12386 - 1.3.2014 (arvosana: -29)

Syömishäiriö ahdistaa. Tuntuu, että ihmiset katsovat anorektikoita alaspäin; säälittävää teiniprinsessojen huomionhakuisuutta. Itsekäs ja pinnallinen sairaus, kun koko elämä pyörii vain oman ulkonäön ympärillä. Mä ymmärrän nuo näkökannat erittäin hyvin. Mutta jos ei itse omista syömishäiriötä, ei tiedä miten paljon kaikki ruokaan liittyvät asiat oikeasti pelottaa, ahdistaa ja stressaa. Ei kukaan oikeasti halua tällaista 24/7-neuroottisuutta niin arkisen asian kuin ruuan suhteen. Voimat ovat lopussa, koko ajan paleltaa ja uuvuttaa, ajattelen pakkomielteisesti ruokaa ja erityisesti herkkuja, mutta en uskalla syödä mitään ja oksentelen. Itkettää ja ärsyttää, vaikka kuinka yritän päättää ajattelevani tervejärkisesti, peilistä silti tuijottaa se sama lihava tyttö, reidet ja vatsa turpoavat silmissä kuin pullataikina. Vaikka tiedän ettei se ole totta!
Eniten ehkä vituttaa se miten itsekeskeinen minusta on oikeasti tullut tämän ongelman myötä. Tuntuu paskalta ihmiseltä kun kaikki ystävien synttärit pitää skipata ihan vaan ettei joutuisi syömään herkkuja ja "lihomaan". Aiheutan jatkuvasti pettymyksiä ystäville ja perheelle! Perseestä tää on!