12331 - 27.1.2014 (arvosana: 49)

Vituttaa se, etten osaa itkeä. Ennen nykyistä tyttöystävää mä en pahemmin itkenyt ikinä, en edes yksin. Ehkä muutaman kerran vuodessa. Tän neidin myötä sit pikkuhiljaa oppi, alkuu hajosin vaa kaikelle nätille, mitä se musta sano. Myöhemmin tuli kaikki ne riidat ja piikittelyt ja pelko ja muu paska ja nykyään mä kyllä itken varmaan aikalailla päivittäin sen takia. Ollaan siis kaukosuhteessa, joten aina yksikseni itken. Mut viikonloppuna sain taas muistutuksen, että vaikka mä nykyään itkenki paljon, nii mä en osaa näyttää sitä tyttöystävälle.

Ekalla kerralla mä makasin siinä neidin vieressä, kun se pelas koneella. Mä vaa tuijotin tyhjää ja makasin siinä ja näpersin jotain sen jalkaa vähä hassusti. Ei sellanen oo ollenkaa mun tapasta, mut neiti ei muuta ku vilkassu ja jatkanu pelaamista. Tappelin varmaan puol tuntia-tunnin verran sen itkun kaa, ku en osannu antaa itteni itkee ja toisaalta itku ei ois tullukkaa jos ei olis alkanu tuntuu siltä, et neiti ei huomaa mitää tai ettei sitä kiinnosta. Neiti lähti nukkumaan (ei saada nukkua samassa sängyssä/huoneessakaan) nii sithä se itku alko ku jäin vaa kelaa lisää kaikkee sitä mitä pääs aiemmin pyöri. Uskaltauduin viestillä sanomaan et tärisen ja itken ja niin se neiti tupsahti ovesta takas mun luo. Oli jotain kymmene minuuttia siinä ja häipy kun sai mut rauhottuun, lupas et voidaan puhuu huomenna jos mä vaan pystyn.

Seuraavana päivänä itkin uudestaan. Sama tilanne, toinen pelas koneella ja mä vaa makasin ja tuijotin tyhjää. Itketti, muttei itku tullu. Taisin tavallaan puristaa sen paitaa nyrkkiin, kun se vilkas vähä hassusti, mut käänty sit vaa pois. Tuli taas sellanen olo ettei se tajua, vaikka kyllä sen pitäs ku en ees silittele sitä tai mitää, en mä yleensä ikinä nii kuolleenolosena makaa.. No, siit se sit alko ku sitä mietin, itku tuli ja sit neiti oli taas heti siinä. Osas hoitaa koko jutun jopa hyvin, sai mut puhumaan, vaik alkuun vähä mokaski ku meni heittää läppää ku olin viel iha liian jumissa.

Ja tässä siis vituttaa se, et sain itteni itkee vast ku tuntu ettei toine tajua. En tiedä, tajuaako tätä kukaan, tai kiinnostaako ketään, mut koitin selittää tän vähä pidemmi et tajuais. Uknow.

Ja tän lisäks vituttaa se, että oon niin perkeleen sinisilmänen ja hajamielinen ja kömpelö ihminen. En voi väitellä kaverin kanssa veloista, koska en voi luottaa omaan muistiini ja oon liia heikko väittää kunnolla vastaa vaikka olisinki iha varma.

En osaa kyseenalastaa muita ku itteni. Jos mulla on paha olo ja kerron siitä, oon myöhemmin sitä mieltä, et halusin vaa huomioo. Jos jään koulusta pois huonon olon takia, niin hetken päästä oon vihane itelleni, koska "Mä en vaa jaksanu mennä, mulla mikää huono olo ollu" vaikka voisin edellee pahoin.

En uskalla puolustaa itteäni ja sen takia tyttöystävän kaa nää riidat karkaaki jo vähä käsistä.. Mä en oikeesti tee mitään väärää, tyttöystävä vaa on ite nii rikki et latoo kaiken mun syyks ja piikittelee ja lyttää mun kaikki yritykset ja sit mun pitäs osata sanoo et nyt vittu oikeesti, ei se ole mun syytä. Mut mä en pysty. En kestä olla hiljaa, en kestä sanoa vastaa, oon liian heikko. Saatana.

Ja kaikesta tästä huolimatta, älkää sanoko et pitäs laittaa poikki tyttöystävän kanssa. Sitä mä en aio tehä, mä en aio luovuttaa sen ainoon ihmisen suhteen, joka on päässy näi lähelle mua. Ehei. Kyllä mä vielä joskus saan kaiken korjattuua.. Toivottavasti