11647 - 4.6.2013 (arvosana: -49)

Mä haluun ajassa taaksepäin. Viime viikonloppu oli elämäni hirveimpiä. Mä olen kaikkien sotkujen keskellä. Yritin soittaa 5 läheisimmälle ihmiselle. Kukaan ei kuunnellut. Vältti vaan keskustelua, vaikka osasi arvata miks mä soitan. Kukaan ei soita muuten vaan ja kuulosta samalla vaikeelta, ilman et haluis kertoa jotain. Kun mä haluan purkaa pahaa oloa tai jutella vakavista meneillä olevista asioista, niin joku muu ehtii ensin. Sisko yrittää itsemurhaa, tai mutsi stressaa rahoista tai joku muu syy. Mun ongelmille ei oo koskaa ollu tilaa tässä maailmassa. Onneks sentään psykiatrille on päässyt joka kerta nopeemmin. Mun pitää jatkuvasti olla se joka jaksaa. Mun piti jaksaa käydä töissä, vaikka juuri erosin. Piti ettiä samalla uusi kämppäki. Ja mä en voinu valittaa enkä luovuttaa, koska mun piti tukea muita. Töistä ei voi olla pois päänupin takia, koska muuten sielläkään ei oo tulevaisuutta. Kun sä pyörität vaa tätä yhteiskunnan ratasta näillä voimavaroilla, niin sä et jaksa enää vapaa-ajallas panostaa muuhun. Sä vaan oot. Asiat ei hoidu, mut silti sä vaan jatkat eteenpäin tasapaksusti. Mä murenen pikkuhiljaa, mä en sit tiedä mitä musta jää jäljelle. Tuleeko musta samanlainen kuin muutkin perheessä? Mä sairastuisin ja joutuisin syömään mielialalääkkeitä. Uni ja masennus tai ahdistuslääkkeitä. Mä haluun pitää mun normaalin elämän. Mä haluun tehä paskaduunia. Mä tyydyn vähään. Mä en haluu flippaa.