12987 - 16.12.2014 (arvosana: -1)

En oo koskaan ollu sellanen "ystäväihminen", en ole tykännyt kyläillä, en ole hyvä ystävystymään. Tapasin viisi vuotta sitten parhaan ystäväni, joka on nyt entinen kolmisen kuukautta tapahtuneen riidan jälkeen, joka kosketti koko ystäväpiiriä. Tämä ihminen oli mulle niin tärkeä, että ajattelin häntä siskona, jota en koskaan saanut. Kahden isoveljen kanssa eläneenä, sisko oli jotain ihanaa. Enkä edes liioittele jos sanon, että olisin antanut mitä tahansa anteeksi.

Mussa on niin paljon vihaa. Rakkaus on muuttunu siihen, että kuolispa koko ihminen pois. En ollutkaan sisko sille toiselle, ja kaikkein eniten mua satuttaa just se, ettei se ollu rehellinen mulle.

Vaikka sanotaan, että aika parantaa haavat niin tuntuu mahdottomalta päästä eroon tästä vihan tunteesta. Joskus oon tosissani ihan sitä mieltä, että itsemurha on ainoa ratkaisu. Masennusta on ollu yläasteelta asti, lääkitys on, terapiassa käyn, mutta tällä hetkellä olo on paskempi kuin pitkään aikaan. Ja tämä ihminen on osasyy.