12744 - 1.8.2014 (arvosana: -49)

Vituttaa olla tällainen sosiaalisesti täysvammanen ja ihan vitun introvertti ihminen. Kavereita pari, mutta niillä aivan eri ajatusmaailmat. Tuntuu jotenkin että oon senverran sosiaalinen että kaipaan ja haluan seuraa kavereista, mutta kun kaverit ei ole todellisia ystäviä joiden kanssa olis enemmän yhteistä ja samanlainen persoona, ei niiden kanssa halua viettää aikaa paitsi harvoin. Vittu kun vituttaa tää että jos oon niinkin hirveesti kun kuus tuntia ihmisten seurassa, niin mä väsyn tai mulla menee hermot siihen, alkaa ahdistaa. Koita siinä sitten saatana ylläpitää edes niihin paskoihinkin kavereihin jotain suhteita että olis edes pari ihmistä jota vois vaan sanoo kaveriks. Poikaystäväkin vois olla kiva, mutta miten mä ikinä voin sellasen saada kun oon tällanen. Ei kukaan kuitenkaan ymmärrä tätä, ellei ite sitten ole samanlainen. Perheen (ja muiden tosi läheisten kanssa) jonka kanssa voin olla täysin oma itseni tätä ongelmaa ei ole. Mutta jos en koe itteeni täysin hyväks ja seuraa luotettavaks ja mulle sopivaks niin alkaa ahdistaa niin maan perkeleesti. En mä siis täysin antisosiaalinen voi olla jos mä tykkään perheen kanssa olla ja poikaystävän haluaisin? Oon ollu tällanen pienestä asti ja alan jo hyväksyyn tätä pikkuhiljaa, mutta silti tuntuu niin paskalta. Ja kun niitä sosiaalisia suhteita ei juuri perheen ulkopuolella ole, niin voi kuinka nää sosiaaliset taidotkin on niin vitun paskat. On se kiva joo kun minne tahansa ihmisten ilmoille meet, oot vitun paniikissa, et uskalla kattoo ketään silmiin, ja vieläpä vittu ilman mitään syytä. Kai se jotain sosiaalisten tilanteiden pelkoo on, kun en lähikaupassa ja kahvilassakaan oo uskaltanu moneen vuoteen käydä. Ei hyvin mene. Netissä on niin helppoo puhua ihmiselle, ja kun sen kanssa on kohta puol vuotta jutellu niin siihen on jo kiintyny. Tottakai siks kun on kiva kuulla kuinka joku pitää kivana ja nättinä ja joka on kiinnostunu musta. Ja tykkään mäkin siitä, mutta asuu niin kaukana enkä usko että se musta tarpeeks kuitenkaan välittäis että rupeis mihinkään. Vittu. Oon ihan perusnätti ja monet on kauniiks kehunu. Oon suht koht muuten tyytyväinen itteeni, mutta mua kalvaa ihan vitusti tää sosiaalisuusahdistuneisuusjuttu mikä vittu onkaan. EN ymmärrä miks musta tultuu tältä, miks mun aivot käyttäytyy näin. En voi sille mitään! Voi kun tää joskus muuttuis.