10344 - 15.11.2012 (arvosana: -47)

Tänäänkin ainoa asia mitä olen saanut aikaiseksi, on huokailu. Tietysti kaikkien ajatusleikkien lisäksi, joiden teemoina on ollut oma mitättömyys, hyödyttömyys, yms.
Tässä muutaman kuukauden itsetutkiskelun jälkeen voin sanoa, mikä pistää masentamaan.
Oma sosiaalinen noidankehä. Olen introvertti, eli olen mieluummin pienessä porukassa kuin laumassa. Valtaosa kuitenkin on meistä sitä mieltä, että emme halua nähdä ketään. Pelkoa yksin jäämisestä lisää se, että ne ainoat vähänkään luotettavat ihmiset alkavat kadota ympäriltä.
Oma saamattomuus. Siitä en osaa sanoa että kumpi johtuu kummasta, mutta sanotaan tasapuolisesti että masentaa ja olen saamaton. En saa aikaiseksi mitään suunnitelmia tulevaisuuteen enkä viitsi tehdä rästitöitä, jotka pitäisi olla jouluun mennessä tehtynä. Muuten on 2,5 vuoden lukio-opiskelu ollut turhaa.
Viimeinen itsestä riippumaton etappi on armeija. Mikäli edes pääsen sinne, saattaapa olla että napsahtaa C-paperit mielenterveydestä. Sen jälkeen kaikki on tyhjää. Ei tiedä mitä tekisi. Tulevaisuudenskenaariot on aina kutakuinkin tällaiset: "Palaa opiskelijakoppiin paskasta duunista/opiskelupaikasta - noin 3 vuotta tästä hetkestä - totea ei enää pysty - narun jatkeeksi"

Ja joku jaksaa kuitenkin vähätellä ja kommentoi "angst angst nouse ylös". Toisaalta, mitään kommentteja en edes tähän kaipaa, kunhan saa taas hakata näppäimistöä ja saada oma tarinansa julki vaikka eihän nää mun lätinät ketään täällä kiinnosta.
Kaamosmasennus? Vitut. KaamosmasennusKERROIN.
Stten tiedoksi että kyyneleitä ei ole enää kuukausiin valunut yhtäkään. Aika turta alan olla kaikille tuntemuksille. Ei tarvi myöskään "yhyy yhyy" -paskaa laittaa.
Kiitokset ylläpidolle taas yhdestä paikasta.