? Se on kuin yrittäisi ottaa perhosta kiinni. Käsien ulottuvilla, mutta silti niin vaikeaa. Olen pahin viholliseni, olen oma pelastukseni. Ehkä en välitä toisista ihmisistä niin paljon kuin luulin? Vain tietyistä ihmisistä. Tätä viitsin kirjoittaa vain siitä syystä tällä kertaa, kun huomattavan monella on olemattomat vitutuksen aiheet. Siis sijoituksen pörssihinnan raju laskukin on parempi vitutuksen aihe kuin toisten ihmisten asennoitumiset... ja toisten ihmisten asiat ei mulle varsinaisesti kuulu, joten miksi mun pitäisi angstia siitä? Tosin jos nään jonkun raiskauspuuhissa, jumalauta se saa tuta hirviönartun raivon. Joitakin asioita en vain pysty näkemään edes neutraalissa valossa.