koita jaksaa, mulla on ihan sama tilanne. asiat ei vaa tunnu järjestyvän ja ihan sama mitä joku toinen sanoo nii silti vaan attelen ittestäni kaikkea sairasta. toivon sulle kaikkee hyvää

No just näin :( Sama juttu.. Miks pitää olla tämmöstä.. Nykkään en jälleen noussu edes kouluun kun masentaa. Ei tiä miten päin sitä olis. Kiitos ja jaksamisia myös sulle..

Jos äijjäs tykkää susta nii älä ny sitä mee jättää, sattuu siihen vie enemmän moinen temppu. Jos kelpaat sille niin eikö se jo todista et oot ihan ok

turhaa kitinää. ylös ulos ja lenkille siitä nahjus

No kyllähän se mua rakastaa. Ei se oo helppoo vaan alkaa tykätä itsestään jos oon koko ikäni ollu epävarma. Ja en mä kitise, anteeksi vaan. Oon kyllä lenkillä ja salilla käyvä ihminen, mutta ei se auta jos se vääristymä on päässä. Joka ikinen joka on epävarma tietää mistä mä puhun. Eihän se vika kai oikeesti ole kun hartioiden välissä, ja ihan oikeesti toivon että voisin pysyä mieheni kanssa koska rakastan sitä. Tapellaan vaan yli paljon koska oon kaikesta niin järkyttävän mustasukkainen. kun osaisi olla edes hiljaa. Mutta kiitos kommenteista, vaikka nyt osa lukijoista nyt luuleekin että tää on turhaa kitinää. Tai varmaan onkin, muttakun sille ei voi mit

ään.

Tää sivusto on luotu turhalla kitinälle, mutta sitä ei kommentoijat kestä. Sitten sen kerran kun sekaan eksyy oikeita vakavia ongelmia, niin ei kukaan ota vakavissaan. Semmosta se on internetin villissä maailmassa, mutta onneksi seasta löytyy asiallistakin porukkaa!

Voimia! Yritä löytää omat hyvät puolesi ja kiinnittää niihin lisää huomiota. Kysy vaikka mieheltä, miksi se sinua rakastaa. Sinussa, niin kuin kaikissa, on paljon hyvää! Esimerkiksi jo se, että tajuat ongelmasi ja haluat tehdä muutoksen - seuraavaa askelta vaan ottamaan! Tsemppiä!

Tuli melkein kyynel silmään, kiitos. :') Toivottavasti se tärkeä askel tulee vielä joku päivä. Tuli hyvä mieli jo pelkästään siitä että on hyviäkin ihmisiä, jotka viitsivät oikeasti tsempata. Kannatti avatua. Kiitos..

Olin itseasiassa aikeissa avautua samasta asiasta. Muistan että lapsena kaikki oli paljon helpompaa, nykyään 20-vuotiaana en saatana uskalla katsoa edes toista silmiin kun keskustellaan. Jokaisen sosiaalisen kanssakäymisen jälkeen tulee jotenkin hirveä olo ja alan suurinpiirtein itkemään sisäisesti ja lietsomaan itseäni kaikesta paskasta. Olen todellakin yrittänyt parantaa itsetuntoani, joskus saattaa olla lyhyitä jaksoja jolloin olo on parempi ja kaikki tuntuu sujuvan hyvin. Tuntuu kuin keskittyisin vain itseeni ja siihen mitä tunnen ja ajattelen, kun normaalit itsevarmat ihmiset keskittyvät ympäristöönsä eikä tuhlaa energiaansa turhiin ajatuksiin.

Taistelet kyllä ihan saman asian kanssa kuin minä. Tiedän tasan tarkkaan kyllä mistä puhut ja miltö susta tuntuu. Tätä ei toivoisi kyllä kenellekkään. itsellänikin niitä parempia jaksoja, ja tämä viikko ollut taas yksi pahimmista ja tuntuu ettei loppua näy. Aina sitä luulee että on yksin tämän kanssa, mutta kyllä meitä on muitakin. Valitettavasti.. Itse olen 24, ja kaikki tuntuu kyllä toivottomalta. Toivottavasti edes sinulla aika toisi varmuutta mukanaan. kaikkea hyvää sulle, ja kiitos että olet ymmärtämässä minkä kanssa minä taistelen päivittäin..