11150 - 3.3.2013 (arvosana: -15)

Mä ajattelen liikaa.

Ei tule menemään montaa kymmentä vuotta (kaksi tai kolme) ennen kuin ihmisiltä loppuu elintila, ravinto ja vesi koska maapallo on niin ylipopuloitu.

Ihmiset ei vittu tee muuta kuin lisää paskaa.

Lakia rikotaan niin maan helvetisti, ihmisen pitäisi olla viisas ja ajattelukykyinen eläin, ei mikään itsekäs paska.

Se mua ei liikuta enää lainkaan että mut on henkisesti murskattu ja etten sen takia ole enää kykenevä luottamaan ihmisiin, hyvä kun toimeen niiden kanssa tulee, mutta vitut siitä, voin elää yksin.

Perhe huonossa tilanteessa. Toinen vanhemmista sokeuden takia työkyvytön, sisko alotellut opiskeluja, toinen vanhemmista välillä töissä ja välillä ei (milloin nyt sattuu töitä olemaan) ja vanhemmat stressaa omista vanhemmistaan koska heidän vanhemmat elää luultavasti elämänsä viimeisiä hetkiä (itse en ole käynyt pitkään aikaan käymässä kun eivät muista että mä olen olemassa ja on tuskaa katsella ihmistä joka näyttää elävältä ruumiilta).

Perheen talous on vituillaan, eikä paranemaan päin olla menossa. Ollaan juuri ja juuri köyhyysrajan yläpuolella, ja tää perhe on liian suuri elämään sillä rahalla mitä on (on tässä perheessä muitakin kuin vain vanhemmat, minä ja yksi sisko).

Vanhemmat on alkanu juomaan (iltasin vaan, ei onneksi vielä päiväsaikaan), ja koska molemmilla on terveysongelmia niin pelkään joka helvetin yö herääkö kumpikaan aamulla.

Sitten tuntee itsensä syylliseksi perheen oloista ja tunnen koko ajan etten tee mitään oikein ja että olen vain itsekäs paska jos pyytää yksinkertasesti mitään, nytkin pohdin pitäskö mun lopettaa soittotunnit ja suorittaa tutkinnot loppuun kun pystyy ite maksaan kaikki tunnit.

Mä koen olevani myös koulussa täyspaska, vaikka opettaja sanookin että mun numerot on kohtuu hyvät niin ei mikään helvetin kutonen kemiasta tai seiska matikasta ole mikään hyvä. Ainut aine missä annan itelleni vähänkään mokausvaraa on liikunta koska mulla on niin helvetilliset jalkakivut (synnynnäisistä syistä) etten pysty liikkumaan kunnolla.

Ja kun ite en voi tehä mitään perheen hyväks (kesätöitä ja muuta sivutyötä ei lasketa vaikka siitä puolet meneekin vanhemmille) tulee älytön vitutus.

Ainut syy miksi mä en painu ite mäelle tai lynkkaa itteeni etten olis taakaks vanhemmille on se että ne ei kestäis sitä lainkaan, niille perhe on kaikki kaikessa.

Äiti kans jaksaa puhua vähän väliä kuinka mun on pakko sitten täysikäsenä hankkia ainakin kaksi lasta hänelle hoidettavaksi että hän saa olla mummu, tämähän ei toki luo yhtään paineita koska en ole edes 15-vuotias.

Tuntuu vaan että kaikki kaatuu niskaan ja kaikki on pielessä, ja näin on tuntunu kohta saatana kuusi vuotta, silloin vaan ei tiennyt niin paljon niin ei stressannu minkään maailan ylikansotuspaskan takia, sillon stressas vaan jos oli taakaks vanhemmille sillä että niiden piti tulla hoitaan koululle mun kiusausongelmia (mutta toisaalta, mitä mä voin sille että muut pojat ei hyväksyny mua joukkoon, ne mua kiusas enkä minä niitä).

Eniten vituttaa koko sotkussa se että mä panikoin turhien asioiden takia joille mä en vois muutenkaan tehdä paskaakaan.