12020 - 26.9.2013 (arvosana: -15)

Ongelmahan lähtee siitä, että mä en voi sietää itseäni. Peilistä katsoo nuori nainen, jonka joskus tunsin. Nyt se nainen on bulimian vallan alla ja monena aamuna tää nainen itkenyt, kun on astunut vaa'alle.

Mulla on ihana jätkä, joka kuuntelee mua ja tukee mua kaikessa. Ja mitä mä teen? Ahdistun. Luonnollinen reaktio, eikö vaan? Ainakin melkein.

Tää jätkä on pyöriny kuvioissa tosi vähän aikaa, mutta mä viihdyn sen kanssa. Sen lähellä on turvallinen olo, ja on joku, jolle kelpaan tälläsenä. Rikkinäisenä.

Mutta miksi ahdistun? Koska se jätkä on koko ajan kiinni. Halailee takaapäin, joka olis muuten aivan ihanaa, muttakun se väkisinkin koskettaa mun vatsaa siinä halatessaan. No, eihän se muuten olisi ongelma, ellei mun vartalo ois yks vitun iso ongelma. Ja kun mä kerroin sille jätkälle mun syömisongelmasta, se vaan sano, ettei voi tuomita mua ja tukee mua siinä asiassa. Ei edes puhunut mitään lääkäristä, vaikka mä melkein toivon jo sitä, että joku huutais mulle päin naamaa, että mä olen sairas. Koska mä tiedostan tän nyt itekin, niin mä varasin ajan lääkärille. Saa nähdä mikä paskamyrsky siitäkin seuraa...

Mulla on niin nurkkaan ahdistettu olo, kun se jätkä ei osaa antaa mulle tarpeeksi tilaa. Ja kun mulla on ahdistunut olo, mä syön. Kun mä syön, mä ahdistun lisää. Sitten mä oksennan. Ja sitten syöminen jää pois ja ahdistus kasvaa sisällä. Vissiin aika vitun tervettä, eikö?